Siirry pääsisältöön

Kipeän jalan kuulumiset

Kirjoitin teille taannoin jalastani ja ongelmista, joita minulla on ollut sen kanssa. Vasen jalkateräni on siis ollut kipeä jo reilusti yli vuoden. Siirryin alkuvuodesta julkiselle puolelle lääkäriin. Koska terveysasemallani minua hoiti yleislääkäri, niin hän teki minulle lähetteen TYKS:n ortopediaan. Pääsin onneksi TYKS.n todella nopeasti.


Kävin TYKS:n ortopedin vastaanotolla eilen. Lääkäri oli todella miellyttävä ja kyseli vointiani perusteellisesti ja sen jälkeen teki monia tutkimuksia. Minulle selvisi vasta nyt mm. se, että kipeä jalkani tuntee esim. kylmän ja kuuman aivan eritavoin kuin terve jalka. Tuntoaistimuksissa on muutenkin suuria eroja. Ikäväkseni sain myös tietää, että jalkavaivani on alkanut vaikuttaa myös selkääni. Kävellessäni astun enemmän jalan ulkosyrjällä, koska koitan keventää kipeää kohtaa, joka puolestaan rasittaa selkääni. Lääkäri sanoi myös, että rasitan enemmän koko kehoni oikeaa puolta, yrittäessäni kävellä, niin ettei vasempaan jalkaani sattuisi.

 

Lääkäri vaikutti todella ammattitaitoiselta ja antoi minulle paljon vinkkejä ja neuvoja, miten minun tulee toimia. Sairaslomaa minulle ei määrätty, sillä on hyvä, että jalka saa pientä rasitusta, sillä se on muuttunut huomattavasti jäykemmäksi kuin terve jalka. Kuitenkin minun pitää liikkua todella maltillisesti ja kipu ei saisi missään nimessä lisääntyä. Sain myös lähetteet sekä jalan että selän magneettikuvaukseen, kipupolille sekä fysioterapiaan. Nyt sitten elelen lääkärin ohjeiden mukaan ja odottelen aikoja eri eritoimenpiteisiin. Saa nähdä miten pitkään joudun vielä kärsimään kivuista ja vähäisestä liikunnasta ennen kuin voin taas elellä normaalisti. Sisulle ja kärsivällisyydelle löytyy siis edelleen runsaasti käyttöä. Iloitsen kuitenkin siitä. että jälleen on uutta valoa tunnelin päässä. Pahoittelut jo etukäteen siitä, että ensi sunnuntaina ei tule postausta, sillä olen matkalla. Koitan kuitenkin matkalla kerätä aineistoa tulevia blogeja varten.

 

Tässä alla linkit aiempiin postauksiin koskien jalkaani:

https://susannanelamaablogi.blogspot.com/2023/03/huonoja-uutisia.html

https://susannanelamaablogi.blogspot.com/2022/11/sairaslomalla.html


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mandy Skin päivitys - toimiiko se oikeasti?

  Kerroin teille helmikuun alussa tilaamasta Mandy Skin IPL-karvanpoistolaitteesta. Olen käyttänyt laitetta siitä asti ja nyt ajattelin kertoa miten se on toiminut. Tämä postaus ei ole Mandy Skinin sponsoroima vaan oma aito mielipiteeni kyseisestä laitteesta. Täytyy myöntää, että vaikka olin toiveikas laitteen suhteen, olin myös hyvin skeptinen. Aloin käyttää laitetta kerran viikossa helmikuun alkupuolella. Mandy Skinin käyttö ei ole mitenkään kivuliasta tai vaikeaa. Tein niin, että sheivasin ensin halutut kohdat ja käsittelin alueet sen jälkeen Mandy Skinillä ja lopuksi laitoin kosteusvoidetta. Ensimmäiset neljä viikkoa käsittelin halutut alueet kolmostasolla ja sen jälkeen siirryin voimakkaimpaan eli viitostasoon. Noin neljän viikon kohdalla aloin huomata varsinkin kainaloissa, että karvan kasvu oli vähentynyt jo huomattavasti. Olin todella yllättynyt, että tuloksia alkoi näkyä niin nopeasti. Kuuden viikon kohdalla tuloksia alkoi näkyä hyvin jo muuallakin. Voin siis todet...

Mandy Skin päivitys - pitkä tauko

  Olen saanut paljon kyselyjä liityen Mandy Skin IPL-laitteeseen, josta olen aiemmin jo kirjoittanut kaksi postausta. Ajattelin nyt pitkästä aikaa kirjoittaa päivityksen Mandy skin:stä ja siitä mikä tilanne sen ja karvojen suhteen nyt on. Jos et ole lukenut aiempia postauksiani laitteesta niin kannattaa käydä lukemassa ne nyt. Kuten ehkä otsikosta jo saatoit päätellä, niin minulla on nyt ollut pitkä tauko Mandy Skin:n käytössä. Tauko on kestänyt jo noin neljä-viisi kuukautta. En mitenkään päättänyt, että nyt lopetan laitteen käytön vaan kävi niin, että se vain unohtui. Kun laitetta ei enää tarvinnut käyttää niin usein, niin se unohtui helposti. Karvat eivät myöskään tietenkään kasvaneet takaisin yhdessä yössä niin asiaa ei niin tullut ajateltua. Minun on pitänyt aloittaa Mandy Skin:n käyttö jo monta kertaa uudestaan, mutta en ole saanut sitä aikaiseksi kaiken kiireen keskellä. Nyt olen kuitenkin päättänyt aloittaa sen käytön uudestaan. Karvojen suhteen tilanne on nyt se, että...

Kansanparantajalla

  Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, niin menin viime perjantaina ensimmäistä kertaa elämässäni kansanparantajalle. Koska olen potenut jalkaani jo melkein 2,5 vuotta, niin ajattelin, että kokeillaan nyt tuotakin. Tuntuu, että olen valmis melkein mihin vain, jotta saisin jalkani ennalleen. Muistin kuulleeni entiseltä työkaveriltani, että Ihodessa, Pyhärannassa on hyvä kansanparantaja. Niinpä siis varasin ajan hänen vastaanotolleen. Täytyy tunnustaa, että minua jännitti ihan hirmuisesti, kun menin kansanparantajalle. Olin varannut itselleni tunnin ajan, joka piti sisällään kansanparantajan jäsenkorjausta sekä käsillä parantamista. En oikein tiennyt sen tarkemmin, että mitä siis oli luvassa. Kansanparantajan kanssa samoissa tiloissa toimii myös ekokosmetologi. Heidän yhteinen odotustilansa/myymälänsä oli mielenkiintoinen. Värejä ja kuoseja ei oltu säästelty, joten silmille riitti tutkailtavaa. Huomasin kuitenkin heti, että vaikka tilassa oli paljon tavaraa, niin se oli tode...