Kirjoitin teille heinäkuussa postauksessa Uusia taimia ja mysteerikasvi multapussista löytämästäni mysteerikasvista. Silloin kun löysin mysteerikasvin, niin laitoin sen veteen juurtumaan. Kasvi voi vedessä hyvin ja kasvatti alapäässään olevaa tönkköä juurta. Tuolloin heinäkuussa siirsin mysteerikasvin kukkapurkkiin ja ajattelin, että se alkaa kasvaa siinä nopeasti. Toisin kävi ja nyt minulla on kova huoli mysteerikasvistani.
Mysteerikasvi juuri purkkiin laitettuna |
Mysteerikasvi ehti olla kukkapurkissa mullassa noin kuukauden. Huomasin, että pikkuhiljaa multaan laittamisen myötä kasvin kunto alkoi heiketä. Ajattelin kuitenkin, että kyllä se siitä kohta virkistyy, kun tottuu multaan. Havahduin kuitenkin pari päivää sitten, että mysteerikasvini teki kuolemaa. Aloin miettiä, että jos se ei tykkääkkään olla mullassa vaan vedessä.
Mysteerikasvini kaksi vihreää kasvun alkua olivat kumpikin menneet ruskeiksi ja mädiksi. Nyppäsin kasvin äkkiä pois mullasta ja huomasin samalla, että myös sen paksu vihreä juuri oli mädäntynyt. Mysteerikasvin ”pötkylämäinen” runko oli kuitenkin edelleen kova. Otin kasvista mädät osat pois ja laitoin sen paperille päiväksi kuivumaan. Illalla siirsin mysteerikasvin takaisin veteen.
Toivon,
että ihmeellinen mysteerikasvini selviäisi. Olen kuitenkin huolissani, sillä en
tosiaankaan tiedä mikä kasvi on kyseessä ja miten sitä tulisi hoitaa. Jos sinä
ihana lukijani tiedät mistä kasvista on kyse tai miten sitä pitäisi hoitaa, niin
kerro ihmeessä kommenteissa. Itse en tosiaankaan keksi muuta apua hänelle kuin
vedessä pitäminen. Pidetään siis kaikki yhdessä peukkua, jotta mysteerikasvi
selviäisi ja saisimme selville, mikä kasvi oikein on kyseessä.
Kommentit
Lähetä kommentti