Olen
tässä viime vuosina havahtunut siihen, että ihohoidossa eivät enää ”ihan
perustuotteet” riitä vaan ihoni on alkanut tarvita jo hieman extraboostia.
Juonteet tulevat jotenkin todella salakavalasti ja hitaasti. Varsinkin kulunut
kevät oli niin stressaava, että kesän kynnyksellä havahduin siihen, että
kulmakarvojeni väliin oli tullut syvä juonne. Tiesin kyllä kurtistelleeni
kulmia erityisen paljon, mutta silti olin yllättynyt miten juonne oli
syventynyt niin paljon niin lyhyessä ajassa. Päätin tuolloin, että nyt
tarvitaan jämäkämmät tuotteet taisteluun juonteita vastaan.
Mietin
pitkään, että onko kulmakarvojeni välissä olevalle juonteelle enää tehtävissä
mitään (muuta kuin jokin pistoshoito)? Myös silmäkulmiini oli alkanut tulla ns.
harakan varpaat. Maaliskuussa kirjoitin siitä, kun ostin pari Diorin
meikkituotetta. Sittemmin olen hurahtanut enemmänkin Diorin tuotteisiin, sillä
ne ovat todella laadukkaita. Niinpä kysyin Diorin sa:ltani (sa = sales
assistant) mitä hän suosittelisi. Hän vinkkasi minulle kaksi huipputuotetta ja
antoi niistä näytteet.
Dior Capture Total Le sérum 50ml ja matkakoko 10ml |
Diorin
tuotteet ovat luxustuotteita, joten ne eivät ole mitenkään huokeita. Olin siksi
iloinen, että saatoin ennen ostopäätöstä testata kyseisiä tuotteita.
Ensimmäinen tuote on nimeltään Dior Capture Total Le Sérum. Kyseessä on siis
anti-age seerumi, joka kiinteyttää ihoa ja häivyttää ikääntymisen merkkejä.
Yksi seerumin erityisistä kiinteyttävistä ainesosista on longoza-uute, joka
vaikuttaa ihon kantasolukerrokseen ja edistää solujen uusiutumista. Tuotteen
ainesosista myös 89% on luonnollista alkuperää ja ainesosat tulevat
pääasiassa Diorin omilta viljelmiltä. Seerumissa on aivan ihana mieto tuoksu ja
koostumus on silkinpehmeä. Seerumi imeytyy todella nopeasti ja tekee ihon
ihanan pehmeäksi ja kimmoisaksi. Ihastuin seerumiin ja heti huomasin nopeasti,
miten se vaikutti ihoni kimmoisuuteen ja kuulauteen.
Toinen
tuote, jonka sain ensin kokeiluun on Dior Capture Totale Hyalushot Wrinkle Corrector 15
ml. Tämä hyalushot on todella mullistava tuote. Kuten sa:ni kuvaili sitä, niin
se on kuin botoxia olematta kuitenkaan sitä eikä se vaadi pistoksia. Dior
hyalushot on tarkoitettu täsmähoidoksi juonteiden ehkäisyyn ja jo olemassa
oleviin juonteisiin. Hyalushot salaisuus on sen sisältämä kahden hyaluronihapon,
kasvolihaksia rentouttava peptidi sekä logonsa-uute. Tuoteen ainesoasat ovat
97% luonnollista alkuperää. En olisi ikinä uskonut miten valtavan muutoksen
tämä tuote tekee juonteisiin jo muutaman käyttökerran jälkeen. Minua harmittaa,
että en ottanut mitään ennen kuvia, sillä muutos on todella suuri. Selkeästi
näkyvät juonteet muuttuivat viikossa lähes näkymättömiksi. Tämä tuote on
ehdottomasti kaikkien aikojen suosikkituotteeni.
Täysin käsittelemätön/meikitön kuva n. 1kk tuotteiden käytön jälkeen |
Täysin käsittelemätön/meikitön kuva n. 1kk tuotteiden käytön jälkeen |
Dior
Dior Capture Total Le Sérum ja Dior Capture Totale Hyalushot Wrinkle Corrector
ovat hintavia tuotteita, mutta kyllä jokaisen euron arvoisia. Tuotteet tulevat
myös halvemmaksi kuin pistosten ottaminen. Käytän kumpaakin tuotetta iltaisin
kasvojen pesun jälkeen. Ensin laitan kosteusveden iholle ja sen jälkeen
seerumin ja annan sen imeytyä hetken, jonka jälkeen lisään hyalushotin. Kun
tuotteet ovat imeytyneet iholleni, niin laitan vielä silmänympärysvoiteen sekä
yövoiteen. Aina kun käytän näitä sekä muita Diorin tuotteita, niin minulle
tulee todella luxus olo, sillä tuotteet tuoksuvat ihanalle, tuntuvat hyvältä
iholla ja antavat näkyviä tuloksia. Jos sinäkin ihana lukijani haluat panostaa
itseesi ja ulkonäköösi, niin suosittelen ehdottomasti kokeilemaan erityisesti
näitä kahta tuotetta, joista kirjoitin.
Kommentit
Lähetä kommentti