Siirry pääsisältöön

Joulusiivoussuunnitelma

 

Jouluun on enää 27 yötä. Moni ehkä stressaa joulusiivouksesta tai ei edes halua ajatella koko asiaa. Monesti jos tehtävää on paljon, niin epämiellyttäviä tehtäviä vaan lykkää, joka puolestaan lisää ahdistusta. Itse tykkään pilkkoa kaikki tehtävät pieniin osiin, niin ne eivät tunnu niin ylivoimaisilta ja itsensä on helpompi motivoida aloittamaan. Niinpä päätin tehdä teille joulusiivoussuunnitelman, jossa jokaiselle päivälle ennen joulua on jokin siivoustehtävä. Joinain päivinä siivottavaa on vähemmän kuin toisina. Aikataulu ei sinänsä ehkä sovi jokaiselle, mutta voit inspiroitua siitä ja tehdä on oman siivousaikataulusi. Muista, että joulua ei vietetä kaapeissa, joten älä turhaa stressaa niiden siivoamista. Jätin siksi kaapit mainitsematta, ainoastaan kuiva-ainekaappi on sellainen, että se kannattaa ainakin tsekata.  Toki jos sinulle jää aikaa ja energiaa, niin käy toki kaappienkin kimppuun. 

Ennen kuin aloitat siivouksen niin muista valmistautua laittamalla joulumusiikki soimaan ja nappaa konvehti suuhun. Voit myös laittaa vaikka tonttulakin päähän jos siltä tuntuu. Aina kun saat vetää jonkun siivoustehtävän yli listasta niin voit palkita itsesi vaikka glögillä ja piparilla. Muista, että siivouskin voi olla hauskaa. Joulumusiikin tahtiin voi vaikka laulaa tai tanssia siivouksen lomassa, joten päästä sisäinen tonttusi vauhtiin.



Toivottavasti tämä postaus antoi sinulle inspiraatiota ja motivaatiota joulusiivoukseen. Muista myös, että siivouksesta ei kannata stressata, tee se mitä jaksat ja kuuntele kehoasi. Älä myöskään unohda itsesi palkitsemista ja iloista fiilistä. Tsemppiä siivoukseen sinulle ihana lukijani ja hyvää marraskuun loppua.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mandy Skin päivitys - toimiiko se oikeasti?

  Kerroin teille helmikuun alussa tilaamasta Mandy Skin IPL-karvanpoistolaitteesta. Olen käyttänyt laitetta siitä asti ja nyt ajattelin kertoa miten se on toiminut. Tämä postaus ei ole Mandy Skinin sponsoroima vaan oma aito mielipiteeni kyseisestä laitteesta. Täytyy myöntää, että vaikka olin toiveikas laitteen suhteen, olin myös hyvin skeptinen. Aloin käyttää laitetta kerran viikossa helmikuun alkupuolella. Mandy Skinin käyttö ei ole mitenkään kivuliasta tai vaikeaa. Tein niin, että sheivasin ensin halutut kohdat ja käsittelin alueet sen jälkeen Mandy Skinillä ja lopuksi laitoin kosteusvoidetta. Ensimmäiset neljä viikkoa käsittelin halutut alueet kolmostasolla ja sen jälkeen siirryin voimakkaimpaan eli viitostasoon. Noin neljän viikon kohdalla aloin huomata varsinkin kainaloissa, että karvan kasvu oli vähentynyt jo huomattavasti. Olin todella yllättynyt, että tuloksia alkoi näkyä niin nopeasti. Kuuden viikon kohdalla tuloksia alkoi näkyä hyvin jo muuallakin. Voin siis todet...

Kansanparantajalla

  Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, niin menin viime perjantaina ensimmäistä kertaa elämässäni kansanparantajalle. Koska olen potenut jalkaani jo melkein 2,5 vuotta, niin ajattelin, että kokeillaan nyt tuotakin. Tuntuu, että olen valmis melkein mihin vain, jotta saisin jalkani ennalleen. Muistin kuulleeni entiseltä työkaveriltani, että Ihodessa, Pyhärannassa on hyvä kansanparantaja. Niinpä siis varasin ajan hänen vastaanotolleen. Täytyy tunnustaa, että minua jännitti ihan hirmuisesti, kun menin kansanparantajalle. Olin varannut itselleni tunnin ajan, joka piti sisällään kansanparantajan jäsenkorjausta sekä käsillä parantamista. En oikein tiennyt sen tarkemmin, että mitä siis oli luvassa. Kansanparantajan kanssa samoissa tiloissa toimii myös ekokosmetologi. Heidän yhteinen odotustilansa/myymälänsä oli mielenkiintoinen. Värejä ja kuoseja ei oltu säästelty, joten silmille riitti tutkailtavaa. Huomasin kuitenkin heti, että vaikka tilassa oli paljon tavaraa, niin se oli tode...

Mandy Skin päivitys - pitkä tauko

  Olen saanut paljon kyselyjä liityen Mandy Skin IPL-laitteeseen, josta olen aiemmin jo kirjoittanut kaksi postausta. Ajattelin nyt pitkästä aikaa kirjoittaa päivityksen Mandy skin:stä ja siitä mikä tilanne sen ja karvojen suhteen nyt on. Jos et ole lukenut aiempia postauksiani laitteesta niin kannattaa käydä lukemassa ne nyt. Kuten ehkä otsikosta jo saatoit päätellä, niin minulla on nyt ollut pitkä tauko Mandy Skin:n käytössä. Tauko on kestänyt jo noin neljä-viisi kuukautta. En mitenkään päättänyt, että nyt lopetan laitteen käytön vaan kävi niin, että se vain unohtui. Kun laitetta ei enää tarvinnut käyttää niin usein, niin se unohtui helposti. Karvat eivät myöskään tietenkään kasvaneet takaisin yhdessä yössä niin asiaa ei niin tullut ajateltua. Minun on pitänyt aloittaa Mandy Skin:n käyttö jo monta kertaa uudestaan, mutta en ole saanut sitä aikaiseksi kaiken kiireen keskellä. Nyt olen kuitenkin päättänyt aloittaa sen käytön uudestaan. Karvojen suhteen tilanne on nyt se, että...