Olen
käynyt jo monia keskusteluja joulusta. Tuntuu, että ajatus siitä milloin joulua
alkaa, jakaa paljon mielipiteitä. Mielestäni lapsuudessani tällaisia
keskusteluja ei koskaan käyty vaan jouluun valmistautuminen alkoi ensimmäisestä
adventista. Nykyään joulukoristeet ja karkit valtaavat kauppojen hyllyt jo
lokakuun alkupuolella. Omasta mielestäni ne tulevat kauppoihin aivan liian aikaisin.
Olen kiinnittänyt huomiota siihen,
että monien asioiden nimitykset ovat vuosien saatossa muuttuneet. Esimerkiksi:
ennen oli jouluvalot, nykyään on kausivalot, ennen oli myös kasvi nimeltä joulutähti,
nykyään se onkin syystähti. Töissä kun keskustelimme aiheesta, niin totesin,
että kohta varmaan tulee myös syyspukki (joulupukki). Mitä mieltä sinä ihana
lukijani olet näistä kielellisistä muutoksista?
Rakastan itse perinteitä ja olen monissa asioissa vanhanaikainen. Minulla itselläni joulunvietto alkaa ensimmäisestä adventista. Mielestäni jos joulua alkaa viettää ”liian aikaisin”, niin se menettää ainutlaatuisuutensa. Tiedän toki, että monille ensimmäinen adventtikin on vielä aivan liian aikainen ajankohta virittyä joulutunnelmaan.
Osa
joulun viehätystä piilee mielestäni juuri siinä odottamisessa. Tuntuu aina,
että kun saa avata joulukalenterista ensimmäisen luukuun, niin siitä alkaa
lähtölaskenta jouluun. Nyt kun eletään vielä
marraskuun alkupuolta, niin nautin vielä täysin rinnoin syksystä ja kaikesta siihen liittyvästä. Toki joulu pyörii jo paljon mielessäni ja joululahjojen hankinta/valmistaminen on jo alkanut. Joulukoristeet ja muut saavat pysyä piilossa laatikoissa vielä vajaat kolme viikkoa.
Mitä mieltä sinä
ihana lukijani olet? Milloin on ”oikea” aika alkaa viettää joulua vai voiko
sitä mielestäsi viettää jo, niin aikaisin kuin vain haluaa? Olisi kiva kuulla,
että kumpia mahtaa olla nykyään enemmän, niitä jotka aloittavat joulun jo
loka-marraskuussa vai niitä, joilla joulu alkaa ensimmäisestä adventista?
Kommentit
Lähetä kommentti