Siirry pääsisältöön

Tervehdys toukokuu

 

Huhtikuu meni ohi niin vauhdilla, että tuntuu ettei siihen mennyt viikkoa kauempaa. Saa nähdä vilahtaako toukokuu ohitse yhtä nopeasti. Vappukin oli jo viime viikonloppuna. Itse olin aiemmasta Ruotsin reissusta vielä niin poikki, että otin vapun vain rentoutumisen kannalta läheisten kanssa enkä jaksanut kehittää siihen mitään sen ihmeempää ohjelmaa. Myös tuleva viikonloppuni on täynnä ohjelmaa, niin oli hyvä ottaa vähän aikaa itselle välillä. 

Viimeisimmät viikot on tuonut mukaan minulle koko elämäni pahimman siitepölyallergian. Aiempina keväinä allergiaoireeni ovat olleet hyvin vähäiset, mutta nyt tilanne on ollut aivan toinen. Minusta on tuntunut ulkona siltä, etten saa kunnolla henkeä. Silmät, nenä ja kurkku ovat olleet täynnä siitepölyä. Olen vuorotellen niistänyt hulluna ja kärsinyt tukkoisesta nenästä. Nyt onneksi minulla on kunnon arsenaali droppeja, joilla taltuttaa oireita. Allergialääke pitää nenäni auki ja allergiasuihke hillitsee nenän vuotamista sekä allergiasilmätipat rauhoittavat kutisevia ja ärtyneitä silmiä. Onneksi viime päivinä on nyt satanut, niin sekin on hieman helpottanut oloa. Miten on sinun laitasi ihana lukijani? Kärsitkö sinäkin allergiasta vai eleletkö huolettomana vailla oireita? 

Yllättäen kyllä allergiaa enemmän minua on harmittanut kylmyys. Viime päivinä keli on ollut syksyisen kylmä ja tuntuu, että kalsea viima on mennyt ihan luihin ja ytimiin. Onneksi nyt on taas vihdoin luvattu lämpimämpiä kelejä. Vaikka ilma on ollut poikkeuksellisen kylmää, niin on ollut ihana huomata miten luonto vihreytyy ja vehreytyy päivä päivältä.  

 


Edellisessä postauksessani kerroin haaveilevani jäätelöstä ja nyt voinkin kertoa, että avasin tämän vuoden jäätelökauden Tukholmassa ihanalla vadelma-suolainenlakritsi pehmiksellä. Toivottavasti kyseinen pehmismaku rantautuu myös suomeen, sillä se oli aivan käsittämättömän hyvää. Seuraava vuorossa onkin sitten grillikauden avaus. Joko sinulla ihana lukijani on grillikausi avattu? Oli tai ei, niin haluan toivottaa sinulle ihanan aurinkoista ja lämpöistä toukokuuta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mandy Skin päivitys - toimiiko se oikeasti?

  Kerroin teille helmikuun alussa tilaamasta Mandy Skin IPL-karvanpoistolaitteesta. Olen käyttänyt laitetta siitä asti ja nyt ajattelin kertoa miten se on toiminut. Tämä postaus ei ole Mandy Skinin sponsoroima vaan oma aito mielipiteeni kyseisestä laitteesta. Täytyy myöntää, että vaikka olin toiveikas laitteen suhteen, olin myös hyvin skeptinen. Aloin käyttää laitetta kerran viikossa helmikuun alkupuolella. Mandy Skinin käyttö ei ole mitenkään kivuliasta tai vaikeaa. Tein niin, että sheivasin ensin halutut kohdat ja käsittelin alueet sen jälkeen Mandy Skinillä ja lopuksi laitoin kosteusvoidetta. Ensimmäiset neljä viikkoa käsittelin halutut alueet kolmostasolla ja sen jälkeen siirryin voimakkaimpaan eli viitostasoon. Noin neljän viikon kohdalla aloin huomata varsinkin kainaloissa, että karvan kasvu oli vähentynyt jo huomattavasti. Olin todella yllättynyt, että tuloksia alkoi näkyä niin nopeasti. Kuuden viikon kohdalla tuloksia alkoi näkyä hyvin jo muuallakin. Voin siis todet...

Kansanparantajalla

  Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, niin menin viime perjantaina ensimmäistä kertaa elämässäni kansanparantajalle. Koska olen potenut jalkaani jo melkein 2,5 vuotta, niin ajattelin, että kokeillaan nyt tuotakin. Tuntuu, että olen valmis melkein mihin vain, jotta saisin jalkani ennalleen. Muistin kuulleeni entiseltä työkaveriltani, että Ihodessa, Pyhärannassa on hyvä kansanparantaja. Niinpä siis varasin ajan hänen vastaanotolleen. Täytyy tunnustaa, että minua jännitti ihan hirmuisesti, kun menin kansanparantajalle. Olin varannut itselleni tunnin ajan, joka piti sisällään kansanparantajan jäsenkorjausta sekä käsillä parantamista. En oikein tiennyt sen tarkemmin, että mitä siis oli luvassa. Kansanparantajan kanssa samoissa tiloissa toimii myös ekokosmetologi. Heidän yhteinen odotustilansa/myymälänsä oli mielenkiintoinen. Värejä ja kuoseja ei oltu säästelty, joten silmille riitti tutkailtavaa. Huomasin kuitenkin heti, että vaikka tilassa oli paljon tavaraa, niin se oli tode...

Kipeän jalan kuulumiset osa 6

  Olen jo monen monituista kertaa kirjoittanut teille kipeästä jalastani. Ajattelin, että päivittelen sen tilannetta taas teille. Valitettavasti edelleenkään ei ole tapahtunut muutosta parempaan. Päinvastoin jalkani on ollut koko tämän vuoden huonommassa kunnossa kuin ennen Kävin alkuvuodesta jälleen TYKS:n kipupolilla. Ikävä kyllä lääkäri ei tuntunut millään ymmärtävän, että kipeässä jalassani luu on se, joka särkee. Jostain syystä lääkäri oli vakaasti sitä mieltä, että kipu on ihossa/lihaksissa. Lopulta hän antoi minulle puuduttavaa voidetta kotiin, En tosin päässyt ymmärrykseen siitä, että mikä sen pointti oli, sillä voiteen vaikutusaika oli vain n. vartin. Lääkäri määräsi minulle myös kapsaisiini hoidon maaliskuulle.   Kapsaisiini hoidossa kipukohtaan laitetaan todella vahvaa chiliä (kapsaisiinia). Kapsaisiini lamaannuttaa kipukohdasta hermopäätteet noin 2-3 kuukauden ajaksi, jolloin kipuaistimus ei kulkeudu aivoihin. Kapsaisiini on niin voimakasta, että kun sitä laite...