Olen
jo pitkään halunnut päästä käymään Paimion parantolassa, mutta jostain syystä
siellä ei ole tullut käytyä. Pari viikkoa sitten kuitenkin vihdoin pääsin
käymään siellä. Paimion parantola erityinen paikka minulle siitä syystä, että
isovanhempani ovat aikanaan tavanneet siellä.
Pääsin Paimion parantolassa opastetulle kierrokselle, joka oli aivan loistava. Oppaamme oli vasta kolmatta päivää töissä, mutta hän muisti kaikki yksityiskohdatkin aivan ilmiömäisesti. Opas kertoi meille parantolan arkkitehtuurista sekä toiminnasta. Paimion parantola rakennettiin siis tuberkuloosiparantolaksi vuonna 1933 ja se sijaitsee nimensä mukaisesti Paimiossa. Parantolan on suunnitellut Aino ja Alvar Aalto. Aallot suunnittelivat parantolan niin, että rakennus itsessään toimisi myös parantavana elementtinä ns. ”mediciniseksi instrumentiksi”. Rakennuksen suunnittelussa mm. hygienia on otettu keskeisesti huomioon.
Paimion parantola on rakennettu kauniin luonnon keskelle. Ympäröivän luonnon ja puhtaan ilman ajateltiin tekevän potilaille hyvää. Päivittäinen ulkoiluhetki seitsemännen kerroksen yli 100 metrin mittaisella parvekkeella lepotuoleissa oli kaikille potilaille pakollinen. En tosin itsekään laittaisi pahakseni lekottelua upean maiseman edessä parvekkeella päivittäin. Tuberkuloosipotilaat asuivat parantolassa yhden tai kahden hengen huoneissa. Ne oli suunniteltu myös tarkkaan harkiten ja sisälsivät mm. sylkylaarin, josta syljet menivät erilliseen viemäristöön, jotta tauti ei leviäisi vesitse. Parantolan toimiessa työntekijät asuivat parantolan tiloissa ja pihapiirissä olevissa kaksikerroksisissa rivitaloissa.
Paimion parantola hoidettiin tuberkuloosipotilaita 1960-luvulle saakka, jonka jälkeen tiloissa aloitti toimintansa Paimion sairaala. Vuonna 2015 sairaalatoiminta lopetettiin parantolan tiloissa. Mannerheimin lastensuojeluliitto vuokrasi puolet tiloista vuonna 2014 ja käytti tiloja vuoteen 2017. Vuonna 2018 Paimion sairaala (Paimion parantola) laitettiin myyntiin. Varteenotettavia tarjouksia ei kuitenkaan tullut ja lopulta perustettiin Paimion parantola-säätiö vuonna 2020.
Nykyään parantolan tiloissa järjestetään opastettuja kierroksia. Siellä voi yöpyä, katsoa näyttelyitä, käydä syömässä ravintola Toivossa ja perehtyä parantolan arkkitehtuuriin. Paimion parantolassa järjestetään myös erilaisia tilaisuuksia kuten esim. kesäjuhlat 17.-18.6.
Tämä postaus oli vain minimaalinen pintaraapaisu Paimion parantolasta. Suosittelen ehdottomasti vierailemaan parantolassa ja perehtymään sen historiaan ja arkkitehtuuriin.
Muistathan seurata myös blogini instagramtiliä @susannanelamaa
Kommentit
Lähetä kommentti