Susannan elämää

  Kirjoitin teille heinäkuussa postauksessa Uusia taimia ja mysteerikasvi multapussista löytämästäni mysteerikasvista. Silloin kun löysin mysteerikasvin, niin laitoin sen veteen juurtumaan. Kasvi voi vedessä hyvin ja kasvatti alapäässään olevaa tönkköä juurta. Tuolloin heinäkuussa siirsin mysteerikasvin kukkapurkkiin ja ajattelin, että se alkaa kasvaa siinä nopeasti. Toisin kävi ja nyt minulla on kova huoli mysteerikasvistani. Mysteerikasvi juuri purkkiin laitettuna Mysteerikasvi ehti olla kukkapurkissa mullassa noin kuukauden. Huomasin, että pikkuhiljaa multaan laittamisen myötä kasvin kunto alkoi heiketä. Ajattelin kuitenkin, että kyllä se siitä kohta virkistyy, kun tottuu multaan. Havahduin kuitenkin pari päivää sitten, että mysteerikasvini teki kuolemaa. Aloin miettiä, että jos se ei tykkääkkään olla mullassa vaan vedessä.   Mysteerikasvini kaksi vihreää kasvun alkua olivat kumpikin menneet ruskeiksi ja mädiksi. Nyppäsin kasvin äkkiä pois mullasta ja huomasin samalla, että myö

  Taannoisella Tuusulan reissulla, josta olen teille jo kirjoitellutkin, pääsin myös käymään Lottamuseossa. Lottamuseo on museo, jossa esitellään Lottajärjestön historiaa. Museo on avattu vuonna 1996 ja sitä ylläpitää Lotta Svärd säätiö. Museo sijaitsee Tuusulassa Syvärannan tilalla. Museo on auki ympäri vuoden ja museon yhteydessä on myös kanttiini ja pieni myymälä, jossa on pääasiassa lotta-aiheisia tuotteita, mutta myös esim. rintasokeria (linkki siihen liittyvään postaukseeni on tässä Saisiko olla rintasokeria  ). Suurin osa teistä ihanista lakijoistani varmasti tietää keitä lotat olivat ja mitä he tekivät, mutta kerron sen tässä vielä muutamalla lauseella. Lotta Svärd oli suomalainen naisten vapaaehtoisuuteen pohjautuva maanpuolustustyön tukijärjestö, joka toimi vuosina 1920-1944. Sotavuosina lotat toimivat monissa erilaisissa maanpuolustusta tukevissa toimissa, minkä ansiosta noin 25 000 miestä vapautui kyseistä tehtävistä sotilaallisiin tehtäviin. Järjestö perustettiin tukemaa

  Olen kirjoitellut sinulle ihana lukijani jo monta kertaa kipeästä jalastani. Lisään aiemmat postaukseni tämän postauksen loppuun. Jos et siis tiedä mikä on kipeän jalkani tarina, niin lueppa aiemmat postaukset ensin ja palaa sitten tähän. Kesäkuun alussa kirjoittelin teille kokemuksistani kolmannesta magneettikuvauksesta sekä masentavasta puhelusta, jonka sain sen jälkeen. Nyt aikaa on kulunut siitä reilut pari kuukautta, joten ajattelin hieman päivitellä sitä, että missä nyt mennään. Kesälomani aikana kävin TYKS:ssä kolme kertaa. Kaksi käynneistä oli fysioterapiaan ja kolmas toimintaterapiaa. Ensimmäinen käyntini fysioterapiassa vahvisti epäilykseni siitä, että jalkani on alkanut tottua virheasentoon ja siitä on muodostunut sille ”uusi normaali”. Fysioterapeutti oli todella osaava ja kertoi heti mikä kaikki jalassani on ”pielessä” ja mistä se johtuu. Fysioterapeutin alkaessa käsitellä jalkaani hän totesi, että se on polveen asti kuin sementistä valettu eli kaikki lihakset olivat a

  Olen jo kahdessa postauksessa kertonut teille reissustani Tuusulaan suomalaisuuden alkulähteille, Tuusulanjärven taiteilijayhteisöön. Tämä postaus on jatkoa näille aiemmille kahdelle postaukselle. Kolmas kohde Tuusulassa, jossa pääsin vierailemaan, oli Halosenniemi. Halosenniemi oli taidemaalari ja professori Pekka Halosen koti ja ateljee, jossa hän asui kuolemaansa asti (eli vuoteen 1933). Halosenniemi on tänäkin päivänä yksi Suomen merkittävimmistä historiallisista taiteilijakodeista ja se toimii nykyään museona. Pekka Halonen on tunnettu erityisesti talvista luontoa ja lumista metsää kuvaavista maisemamaalauksistaan sekä alttaritauluista. Hänen kuuluisimpia teoksiaan ovat mm. Tienraivaajia Karjalassa, Niittomiehet ja Pihlaja. Halosen maalauksissa yhdistyy perisuomalaiset aiheet, mutta ilmaisussa on kansainvälisiä vaikutteita. Pekka Halosen puoliso oli Maija Mäkinen ja yhdessä he saivat kuusi lasta. Haloset olivat osa Tuusulanjärven taiteilijayhteisöä. Halosenniemi valmistui vu

  Niin se neljä viikkoa vain vilahti ohi. Tänään minulla on siis ollut viimeinen kesälomapäivä. Toisaalta minusta tuntuu, että loma meni ohi ihan hujauksessa ja toisaalta tuntuu kuin olisin ollut lomalla jo puoli vuotta. Samoin minulla on ristiriitaiset fiilikset siitä, että nyt loma on loppu. Osa minusta iloitsee siitä, että arki alkaa taas rullata ja tietyt rutiinit palaavat. Samalla kuitenkin on myös todella haikea olo ja tuntuu, että loma loppui ihan liian äkkiä.   Lomani meni mielestäni todella hyvin ja nautin jokaisesta hetkestä täysillä. Oloni oli lomalla todella levollinen ja iloinen. Koen myös, että sain rentouduttua ja hidastettua tahtia, mikä oli tavoitteenikin. Loman kuluessa karsin muutamia suunnitelmiani, koska halusin nauttia ihan vaan paikallaan olosta ja luonnon rauhasta. Lomalla parasta olikin juuri kiireettömyys ja aikatauluttomuus. Olen todella iloinen siitä, että lomani aikana ei ollut kovia helteitä. Itse asiassa säät olivat lähes täydelliset (tosin pikkuise

  Kaikki varmasti tietävät, että Aleksis Kivi oli kansalliskirjailijamme, joka kirjoitti Seitsemän veljestä. Jotkut ehkä jopa muistavat, että hän syntyi vuonna 1834 Nurmijärvellä. Itse en puolestaan olisi muistanut, missä hän kuoli, ainakaan tarkasti. Muistatko sinä ihana lukijani sen? Ilokseni pääsin taannoin vierailemaan Aleksis Kiven kuolinmökissä. Nyt siis tiedän missä hän kuoli ja pääsin näkemään millainen hänen viimeinen kotinsa oli. Aleksis Kiven kuolinmökki sijaitsee Tuusulassa, Syvälahdessa. Kyseinen kuolinmökki toimii nykyään Tuusulan historiallisena kotimuseona, mutta sen omistaa Helsingin yliopiston ylioppilaskunta. Aleksis Kiven muiston lisäksi kuolinmökki kertoo meille 1800-luvun lopun vähävaraisten elinoloista. Mökki on todella pieni ja siinä on vain kaksi huonetta, tupa ja kamari. Mökin sisustus on hyvin vaatimaton. Aleksis Kiven jäämistöä mökissä on vain hänen ylioppilaslakkinsa sekä kävelykeppinsä. Kuolinmökki on maalaamaton hirsimökki, joka on vuorattu laudoilla. M

  Rakastan historiaa ja olen monissa kirjoissa ja tv-sarjoissa törmännyt termiin rintasokeri. En jostain syystä en ole kuitenkaan jaksanut selvittää, että mitä se rintasokeri oikein on? Törmäsin kuitenkin taannoin Lottamuseossa rintasokeriin ja ostin sitä itselleni. Niinpä tuli myös vihdoin aika ottaa selvää, että mistä siis on kyse. Tiedätkö sinä ihana lukijani, mitä rintasokeri on? Jos et, niin jatkappa lukemista. Lyhykäisyydessään rintasokeri on vain historiallinen nimitys eräälle sokerilaadulle, jotta syötiin makeisena ja käytettiin lääkkeenä. Kyseinen sokerilaatu on siis kandisokeri. Rintasokeriksi on kuitenkin kutsuttu vain ohrakeitteellä terästettyä kandisokeria. Rintasokeri näyttää mielestäni hieman Himalajan vuorisuolalta, sillä sokerikiteet ovat vaaleanpunertavia. Rintasokeria on ollut Euroopassa saatavilla jo 900-luvusta lähtien. Nimitys rintasokeri juontaa juurensa siitä, että sitä käytettiin nimenomaan yskän, kurkkukivun sekä rintakivun hoitoon. Rintasokerin parantava vo

  Pääsin viikko sitten käymään Suvirannassa, joka oli aikoinaan Eero ja Saimi Jänrnefeltin koti. Suviranta sijaitsee Järvenpäässä Tuusulanjärven rannalla. Eero Järnefelt oli taidemaalari ja professori, joka eli vuosina 1863-1937. Moni tuntee Jänrnefeltin Kolia ja perheenjäseniä teoksista, mutta itselleni tulee hänestä ensimmäisenä mieleen maalaus nimeltä Raatajat rahanalaiset, joka tunnetaan myös nimellä Kaski. Järnefelt opiskeli aikoinaan maalaamista monissa paikoissa, sekä Suomessa että ulkomailla. Hänen taidesuuntansa oli kansallisromanttinen sekä karelianisminen. Eero Jänrnefelt oli naimisissa Saimi Swanin kanssa, joka toimi Suomalaisen teatterin näyttelijänä. Yhdessä Eero ja Saimi saivat viisi lasta.   Suviranta rakennettiin vuonna 1901 ja sen suunnitteli arkkitehti Usko Nyström, joka oli Jänrnefeltin ystävä. Järnefeltit asuivat Suvirannassa vuoteen 1917, jolloin he muuttivat Helsinkiin ja Suviranta jäi heidän huvilakseen. Suviranta on tosin ollut Järnefeltin jälkeläisten asui