Kuten viimeksi kerroin teille, niin olen sairaslomalla. Minulta on jo mennyt ajantaju niin, että unohdin eilen kirjoittaa postauksen. Koska minun on nyt pitänyt lepuuttaa jalkaani, niin olen katsellut paljon televisiota. Rakastan historiaa ja siksi tykkään katsoa historiallisia sarjoja. Ajattelin siksi vinkata teille viisi suosikkisarjaani.
Ensimmäinen suosikkini on Downton Abbey, joka on varmasti monelle tuttu sarja. Sarja sijoittuu Englantiin, Pohjois-Yorkshireen kuvitteelliseen Downton Abbeyn kartanoon. Sarjassa eletään edvardiaanista aikaa (vuosia 1912-1926) ja siinä seurataan Grathamin jaarlin ja kreivittären perheen sekä heidän palvelijoidensa elämää. Sarjaa on kuvattu 6 kautta ja sarjasta on lisäksi tehty kaksi elokuvaa (Downton Abbey ja Downton Abbey: New era). Jos sarja on sinulle vieras, niin suosittelen ehdottomasti katsomaan. Jaksot ovat noin tunnin mittaisia, niin katsottavaa kyllä piisaa.
Outlander on toinen suosikkini historiallisista sarjoista. Sarja sijoittuu Skotlantiin ja se kertoo kahden aikauden välisestä aikamatkasta. Sarja alkaa vuodesta 1945, josta päähenkilö Claire Randall siirtyy vahingossa vuoteen 1743. Sarja on fiktiivinen, mutta sisältää myös historiallisia faktoja. Outlander perustuu Diana Gabaldonin kirjoittamaan kirjasarjaan. Sen lisäksi, että voit katsoa kuusi sarjasta ilmestynyttä kautta voit siis myös lukea 9 Outlander kirjaa. Jos siis pidät historiasta ja romantiikkasta, niin suosittelen lämpimästi katsomaan Outlanderia. Täytynee tosin myös muistuttaa, että sarja sisältää myös aika paljon väkivaltaa, joten se ei sovi liian herkille.
Kolmas historiallinen suosikkisarjani on Bridgerton. Bridgerton sijoittuu 1800-luvun Englantiin. Sarjassa seurataan Brigertonin varakreivittären ja lastensa elämää sekä Featheringtonin perheen elämään seurapiireissä ja hovissa. Ohjelman kertojana toimii mystinen Lady Whisteldown, joka tietää seurapiirien salaisuudet ja uusimmat juorut. Myös Bridgerton perustuu kirjasarjaan, jonka on kirjoittanut Julia Quinn. Brigerton kirjoja on kahdeksan ja sarjaa on ilmestynyt kaksi kautta (kolmas kausi ilmestyy kohta). Jos rakastat pukudraamoja ja romantiikkaa, niin Bridgerton on juuri sinulle sopiva sarja.
Neljäs suosikkisarjani on paljon otsikoissa ollut The Crown, joka sijoittuu suhteellisen lähihistoriaan. The Crown kertoo, fiktiivisesti Englannin kuningasperheen elämästä. Sarja alkaa vuodesta 1947. Sarja sisältää myös paljon faktoja, mutta se ei ole tositarina, mikä kannattaa muistaa sarjaa katsoessa. Sarjaa on tällä hetkellä ilmestynyt viisi kautta ja luvassa on vielä kuudes kausi. Tämä sarja on kuninkaallisfanien ehdoton ykkössarja.
Viidentä, mutta ei vähäisimpänä suosikkinani on Sanditon. Sanditon perustuu Jane Austeninn viimeiseen keskeneräiseksi jääneeseen romaanikäsikirjoitukseen. Sarja sijoittuu 1820-luvun Englantiin, Sanditonin rantakaupunkiin. Sanditonissa seurataan maalaistyttö Charlotte Haywoodin ja uudismielisen rakentajan Tom Parkerin elämää. Sarjasta on ilmestynyt kaksi kautta. Jos olet brttiepookkien ystävä, niin sinun kannattaa siinä tapauksessa katsoa Sanditon.
Tässä
olivat viisi historiallista sarjaa, joita halusin suositella teille. Edessä on
pitkä ja pimeä talvi, niin mikä onkaan mukavampaa kuin iltaisin uppoutua
mukaansatempaavan historiallisen sarjan pariin. Sarjoista neljä (Downton Abbey,
Outlander, Bridgerton ja The Crown) löytyvät ainakin Netflixistä ja Sanditon
löytyy puolestaan Yle Areenasta. Jos itsellesi tulee mieleen jokin
mielenkiintoinen sarja, jota en tässä maininnut, niin vinkkaa siitä
kommenteissa. Historian havinaan ja hyviä katselehetkiä sinulle ihana lukijani.
Kommentit
Lähetä kommentti