Siirry pääsisältöön

Kevätbongailuja

 

On ihanaa huomata miten kevät etenee. Tuntuu, että joka päivä huomaan uusia kevään merkkejä luonnossa. Sen lisäksi, että kukkia on alkanut ilmestyä, niin myös eläimet ovat alkaneet heräillä talviunilta. Olen mm. bongannut jo nokkosperhosia, kärpäsiä, leppäkertun ja jonkin toukan sekä joukon muita pieniä ötököitä.

Kun liikkuu kaupungilla, niin on kiva huomata miten iloisilta ihmiset näyttävät, kun aurinko paistaa ja on lämmintä. Terasseille ja torille alkaa kerääntyä ihmisiä. Kyllä lämpö ja valo tekee hyvää mielelle. Tuntuu, että päivittäin saa myös enemmän aikaiseksi kun valoisuus jatkuu pitkään. Kuten olen teille kertonut, niin talvisin kun on kylmää ja pimeää, niin sohva ja viltti vetävät puoleensa. Nyt puolestaan tulee oltua enemmän ulkona ja häärittyä sisälläkin enemmän.

Olen huomannut myös, että minun alkanut tehdä mieli jäätelöä, koska talvisin minun ei tule syötyä sitä, koska se on kylmää ja palelen muutenkin. Vielä en kuitenkaan ole avannut jäätelökautta, mutta veikkaan, että se hetki alkaa olla jo todella lähellä. Kumpaan porukkaan sinä ihana lukijani kuulut? Siihen porukkaan joka syö jäätelöä ympäri vuoden vai siihen, joille se on vain kesäherkku? Onneksi ensi viikolla lämmön pitäisi vain lisääntyä, joten nautitaan siitä ja bongaillaan lisää keväänmerkkejä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mandy Skin päivitys - toimiiko se oikeasti?

  Kerroin teille helmikuun alussa tilaamasta Mandy Skin IPL-karvanpoistolaitteesta. Olen käyttänyt laitetta siitä asti ja nyt ajattelin kertoa miten se on toiminut. Tämä postaus ei ole Mandy Skinin sponsoroima vaan oma aito mielipiteeni kyseisestä laitteesta. Täytyy myöntää, että vaikka olin toiveikas laitteen suhteen, olin myös hyvin skeptinen. Aloin käyttää laitetta kerran viikossa helmikuun alkupuolella. Mandy Skinin käyttö ei ole mitenkään kivuliasta tai vaikeaa. Tein niin, että sheivasin ensin halutut kohdat ja käsittelin alueet sen jälkeen Mandy Skinillä ja lopuksi laitoin kosteusvoidetta. Ensimmäiset neljä viikkoa käsittelin halutut alueet kolmostasolla ja sen jälkeen siirryin voimakkaimpaan eli viitostasoon. Noin neljän viikon kohdalla aloin huomata varsinkin kainaloissa, että karvan kasvu oli vähentynyt jo huomattavasti. Olin todella yllättynyt, että tuloksia alkoi näkyä niin nopeasti. Kuuden viikon kohdalla tuloksia alkoi näkyä hyvin jo muuallakin. Voin siis todet...

Mandy Skin päivitys - pitkä tauko

  Olen saanut paljon kyselyjä liityen Mandy Skin IPL-laitteeseen, josta olen aiemmin jo kirjoittanut kaksi postausta. Ajattelin nyt pitkästä aikaa kirjoittaa päivityksen Mandy skin:stä ja siitä mikä tilanne sen ja karvojen suhteen nyt on. Jos et ole lukenut aiempia postauksiani laitteesta niin kannattaa käydä lukemassa ne nyt. Kuten ehkä otsikosta jo saatoit päätellä, niin minulla on nyt ollut pitkä tauko Mandy Skin:n käytössä. Tauko on kestänyt jo noin neljä-viisi kuukautta. En mitenkään päättänyt, että nyt lopetan laitteen käytön vaan kävi niin, että se vain unohtui. Kun laitetta ei enää tarvinnut käyttää niin usein, niin se unohtui helposti. Karvat eivät myöskään tietenkään kasvaneet takaisin yhdessä yössä niin asiaa ei niin tullut ajateltua. Minun on pitänyt aloittaa Mandy Skin:n käyttö jo monta kertaa uudestaan, mutta en ole saanut sitä aikaiseksi kaiken kiireen keskellä. Nyt olen kuitenkin päättänyt aloittaa sen käytön uudestaan. Karvojen suhteen tilanne on nyt se, että...

Kansanparantajalla

  Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, niin menin viime perjantaina ensimmäistä kertaa elämässäni kansanparantajalle. Koska olen potenut jalkaani jo melkein 2,5 vuotta, niin ajattelin, että kokeillaan nyt tuotakin. Tuntuu, että olen valmis melkein mihin vain, jotta saisin jalkani ennalleen. Muistin kuulleeni entiseltä työkaveriltani, että Ihodessa, Pyhärannassa on hyvä kansanparantaja. Niinpä siis varasin ajan hänen vastaanotolleen. Täytyy tunnustaa, että minua jännitti ihan hirmuisesti, kun menin kansanparantajalle. Olin varannut itselleni tunnin ajan, joka piti sisällään kansanparantajan jäsenkorjausta sekä käsillä parantamista. En oikein tiennyt sen tarkemmin, että mitä siis oli luvassa. Kansanparantajan kanssa samoissa tiloissa toimii myös ekokosmetologi. Heidän yhteinen odotustilansa/myymälänsä oli mielenkiintoinen. Värejä ja kuoseja ei oltu säästelty, joten silmille riitti tutkailtavaa. Huomasin kuitenkin heti, että vaikka tilassa oli paljon tavaraa, niin se oli tode...