Siirry pääsisältöön

Hyvää itsenäisyyspäivää!

 

Tänään vietämme rakkaan kotimaamme Suomen 105-vuotis itsenäisyyspäivää. Itsenäisyyspäivä on ainakin itselleni todella merkityksellinen ja sen merkitys korostui entisestään Ruotsissa asuessani. Edesmennyt isoisäni oli sotaveteraani ja edesmennyt mummoni Karjalan evakko. Niin kuin suurimmalle osalle suomalaisista, niin varmasti myös sinulle ihana lukijani tulee mieleen edesmenneitä sukulaisia, jotka kaatuivat sodassa, joutuivat evakkoon tai joita sodat muuten koskettivat. Itse en todellakaan pidä vapaata isänmaatamme itsestäänselvyytenä ja olen äärettömän kiitollinen jokaiselle, jonka ansiota itsenäinen Suomemme on.

Kaunis siniristilippumme herättää minussa aina kunnioitusta ja kiitollisuutta. Aina kun itsenäisyyspäivänä näkee suomenlipun liehumassa salossa, niin se lämmittää mieltä. Itsenäisyyspäivänä minulla soi mielessäni monta isänmaallista laulua mm.  Maammelaulu ja Finladia hymni. Itsenäisyyspäivän viettoon kuuluu myös ehdottomasti joka vuosi linnanjuhlien katsominen. Varsinkin nyt koronavuosien jälkeen odotan niitä innolla. Tiedän, että monet ulkomaalaiset ihmettelevät suomalaisten halua katsoa televisiota toisten ihmisten kättelemistä, mutta siinä vaan on jotain perisuomalaista. Toinen mitä televisiosta katsotaan aina itsenäisyyspäivänä on tuntematon sotilas. Monille itsenäisyyspäivä pitää sisällään tiettyjä perinteitä ja mielestäni niitä tuleekin vaalia.


Nyt ajattelin alkaa valmistella itselleni linnanjuhlien katsomoa ja hiljennyn itsenäisyyspäivän viettoon. Toivotankin siis sinulle ihana lukijani iloista ja rauhallista itsenäisyyspäivää!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mandy Skin päivitys - toimiiko se oikeasti?

  Kerroin teille helmikuun alussa tilaamasta Mandy Skin IPL-karvanpoistolaitteesta. Olen käyttänyt laitetta siitä asti ja nyt ajattelin kertoa miten se on toiminut. Tämä postaus ei ole Mandy Skinin sponsoroima vaan oma aito mielipiteeni kyseisestä laitteesta. Täytyy myöntää, että vaikka olin toiveikas laitteen suhteen, olin myös hyvin skeptinen. Aloin käyttää laitetta kerran viikossa helmikuun alkupuolella. Mandy Skinin käyttö ei ole mitenkään kivuliasta tai vaikeaa. Tein niin, että sheivasin ensin halutut kohdat ja käsittelin alueet sen jälkeen Mandy Skinillä ja lopuksi laitoin kosteusvoidetta. Ensimmäiset neljä viikkoa käsittelin halutut alueet kolmostasolla ja sen jälkeen siirryin voimakkaimpaan eli viitostasoon. Noin neljän viikon kohdalla aloin huomata varsinkin kainaloissa, että karvan kasvu oli vähentynyt jo huomattavasti. Olin todella yllättynyt, että tuloksia alkoi näkyä niin nopeasti. Kuuden viikon kohdalla tuloksia alkoi näkyä hyvin jo muuallakin. Voin siis todet...

Kansanparantajalla

  Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, niin menin viime perjantaina ensimmäistä kertaa elämässäni kansanparantajalle. Koska olen potenut jalkaani jo melkein 2,5 vuotta, niin ajattelin, että kokeillaan nyt tuotakin. Tuntuu, että olen valmis melkein mihin vain, jotta saisin jalkani ennalleen. Muistin kuulleeni entiseltä työkaveriltani, että Ihodessa, Pyhärannassa on hyvä kansanparantaja. Niinpä siis varasin ajan hänen vastaanotolleen. Täytyy tunnustaa, että minua jännitti ihan hirmuisesti, kun menin kansanparantajalle. Olin varannut itselleni tunnin ajan, joka piti sisällään kansanparantajan jäsenkorjausta sekä käsillä parantamista. En oikein tiennyt sen tarkemmin, että mitä siis oli luvassa. Kansanparantajan kanssa samoissa tiloissa toimii myös ekokosmetologi. Heidän yhteinen odotustilansa/myymälänsä oli mielenkiintoinen. Värejä ja kuoseja ei oltu säästelty, joten silmille riitti tutkailtavaa. Huomasin kuitenkin heti, että vaikka tilassa oli paljon tavaraa, niin se oli tode...

Kipeän jalan kuulumiset osa 6

  Olen jo monen monituista kertaa kirjoittanut teille kipeästä jalastani. Ajattelin, että päivittelen sen tilannetta taas teille. Valitettavasti edelleenkään ei ole tapahtunut muutosta parempaan. Päinvastoin jalkani on ollut koko tämän vuoden huonommassa kunnossa kuin ennen Kävin alkuvuodesta jälleen TYKS:n kipupolilla. Ikävä kyllä lääkäri ei tuntunut millään ymmärtävän, että kipeässä jalassani luu on se, joka särkee. Jostain syystä lääkäri oli vakaasti sitä mieltä, että kipu on ihossa/lihaksissa. Lopulta hän antoi minulle puuduttavaa voidetta kotiin, En tosin päässyt ymmärrykseen siitä, että mikä sen pointti oli, sillä voiteen vaikutusaika oli vain n. vartin. Lääkäri määräsi minulle myös kapsaisiini hoidon maaliskuulle.   Kapsaisiini hoidossa kipukohtaan laitetaan todella vahvaa chiliä (kapsaisiinia). Kapsaisiini lamaannuttaa kipukohdasta hermopäätteet noin 2-3 kuukauden ajaksi, jolloin kipuaistimus ei kulkeudu aivoihin. Kapsaisiini on niin voimakasta, että kun sitä laite...