Siirry pääsisältöön

Säämasennus

 

En tiedä samaistuuko kukaan muu minuun, mutta viime päivien sää on vaikuttanut mieleeni todella paljon. Tuossa aiemmin, kun lumi jo suli, niin olin täynnä energiaa ja vaikka satoi vettä, niin olin iloinen. Kun taannoin tuprutti taas lunta, niin mieleni laski kuin lehmän häntä. Nyt kun vielä kun tuli taas paukkupakkaset, niin huomaan olevani todella hapan. En ylipäätään ole talvi-ihminen vaikka olenkin syntynyt talvella ja takatalvi on yksi inhokkiasioistani. Moni ei ehkä laske vielä tätä tämän hetken säätä takatalveksi, mutta minun mittapuuni mukaan se on juurikin sitä.

Nova onneksi sentään pitää lumesta, vaikka minä en pidäkään.

Odotan innolla, että säät taas lämpenisivät ja lumi sulaisi pian pois. Positiivista sentään on se, että vihdoin siirryttiin kesäaikaan. Tosin kellojen siirtämisen myötä minulta hävisi ajantaju. En illalla millään meinaa tajuta miten paljon kello on, kun ulkona on niin valoisaa. Se, mikä minua on viime päivät eniten harmittanut on, että talvisemman sään vuoksi minua ei ole huvittanut tehdä juuri mitään. Inspiraationi ja energiani jäivät kaikki lumen alle. Sohva ja viltti ovat olleet kutsuvampia kuin muut asiat. Toki minulla on ollut myös paljon töitä, joten ehkä olen kuluttanut töissä kaiken päivittäisen energiani.

Onneksi viikonloppu häämöttää jo ja säidenkin pitäisi taas pikkuhiljaa alkaa lämmetä viimeistään ensi viikolla. Kyllä kevät tämän talven vielä päihittää enemmin tai myöhemmin. Yritän nyt olla itselleni armollinen ja annan itseni olla nyt pienessä talvihorroksessa, koska haluan olla täydessä iskussa sitten kun lämpimät kevätkelit koittavat. Myös jokavuotinen ensimmäisen leskenlehden bongaaminen on vielä suorittamatta. Tosin olen kuullut, että ennen näitä lumia monet olivat jo ehtineet nähdä leskenlehtiä ja jopa sinivuokkoja.

Jos sinä ihana lukijani kärsit myös tällaisesta säämasennuksesta, niin olisi kiva kuulla alla kommenteissa, mitä keinoja sinulla on sen selättämiseen? Laitetaan kaikki kädet kyynärpäitä myöden nyt ristiin ja toivotaan ettei lunta enää sada, ja että pakkasetkin väistyvät lämmön tieltä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mandy Skin päivitys - toimiiko se oikeasti?

  Kerroin teille helmikuun alussa tilaamasta Mandy Skin IPL-karvanpoistolaitteesta. Olen käyttänyt laitetta siitä asti ja nyt ajattelin kertoa miten se on toiminut. Tämä postaus ei ole Mandy Skinin sponsoroima vaan oma aito mielipiteeni kyseisestä laitteesta. Täytyy myöntää, että vaikka olin toiveikas laitteen suhteen, olin myös hyvin skeptinen. Aloin käyttää laitetta kerran viikossa helmikuun alkupuolella. Mandy Skinin käyttö ei ole mitenkään kivuliasta tai vaikeaa. Tein niin, että sheivasin ensin halutut kohdat ja käsittelin alueet sen jälkeen Mandy Skinillä ja lopuksi laitoin kosteusvoidetta. Ensimmäiset neljä viikkoa käsittelin halutut alueet kolmostasolla ja sen jälkeen siirryin voimakkaimpaan eli viitostasoon. Noin neljän viikon kohdalla aloin huomata varsinkin kainaloissa, että karvan kasvu oli vähentynyt jo huomattavasti. Olin todella yllättynyt, että tuloksia alkoi näkyä niin nopeasti. Kuuden viikon kohdalla tuloksia alkoi näkyä hyvin jo muuallakin. Voin siis todet...

Kansanparantajalla

  Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, niin menin viime perjantaina ensimmäistä kertaa elämässäni kansanparantajalle. Koska olen potenut jalkaani jo melkein 2,5 vuotta, niin ajattelin, että kokeillaan nyt tuotakin. Tuntuu, että olen valmis melkein mihin vain, jotta saisin jalkani ennalleen. Muistin kuulleeni entiseltä työkaveriltani, että Ihodessa, Pyhärannassa on hyvä kansanparantaja. Niinpä siis varasin ajan hänen vastaanotolleen. Täytyy tunnustaa, että minua jännitti ihan hirmuisesti, kun menin kansanparantajalle. Olin varannut itselleni tunnin ajan, joka piti sisällään kansanparantajan jäsenkorjausta sekä käsillä parantamista. En oikein tiennyt sen tarkemmin, että mitä siis oli luvassa. Kansanparantajan kanssa samoissa tiloissa toimii myös ekokosmetologi. Heidän yhteinen odotustilansa/myymälänsä oli mielenkiintoinen. Värejä ja kuoseja ei oltu säästelty, joten silmille riitti tutkailtavaa. Huomasin kuitenkin heti, että vaikka tilassa oli paljon tavaraa, niin se oli tode...

Kipeän jalan kuulumiset osa 6

  Olen jo monen monituista kertaa kirjoittanut teille kipeästä jalastani. Ajattelin, että päivittelen sen tilannetta taas teille. Valitettavasti edelleenkään ei ole tapahtunut muutosta parempaan. Päinvastoin jalkani on ollut koko tämän vuoden huonommassa kunnossa kuin ennen Kävin alkuvuodesta jälleen TYKS:n kipupolilla. Ikävä kyllä lääkäri ei tuntunut millään ymmärtävän, että kipeässä jalassani luu on se, joka särkee. Jostain syystä lääkäri oli vakaasti sitä mieltä, että kipu on ihossa/lihaksissa. Lopulta hän antoi minulle puuduttavaa voidetta kotiin, En tosin päässyt ymmärrykseen siitä, että mikä sen pointti oli, sillä voiteen vaikutusaika oli vain n. vartin. Lääkäri määräsi minulle myös kapsaisiini hoidon maaliskuulle.   Kapsaisiini hoidossa kipukohtaan laitetaan todella vahvaa chiliä (kapsaisiinia). Kapsaisiini lamaannuttaa kipukohdasta hermopäätteet noin 2-3 kuukauden ajaksi, jolloin kipuaistimus ei kulkeudu aivoihin. Kapsaisiini on niin voimakasta, että kun sitä laite...