Susannan elämää

  Tuntuu, että siitä asti, kun palasin lomalta töihin olen elänyt välitilassa. Välitilalla tarkoitan sitä, että toisaalta tuntuu, että vielä on kesä ja toisaalta syksy valtaa jo mielen. Mielestäni elokuu on vielä ehdottomasti kesäkuukausi, mutta jotenkin vaan syksy on alkanut sukeltaa syövereihini. Samoihin aikoihin kun lomani loppui ja palasin takaisin töiden pariin, niin tuntui, että syksy alkoi. Pimeys tulee koko ajan vaan aikaisemmin ja öisin on jo säkkipimeää. Säät ovat olleet päivisin lämpimiä, mutta aamuisin on jo todella koleaa. Lämpö ei tosin päivisinkään enää tunnu samalta kuin heinäkuussa.   Tällä viikolla varsinkin minulla on jo ollut sellainen olo, että haluaisin vaan antautua syksylle. Tekisi mieli vaihtaa verhot ja laittaa syyskoristeet jo esiin. Samalla kuitenkin pieni ääni sisälläni sanoo, että ei, nyt kuuluu vielä tämä viikko nauttia kesästä. Tuntuu niin haikealta valmistautua taas sanomaan heipat kesälle ja alkaa ottaa syksy vastaan. Kaipaan jo nyt valoisia k

  Pidän kutomisesta, mutta yleensä jossain kohtaa kevättä muut askareet menevät kutomisen edelle. Samoin kesällä puuhaa piisaa niin paljon, että silloinkaan minun ei tule kudottua. Kuitenkin kesän lopulla aina havahdun siihen, että tekee taas mieli kutoa.   Kesän aikana ostelin kasan lankoja, kun ne olivat hyvässä tarjouksessa. Aina kylläkin lupaan itselleni, etten osta uusia lankoja ennen kuin vanhat ovat käytetty. Samalla kyllä toisaalta tiedän, etten varmaankaan koskaan kykene pitämään tätä lupausta itselleni. Olisi kyllä kiva tietää, että pystyykö kukaan kutoja oikeasti kutomaan aina koko varastonsa tyhjäksi ennen uusien lankojen hankkimista? Viime viikolla kaivoin taas kutimeni esiin. Ensimmäiseksi työkseni valitsin tehdä itselleni ponchon. Olen jo pitkään miettinyt sellaisen kutomista. Olen vilukissa ja poncho on kätevä, kun sen voi aina tarvittaessa heittää päälle oli päällä sitten mitä vaan. Mitään sen ihmeempää ohjetta minulla ei ole, vaan kudon enemmänkin mututuntumalla

Olen tässä viime vuosina havahtunut siihen, että ihohoidossa eivät enää ”ihan perustuotteet” riitä vaan ihoni on alkanut tarvita jo hieman extraboostia. Juonteet tulevat jotenkin todella salakavalasti ja hitaasti. Varsinkin kulunut kevät oli niin stressaava, että kesän kynnyksellä havahduin siihen, että kulmakarvojeni väliin oli tullut syvä juonne. Tiesin kyllä kurtistelleeni kulmia erityisen paljon, mutta silti olin yllättynyt miten juonne oli syventynyt niin paljon niin lyhyessä ajassa. Päätin tuolloin, että nyt tarvitaan jämäkämmät tuotteet taisteluun juonteita vastaan.   Mietin pitkään, että onko kulmakarvojeni välissä olevalle juonteelle enää tehtävissä mitään (muuta kuin jokin pistoshoito)? Myös silmäkulmiini oli alkanut tulla ns. harakan varpaat. Maaliskuussa kirjoitin siitä, kun ostin pari Diorin meikkituotetta. Sittemmin olen hurahtanut enemmänkin Diorin tuotteisiin, sillä ne ovat todella laadukkaita. Niinpä kysyin Diorin sa:ltani (sa = sales assistant) mitä hän suositteli

  Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, niin menin viime perjantaina ensimmäistä kertaa elämässäni kansanparantajalle. Koska olen potenut jalkaani jo melkein 2,5 vuotta, niin ajattelin, että kokeillaan nyt tuotakin. Tuntuu, että olen valmis melkein mihin vain, jotta saisin jalkani ennalleen. Muistin kuulleeni entiseltä työkaveriltani, että Ihodessa, Pyhärannassa on hyvä kansanparantaja. Niinpä siis varasin ajan hänen vastaanotolleen. Täytyy tunnustaa, että minua jännitti ihan hirmuisesti, kun menin kansanparantajalle. Olin varannut itselleni tunnin ajan, joka piti sisällään kansanparantajan jäsenkorjausta sekä käsillä parantamista. En oikein tiennyt sen tarkemmin, että mitä siis oli luvassa. Kansanparantajan kanssa samoissa tiloissa toimii myös ekokosmetologi. Heidän yhteinen odotustilansa/myymälänsä oli mielenkiintoinen. Värejä ja kuoseja ei oltu säästelty, joten silmille riitti tutkailtavaa. Huomasin kuitenkin heti, että vaikka tilassa oli paljon tavaraa, niin se oli todella