Magneettikuvauksia ja masentava puhelu

 

Olen aiemminkin kirjoittanut teille kipeästä jalastani mm. seuraavissa postauksissa: Kipeän jalan kuulumiset Huonoja uutisia  ja Sairaslomalla . Aikaa on siis kulunut reilut vuosi ja neljä kuukautta siitä kun satutin jalkani eikä se ole vieläkään kunnossa. En kerro tässä nyt koko tarinaa uudestaan vaan voit käydä lukemassa nuo aiemmat postaukset, niin saat kokonaisvaltaisemman kuvan siitä mikä jalkaani vaivaa. 

Jalkakipu on siis edelleen jatkunut päivittäin. Pari viikkoa sitten olin sekä jalan, että selän magneettikuvauksessa. Täytyy sanoa, että se oli minulle neljäs kerta magneettikuvauksessa ja myös kamalin. Valitettavasti hoitajat olivat todella tympeitä ja siitä hämmästyneenä unohdin kysyä heiltä muutamia tärkeitä asioita. Lisäksi minulla on todella paha ahtaanpaikankammo, joten voit vain kuvitella miltä tuntui joutua putkeen (jossa magneettikuvat otetaan) pää edellä. Ensin kuvattiin siis selkäni. Kärsin myös kuivasilmäisyydestä enkä älynnyt, että putkessa on voimakas ilmanvaihto. Minusta tuntui, että silmäni muuttuvat rusinoiksi vaikka pidin ne kiinni. Jos hoitajat olisivat kertoneet asiasta etukäteen, niin olisin älynnyt laittaa kostutustipat juuri ennen, niin toimenpide olisi ollut huomattavasti miellyttävämpi.

Kun selkä saatiin kuvattua ja liuin ulos putkesta, niin minun käskettiin kääntyä ympäri ja heti perään kuvattiin jalkani. Olin jo ensimmäisen kuvauksen jälkeen vähän huonovointinen, mutta toisessa kuvauksessa onneksi ylävartaloni jäi laitteen ulkopuolelle. Jalkani reagoi samoin kuin viimeksi kun se kuvattiin. Jalassani tuntui välillä niin kuin jokin laser olisi silponut sitä ja välillä voimakas paineen tunne kuin koko jalka olisi poksahtamaisillaan. Kuvaukset saatiin kuitenkin hoidettua, mutta lähtiessäni hoitajat olivat taas tympeitä. Kun menin pukemaan omat vaatteeni päälle, niin huomasin, että koko rintakehäni oli aivan kirkuvan punainen ja olin huonovointinen. Hoitajia ei kuitenkaan näkynyt enää missään, jotta olisin voinut kysyä, onko tämä normaalia, lisäksi tuntui, että koko vartaloani särki päästä varpaisiin. Huono-olo ja koko lihassäryt jatkuivat vielä pari päivää tutkimuksen jälkeen. Olen siis luultavasti äärimmäisen herkkä magneetille, koska reagoin siihen niin voimakkaasti.

Eilen vihdoin lääkäri soitti minulle tuloksista. Puhelu oli kuitenkin hieman pettymys. Lääkäri kertoi, että selkäni on kutakuinkin kunnossa, mutta satuttamani luu on edelleen turvoksissa (vuoden ja yli neljän kuukauden jälkeen). Asialle ei kuitenkaan tehdä sen kummemmin mitään. Minulle on tullut aika kipupolille, mutta se on vasta elokuun lopussa. Odotan myös edelleen lähetettä fysioterapiaan. Nämä ovat siis ainoat hoidot ja neuvot, joita jalan suhteen sain. Joudun siis edelleen elämään päivittäisen kivun kanssa ja vaan haaveilemaan siitä, että voisin liikkua normaalisti. Itsestäni tuntuu todella oudolta, että itse vaurioituneelle luulle ei edelleenkään tehdä mitään. En myöskään ymmärrä miten kipupolilla tai fysioterapiassa luu saadaan kuntoon? En enää tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, koska tilanne on niin absurdi. Saa nähdä miten pitkään vielä menee, että jalka vihdoin  tulee kuntoon ja, että voin liikkua normaalisti. Toivottavasti sinä, ihana lukijani et joudu kärsimään vastaavista kivuista. Vaikka tieto jalasta ja sen tulevaisuudesta masentaakin, niin onneksi kesäkelit näyttävät vihdoin saapuneen Suomeen, ainakin melkein =D.