Jäähyväiset

 

Viime lauantaina jouduin jättämään jäähyväiset rakkaalle mummolleni, kun saattelimme hänet haudan lepoon. Vieläkin olo tuntuu jotenkin epätodelliselta. Vaikka tiesimme, että hänen aikansa alkoi olla täysi, niin silti kun sain ilmoituksen hänen kuolemastaan, niin se iski kuin tikari suoraan sydämeen. Olen kuitenkin äärettömän kiitollinen jokaisesta hetkestä, jonka sain viettää hänen kanssaan.

Mummo oli kolmas isovanhemmistani, joka on nyt kuollut. Isäni vanhemmat kuolivat vuonna 2005 ja vuonna 2006. Muistan myös isäni vanhemmat todella hyvin ja he olivat minulle aivan äärettömän rakkaita. Nyt minulla enää elossa yksi isovanhempi, äidinisä eli pappani. Olen aina ollut todella läheinen isovanhempieni kanssa ja viettänyt paljon aikaa heidän kanssaan. Olen oppinut jokaiselta isovanhemmaltani todella paljon ja monesti miettinyt miten uskomattoman paljon he ehtivät elämänsä aikana kokea.

Mummoni, joka nyt kuoli oli kotoisin Karjalasta. Karjalaisuus näkyi mielestäni hänessä monin tavoin. Mummo oli aina todella vieraanvarainen, hän hoiti kodin ja pihan aina moitteettomasti, leipoi, kutoi, hemmotteli meitä lapsenlapsia ja iloinen ja positiivinen. Rakastin lapsena sitä kun mummo luki minulle ja veljelleni paljon satuja ja kertoi tarinoita menneistä ajoista. Vietin lapsena paljon aikaa mummolassa ja nautin jokaisesta hetkestä siellä. Olen kiitollinen, että minulla on mummosta todella monia ihania muistoja. Huomaan myös monesti toistavani sanontoja, joita mummollani oli tapana sanoa.

Minua harmittaa aivan suunnattomasti se, että viimeisenä kahtena vuonna näin mummoa mielestäni aivan liian vähän. Sinä vuonna kun asuin Ruotsissa näin mummon vain kolme kertaa. Nyt asuessani Suomessa minulla ei ole autoa, joten pääsin käymään katsomassa mummoa vain kerran kaksi kuussa. Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että näin mummon viimeisen kerran vain pari päivää ennen hänen kuolemaansa. Viikkoa ennen hautajaisia pääsin myös laittamaan mummon arkkuun äitini ja serkkuni kanssa. Isäni vanhemmat näin aikanaan vasta arkkuun laitettuina. Mummon saimme nyt itse siirtää arkkuun, pukea hänet, kammata hiukset viimeisen kerran, ristiä kädet ja peitellä silkkisen peiton alle. Uskon, että mummo olisi arvostanut tätä viimeistä palvelusta, jonka teimme hänelle. Mummo pääsi viimeiselle matkalleen myös taivasmatkasukissa, jotka ehdin kutoa hänelle. Mummo kutoi elämänsä aikana kymmeniä, kymmeniä sukkia. Itsekin olen saanut häneltä todella monet villasukat. Ajattelin siksi, että viimeisenä lahjana hänelle haluan kutoa hänelle sukat taivasmatkalle.

Suru on edelleen suunnaton eikä varmasti poistu koskaan kokonaan. Tieto siitä, että nyt mummolla on kaikki hyvin eikä hänellä ole kipuja helpottaa kuitenkin oloani. Itku yllättää usein, mutta en ole yksin suruni kanssa vaan meitä jäi monia kaipaamaan mummoa. Uskon myös, että mummo tiesi loppuun asti miten äärettömän rakas hän meille kaikille oli. Kuten kukkavihossamme luki: Voimasi uupui, olit väsynyt niin. Me katsoimme silmiisi sammuviin. Toivotimme: mummo rakas, hyvää matkaa. Sun täytyy tästä yksin jatkaa. Mut’ seuranas sulla on enkeleitä. Me hyvästelemme – silmissämme kyyneleitä.