Pahoittelut, siitä etten postannut viime viikolla lainkaan. Tuntuu, että taas on ollut niin kiirettä, että ei ole riittänyt energiaa kirjoittamiseen. Nyt ajattelin kirjoittaa teille viimeisimmästä hankinnastani eli uusista aurinkolaseista (arskoista). Kirjoitin teille jo aiemmin, että tarvitsisin uudet arskat, sillä käytössäni oli vain vanhat muoviset aurinkolasit. Mietin pitkään, minkälaiset aurinkolasit haluaisin? Päätin, että hankin sellaiset lasit, joissa on asianmukaiset linssit UV-suojalla sekä leveät sangat.
Löysin
haluamani laurinkoasit Coach merkiltä. Uudet arskani ovat siis Coach merkkiset
(tuotenumero on COH51K029-012) ja väri on transparent brown. Aurinkolasieni
muoto on kissansilmä ja niiden sangoissa on Coach logo sekä c-kirjaimia. Arurinkolasit
ovat suhteellisen kevyet ja tuntuvat hyvältä päässä. Kyseisiä laseja löytyy
myös mustana, tummanruskeana ja vaaleansinisenä.
Olen
todella tyytyväinen uusiin arskoihi ja toivonkin, että luvassa olisi paljon
auringonpaistetta. Koska olen piirteiltäni suhteellisen vaalea, niin siksi
halusin vaaleat aurinkolasit enkä mustia. Toki vaihtelun vuoksi voisi kyllä
hankkia myös tummemmatkin. Nyt kuitenkin iloitsen uusista arskoistani. Ihanan
aurinkoista alkavaa kesäkuuta sinulle ihana lukijani. Toivottavasti sinullakin
on hyvät aurinkolasit, joilla suojata silmäsi kesäauringolta.
Kommentit
Lähetä kommentti