Olin viime viikonloppuna käymässä Ruotsissa työyhteisöni kanssa. Ruotsissa ensimmäinen vierailukohteemme oli Uppsalan tuomiokirkko. Olen aiemminkin vieraillut Uppsalassa, mutta tuomiokirkossa en ollut aiemmin käynyt. Odotin siksi mielenkiinnolla sinne menemistä ja opastettua kierrostamme.
Meitä vastassa Uppsalan tuomiokirkolla oli todella mukava suomenkielinen opas. Hän kertoi meille, että Uppsalan tuomiokirkko on pohjoismaiden suurin kirkko. Kirkon pituus on 118,7m ja sen kaksoistornit yltävät niin ikään 118,7 metrin korkeuteen. Tuomiokirkko sijaitsee Uppsalan keskustassa Fyris-joen rannalla. Ennen kuin kirkkoa alettiin rakentaa, niin Uppsala nimi ei ollut Uppsala vaan Östra Aros. Uppsala sijaitsi noin viiden kilometrin päässä nykyisestä paikastaan ja se tunnetaan puolestaan nykyään nimellä Gamla Uppsala.
Uppsalan tuomiokirkon paikalla oli ollut kirkko jo aiemminkin, mutta tuomiokirkkoa alettiin rakentaa 1200-luvulla. Tuomiokirkko tosin vihittiin virallisesti käyttöön vasta vuonna 1435. Uppsalan tuomiokirkko on Ruotsin kansallispyhäkkö ja siellä on kruunattu suurin osa ruotsin kuninkaista ja kuningattarista. Tuomiokirkossa vihitään myös kaikki Ruotsin piispat sekä arkkihiippakunnan papit ja diakoniatyöntekijät. Uppsalan tuomikirkko on kokenut yli 700 vuoden historiansa aikana monia tulipaloja ja remontteja. Muun muassa kirkon tornit ovat kokeneet muutoksia.
Uppsalan tuomiokirkko on pyhitetty kolmelle pyhimykselle: pyhälle Laurentiukselle, pyhälle Olaville ja Eerik pyhälle. Tuomikirkossa on myös monia hautakappeleita. Muun muassa Kustaa Vaasan hautamuistomerkki on Uppsalan tuomiokirkossa ja siinä on Ruotsin silloisten maakuntien vaakunat mm. Suomen, Karjalan ja eräiden muiden Suomen alueiden vaakunat. Tuomiokirkosta löytyy myös Ruotsin suurin saarnatuoli, joka on leskikuningatar Hedvig Eleonooran lahjoittama.
Uppsalan tuomiokirkosta voisi kirjoittaa vaikka kuinka pitkään, mutta ehkä
tässä tuli nyt nostettua esiin muutamia mielenkiintoisia asioita. Itsestäni
tuntui myös, että olisin voinut kuunnella oppaan kertomuksia vaikka miten
pitkään. Voisin myös vierailla siellä vielä uudestaankin. Suosittelen myös
sinulle ihana lukijani, että jos et vielä vieraillut Uppsalan tuomikirkossa,
niin kannattaa joskus tehdä sinne visiitti. Uppsala on ylipäätään todella
kaunis kaupunki ja vierailun arvoinen paikka.
Kommentit
Lähetä kommentti