Siirry pääsisältöön

Helppo ja nopea lasagne

 

Toisinaan kun kokkailee, niin joissakin kohdissa tekee mieli oikaista ja se on ihan ok. Mielestäni hektisen arjen keskellä ruoanlaittoon ei aina jää niin paljoa aikaa, että ehtisi tehdä kaiken itse alusta alkaen. Taannoin minulla alkoi tehdä mieli lasagnea, mutta kahden eri kastikkeen valmistus tuntui liikaa aikaa vievältä. Onneksi lasagnen tekoa voi nopeuttaa helposti Dolmion valmiilla lasagnekastikkeilla. Kastikkeet myös säilyvät pitkään, joten niitä voi pitää kotona kaapissa varalla.   

Tähän helppoon ja nopeaan lasgneen tarvitset seuraavat ainesosat: (Gluteenittomia) lasagnelevyjä, dolmion lasagne kastikkeet (tomaattinen ja vaalea), juustoraastetta 100g, jauhelihaa 500g, sipulin ja voita. 

 Pilko yksi sipuli. Sen jälkeen paista sipuli jauhelihan kera. Voit halutessasi maustaa jauhelihaa hieman oman maun mukaan. 


Seuraavaksi voitele uunivuoka ja levitä pohjalle tomaattikastiketta ja jauhelihaa (voit myös halutessasi sekoittaa kastikkeen ja jauhelihan). 


Seuraavaksi levitä vuokaan lasagnelevyjä ja niiden päälle vaaleaa kastiketta.  
Sitten vuorottelet näillä kerroksilla niin monta kertaa kuin haluat.  Itse tein kerroksia viisi.

Levitä päällimmäisten levyjen päälle vielä vaaleaa kastiketta ja runsaasti juustoraastetta. 


Paista lasagnea uunissa keskitasolla 200asteessa noin 30min.

 

Makoisia lasagnehetkiä sinulle ihana lukijani.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mandy Skin päivitys - toimiiko se oikeasti?

  Kerroin teille helmikuun alussa tilaamasta Mandy Skin IPL-karvanpoistolaitteesta. Olen käyttänyt laitetta siitä asti ja nyt ajattelin kertoa miten se on toiminut. Tämä postaus ei ole Mandy Skinin sponsoroima vaan oma aito mielipiteeni kyseisestä laitteesta. Täytyy myöntää, että vaikka olin toiveikas laitteen suhteen, olin myös hyvin skeptinen. Aloin käyttää laitetta kerran viikossa helmikuun alkupuolella. Mandy Skinin käyttö ei ole mitenkään kivuliasta tai vaikeaa. Tein niin, että sheivasin ensin halutut kohdat ja käsittelin alueet sen jälkeen Mandy Skinillä ja lopuksi laitoin kosteusvoidetta. Ensimmäiset neljä viikkoa käsittelin halutut alueet kolmostasolla ja sen jälkeen siirryin voimakkaimpaan eli viitostasoon. Noin neljän viikon kohdalla aloin huomata varsinkin kainaloissa, että karvan kasvu oli vähentynyt jo huomattavasti. Olin todella yllättynyt, että tuloksia alkoi näkyä niin nopeasti. Kuuden viikon kohdalla tuloksia alkoi näkyä hyvin jo muuallakin. Voin siis todet...

Kansanparantajalla

  Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, niin menin viime perjantaina ensimmäistä kertaa elämässäni kansanparantajalle. Koska olen potenut jalkaani jo melkein 2,5 vuotta, niin ajattelin, että kokeillaan nyt tuotakin. Tuntuu, että olen valmis melkein mihin vain, jotta saisin jalkani ennalleen. Muistin kuulleeni entiseltä työkaveriltani, että Ihodessa, Pyhärannassa on hyvä kansanparantaja. Niinpä siis varasin ajan hänen vastaanotolleen. Täytyy tunnustaa, että minua jännitti ihan hirmuisesti, kun menin kansanparantajalle. Olin varannut itselleni tunnin ajan, joka piti sisällään kansanparantajan jäsenkorjausta sekä käsillä parantamista. En oikein tiennyt sen tarkemmin, että mitä siis oli luvassa. Kansanparantajan kanssa samoissa tiloissa toimii myös ekokosmetologi. Heidän yhteinen odotustilansa/myymälänsä oli mielenkiintoinen. Värejä ja kuoseja ei oltu säästelty, joten silmille riitti tutkailtavaa. Huomasin kuitenkin heti, että vaikka tilassa oli paljon tavaraa, niin se oli tode...

Kipeän jalan kuulumiset osa 6

  Olen jo monen monituista kertaa kirjoittanut teille kipeästä jalastani. Ajattelin, että päivittelen sen tilannetta taas teille. Valitettavasti edelleenkään ei ole tapahtunut muutosta parempaan. Päinvastoin jalkani on ollut koko tämän vuoden huonommassa kunnossa kuin ennen Kävin alkuvuodesta jälleen TYKS:n kipupolilla. Ikävä kyllä lääkäri ei tuntunut millään ymmärtävän, että kipeässä jalassani luu on se, joka särkee. Jostain syystä lääkäri oli vakaasti sitä mieltä, että kipu on ihossa/lihaksissa. Lopulta hän antoi minulle puuduttavaa voidetta kotiin, En tosin päässyt ymmärrykseen siitä, että mikä sen pointti oli, sillä voiteen vaikutusaika oli vain n. vartin. Lääkäri määräsi minulle myös kapsaisiini hoidon maaliskuulle.   Kapsaisiini hoidossa kipukohtaan laitetaan todella vahvaa chiliä (kapsaisiinia). Kapsaisiini lamaannuttaa kipukohdasta hermopäätteet noin 2-3 kuukauden ajaksi, jolloin kipuaistimus ei kulkeudu aivoihin. Kapsaisiini on niin voimakasta, että kun sitä laite...