Tuntuu, että siitä asti, kun palasin lomalta töihin olen elänyt välitilassa. Välitilalla tarkoitan sitä, että toisaalta tuntuu, että vielä on kesä ja toisaalta syksy valtaa jo mielen. Mielestäni elokuu on vielä ehdottomasti kesäkuukausi, mutta jotenkin vaan syksy on alkanut sukeltaa syövereihini.
Samoihin
aikoihin kun lomani loppui ja palasin takaisin töiden pariin, niin tuntui, että
syksy alkoi. Pimeys tulee koko ajan vaan aikaisemmin ja öisin on jo
säkkipimeää. Säät ovat olleet päivisin lämpimiä, mutta aamuisin on jo todella
koleaa. Lämpö ei tosin päivisinkään enää tunnu samalta kuin heinäkuussa.
Tällä viikolla varsinkin minulla on jo ollut sellainen olo, että haluaisin vaan antautua syksylle. Tekisi mieli vaihtaa verhot ja laittaa syyskoristeet jo esiin. Samalla kuitenkin pieni ääni sisälläni sanoo, että ei, nyt kuuluu vielä tämä viikko nauttia kesästä. Tuntuu niin haikealta valmistautua taas sanomaan heipat kesälle ja alkaa ottaa syksy vastaan.
Kaipaan jo nyt valoisia kesäöitä ja huolettomia kesäpäiviä. Tunnen jo nyt miten tuleva talvi ahdistaa. Mietin aina, että olisipa niin, että talvi kestäisi vain joulusta loppiaiseen ja sitten tulisi jo kevät. Ei kuitenkaan saa mennä asioiden edelle vaan nyt pitää nauttia juuri tästä hetkestä joka on käsillä. Menneeseen ei pääse, eikä myöskään tulevaisuuteen.
Luultavasti
päädyn siihen ratkaisuun, että syksy saapuu kotiini tulevana viikonloppuna. Itse
ainakin saan aina uutta piristystä, kun muutan kotini sisustusta vuodenaikojen
mukaan. Tykkäätkö sinä ihana lukijani tehdä samoin vai pidätkö saman
sisustuksen vuoden ympäri? Niin taikka näin, niin toivon sinulle ihanan
aurinkoisia kesän viimeisiä päiviä.
Kommentit
Lähetä kommentti