Siirry pääsisältöön

Uusia taimia ja mysteerikasvi

 

Olen aiemminkin kertonut teille ihanat lukijani, että rakastan kasveja. Nyt minulle alkanut pukata uusia taimia melkein joka purkkiin. En ole siis tehnyt kasveilleni mitään erityistä, mutta jostain syystä ne ovat innoissaan päättäneet lisääntyä. Minulle on tulossa neljä uutta anopinkieltä, uusi viirivehka, uusi inkivääri, uusi jukkapalmu ja runsain mitoin uusia rönsyliljoja. Olen aivan haltioissani jokaisesta uudesta pikkuisesta taimesta. Ruukkuihin kasvaneiden uusien taimien lisäksi minulla on myös muutamia alkuja juurtumassa vedessä.

  Serkulta saatu Nukkumatti ja Kultaköynnös
                                                  

Jukkapalmussa uusi alku

Anopinkielessä olevat kolme uutta alkua
Uusi alku Inkiväärissä

Sen lisäksi, että kasvini lisääntyvät itse, olen myös hankkinut ja saanut uusia kasveja. Itse ostin itselleni pari upeaa nokkosta sekä Lakritsayrtin. Serkultani sain puolestaan Nukkumatin ja Kultaköynnöksen. Pikkuhiljaa alkaa iskeä tilanpuute, kun kasveja tulee kuin sieniä sateella enkä malttaisi luopua niistä. Muutamia taimia olen onneksi luvannut myös läheisille.

Uusi nokkonen (tarkkaa lajia en tiedä)

Lakritsayrtti

Uusi nokkonen (tarkka lajia en tiedä)

 
Mysteerikasvi
Mysteerikasvi ruukussa

Minulla on ollut pitkään juurtumassa myös mysteeritaimi, jonka löysin Biolanin multapussista. Pussissa oli pieni pötkö, mikä näytti juurelta ja jonka päässä oli hieman vihreää. Laitoin mysteeritaimen veteen, jossa se onkin kasvanut aika paljon. En edelleenkään tiedä mikä kasvi on kyseessä. Siinä on toisessa päässä kaksi vihreää alkua. Sen juuri on alusta paksu ja muhkurainen ja lopusta kova ja vihreä. Jos sinä ihana lukijani tiedät mikä kasvi on kyseessä, niin kerro ihmeessä kommenteissa. Laitoin mysteeritaimen nyt vihdoin multaan ja odotan mielenkiinnolla, miten se alkaa nyt kasvaa. Voin sitten raportoida teille, että millainen kasvi siitä tulee.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mandy Skin päivitys - toimiiko se oikeasti?

  Kerroin teille helmikuun alussa tilaamasta Mandy Skin IPL-karvanpoistolaitteesta. Olen käyttänyt laitetta siitä asti ja nyt ajattelin kertoa miten se on toiminut. Tämä postaus ei ole Mandy Skinin sponsoroima vaan oma aito mielipiteeni kyseisestä laitteesta. Täytyy myöntää, että vaikka olin toiveikas laitteen suhteen, olin myös hyvin skeptinen. Aloin käyttää laitetta kerran viikossa helmikuun alkupuolella. Mandy Skinin käyttö ei ole mitenkään kivuliasta tai vaikeaa. Tein niin, että sheivasin ensin halutut kohdat ja käsittelin alueet sen jälkeen Mandy Skinillä ja lopuksi laitoin kosteusvoidetta. Ensimmäiset neljä viikkoa käsittelin halutut alueet kolmostasolla ja sen jälkeen siirryin voimakkaimpaan eli viitostasoon. Noin neljän viikon kohdalla aloin huomata varsinkin kainaloissa, että karvan kasvu oli vähentynyt jo huomattavasti. Olin todella yllättynyt, että tuloksia alkoi näkyä niin nopeasti. Kuuden viikon kohdalla tuloksia alkoi näkyä hyvin jo muuallakin. Voin siis todet...

Kansanparantajalla

  Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, niin menin viime perjantaina ensimmäistä kertaa elämässäni kansanparantajalle. Koska olen potenut jalkaani jo melkein 2,5 vuotta, niin ajattelin, että kokeillaan nyt tuotakin. Tuntuu, että olen valmis melkein mihin vain, jotta saisin jalkani ennalleen. Muistin kuulleeni entiseltä työkaveriltani, että Ihodessa, Pyhärannassa on hyvä kansanparantaja. Niinpä siis varasin ajan hänen vastaanotolleen. Täytyy tunnustaa, että minua jännitti ihan hirmuisesti, kun menin kansanparantajalle. Olin varannut itselleni tunnin ajan, joka piti sisällään kansanparantajan jäsenkorjausta sekä käsillä parantamista. En oikein tiennyt sen tarkemmin, että mitä siis oli luvassa. Kansanparantajan kanssa samoissa tiloissa toimii myös ekokosmetologi. Heidän yhteinen odotustilansa/myymälänsä oli mielenkiintoinen. Värejä ja kuoseja ei oltu säästelty, joten silmille riitti tutkailtavaa. Huomasin kuitenkin heti, että vaikka tilassa oli paljon tavaraa, niin se oli tode...

Kipeän jalan kuulumiset osa 6

  Olen jo monen monituista kertaa kirjoittanut teille kipeästä jalastani. Ajattelin, että päivittelen sen tilannetta taas teille. Valitettavasti edelleenkään ei ole tapahtunut muutosta parempaan. Päinvastoin jalkani on ollut koko tämän vuoden huonommassa kunnossa kuin ennen Kävin alkuvuodesta jälleen TYKS:n kipupolilla. Ikävä kyllä lääkäri ei tuntunut millään ymmärtävän, että kipeässä jalassani luu on se, joka särkee. Jostain syystä lääkäri oli vakaasti sitä mieltä, että kipu on ihossa/lihaksissa. Lopulta hän antoi minulle puuduttavaa voidetta kotiin, En tosin päässyt ymmärrykseen siitä, että mikä sen pointti oli, sillä voiteen vaikutusaika oli vain n. vartin. Lääkäri määräsi minulle myös kapsaisiini hoidon maaliskuulle.   Kapsaisiini hoidossa kipukohtaan laitetaan todella vahvaa chiliä (kapsaisiinia). Kapsaisiini lamaannuttaa kipukohdasta hermopäätteet noin 2-3 kuukauden ajaksi, jolloin kipuaistimus ei kulkeudu aivoihin. Kapsaisiini on niin voimakasta, että kun sitä laite...