Siirry pääsisältöön

Pitkästä aikaa

 Siitä on jo pitkä tovi vierähtänyt, kun olen viimeksi kirjoitellut. Kirjoitustaukoni on itse asiassa venähtänyt paljon pidemmäksi kuin alun perin oli tarkoitus. Olen myös huomannut, että mitä pidemmän tauon pitää, niin sitä hankalampi on taas saada itsensä ruotuun. Olen kylläkin kirjoittanut muutaman postauksen, joita en ole kuitenkaan koskaan julkaissut. Yksi syy taukoon on ollut ongelmat tietokoneeni kanssa, jotka ovat mutkistaneet kirjoittamista ja postausten julkaisemista.



Talvi on onneksi vihdoin saatu päätökseen ja kevät on saapunut. Itse asiassa mennyt talvi oli unelmieni talvi. En pidä kovasta pakkasesta enkä lumesta, joten nautin harmaasta ja suhteellisen lämpimästä talvesta. Kevät on mielestäni ihana vuodenaika. On mielenkiintoista seurata, miten luonto heräilee ja alkaa kasvaa. Olen jo bongaillut mm. krookuksia, lumikelloja ja idänsinililjoja. Myös puihin ja pensaisiin on alkanut ilmestyä pieniä silmuja. En malttaisi odottaa, että silmut muuttuvat lehdiksi.

 



Olen koittanut tuoda kevättä myös jo vähän sisälle laitamalla herneenversoja kasvamaan. Herneenversot kasvavat nopeasti ja ovat todella maukkaita. Haaveissani olisi myös laittaa joitain yrttejä ym. kasvamaan. Varsinkin näin keväällä huomaa sen, miten paljon kaipaisi omaa pihaa/puutarhaa, jossa kasvatella kaikenlaista.



 

Mitä veikkaat ihana lukijani, saako tämä kevät minut taas kirjoittelemaan säännöllisemmin tätä blogiani vai olenko jo täysin hunnigolla? Itse toivon, että saisin taas löydettyä kirjoitusrutiinini uudelleen, sillä teitä ihania lukijoita on kyllä ollut kova ikävä. Onnekseni olen huomannut, että vaikka en olekaan pitkään aikaan kirjoitellut, niin postaukseni ovat silti keränneet lukukertoja, joten suuri kiitos teille lukijoille siitä. Ihanaa ja aurinkoista kevättä juuri sinulle!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mandy Skin päivitys - toimiiko se oikeasti?

  Kerroin teille helmikuun alussa tilaamasta Mandy Skin IPL-karvanpoistolaitteesta. Olen käyttänyt laitetta siitä asti ja nyt ajattelin kertoa miten se on toiminut. Tämä postaus ei ole Mandy Skinin sponsoroima vaan oma aito mielipiteeni kyseisestä laitteesta. Täytyy myöntää, että vaikka olin toiveikas laitteen suhteen, olin myös hyvin skeptinen. Aloin käyttää laitetta kerran viikossa helmikuun alkupuolella. Mandy Skinin käyttö ei ole mitenkään kivuliasta tai vaikeaa. Tein niin, että sheivasin ensin halutut kohdat ja käsittelin alueet sen jälkeen Mandy Skinillä ja lopuksi laitoin kosteusvoidetta. Ensimmäiset neljä viikkoa käsittelin halutut alueet kolmostasolla ja sen jälkeen siirryin voimakkaimpaan eli viitostasoon. Noin neljän viikon kohdalla aloin huomata varsinkin kainaloissa, että karvan kasvu oli vähentynyt jo huomattavasti. Olin todella yllättynyt, että tuloksia alkoi näkyä niin nopeasti. Kuuden viikon kohdalla tuloksia alkoi näkyä hyvin jo muuallakin. Voin siis todet...

Mandy Skin päivitys - pitkä tauko

  Olen saanut paljon kyselyjä liityen Mandy Skin IPL-laitteeseen, josta olen aiemmin jo kirjoittanut kaksi postausta. Ajattelin nyt pitkästä aikaa kirjoittaa päivityksen Mandy skin:stä ja siitä mikä tilanne sen ja karvojen suhteen nyt on. Jos et ole lukenut aiempia postauksiani laitteesta niin kannattaa käydä lukemassa ne nyt. Kuten ehkä otsikosta jo saatoit päätellä, niin minulla on nyt ollut pitkä tauko Mandy Skin:n käytössä. Tauko on kestänyt jo noin neljä-viisi kuukautta. En mitenkään päättänyt, että nyt lopetan laitteen käytön vaan kävi niin, että se vain unohtui. Kun laitetta ei enää tarvinnut käyttää niin usein, niin se unohtui helposti. Karvat eivät myöskään tietenkään kasvaneet takaisin yhdessä yössä niin asiaa ei niin tullut ajateltua. Minun on pitänyt aloittaa Mandy Skin:n käyttö jo monta kertaa uudestaan, mutta en ole saanut sitä aikaiseksi kaiken kiireen keskellä. Nyt olen kuitenkin päättänyt aloittaa sen käytön uudestaan. Karvojen suhteen tilanne on nyt se, että...

Kansanparantajalla

  Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, niin menin viime perjantaina ensimmäistä kertaa elämässäni kansanparantajalle. Koska olen potenut jalkaani jo melkein 2,5 vuotta, niin ajattelin, että kokeillaan nyt tuotakin. Tuntuu, että olen valmis melkein mihin vain, jotta saisin jalkani ennalleen. Muistin kuulleeni entiseltä työkaveriltani, että Ihodessa, Pyhärannassa on hyvä kansanparantaja. Niinpä siis varasin ajan hänen vastaanotolleen. Täytyy tunnustaa, että minua jännitti ihan hirmuisesti, kun menin kansanparantajalle. Olin varannut itselleni tunnin ajan, joka piti sisällään kansanparantajan jäsenkorjausta sekä käsillä parantamista. En oikein tiennyt sen tarkemmin, että mitä siis oli luvassa. Kansanparantajan kanssa samoissa tiloissa toimii myös ekokosmetologi. Heidän yhteinen odotustilansa/myymälänsä oli mielenkiintoinen. Värejä ja kuoseja ei oltu säästelty, joten silmille riitti tutkailtavaa. Huomasin kuitenkin heti, että vaikka tilassa oli paljon tavaraa, niin se oli tode...