Olen aina rakastanut luontoa ja luonnossa oleilemista. Viime aikoina olen kuitenkin alkanut enemmän kiinnittää huomiota omaan luontosuhteeni ja ajatuksiini luonnosta. Jo vuosia mediassa on puhuttu siitä miten ihmiset tuhoavat luontoa ja miten joka vuosi ylikulutuspäivä on aina vain aiemmin. Pelkästään jo tällaisia uutisia lukiessa tunnen aina piston sydämessäni. Koska aihe on pyörinyt mieleni sopukoissa aina vain enemmän niin viime keväänä hain ja pääsin työni kautta koulutukseen, jossa aiheeseen on perehdytty enemmän. Koulutus, joka minulla on nyt loppusuoralla, on nimeltään luontohengellisyys ja sen järjestäjä on Hiljaisuuden ystävät.
Koulutuksen vuoksi olen tässä viime kesänä
lukenut mm. Panu Pihkalan kirjoittamat kirjat Päin helvettiä? ympäristöahdistus ja toivo sekä Mieli maassa? ympäristötunteet. Tuntuu, että
kirjat luettuani olen tullut hyvin tietoiseksi kaikista ympäristötunteista mitä
minulla on. Se on ollut yllättävä ja mielenkiintoinen, mutta samalla myös
toisinaan ahdistava kokemus. Toisaalta on mielestäni kiva olla tietoinen omista
tuntemuksistaan ja niiden syistä, mutta välillä myös tieto lisää tuskaa. Täytyy
kuitenkin muistaa, että myös ikävät tunteet kuuluvat asiaan ja niilläkin on
positiivinen puolensa.
En ole mikään minkään sortin ”ekohippi” ja tai asiasta kiihkoilija. Olen vain tavallinen tallaaja, jota nämä asiat mietityttävät. Pyrin toki tekemään usein ekologisia valintoja arjessani ja ostoksissani, mutta en soimaa itseäni siitä, että kaikki ei aina kuitenkaan niin ”ekoa” kuin voisi. Haluan lähestyä asiaa positiivisen kautta, ei niin, että vaatisin itseltäni ”äärimmäisyyksiä”. Luonto ja sen tila ja suojelu nostattavat ihmisissä monenlaisia, toisinaan todella voimakkaitakin tunteita ja jokainen on oikeutettu tunteisiinsa. Asia koskee meitä kaikkia enemmän tai vähemmän ja se tieto on tavallaan lohduttavakin. Kukaan ei ole tämän asian kanssa yksin.
En halua tällä postauksellani masentaa,
ahdistaa tai syyllistää ketään. Haluan ennemminkin kannustaa nauttimaan
kauniista luonnostamme enemmän. Meillä on Suomessa valtavasti metsiä ja
vesistöjä. Uskonkin, että meillä jokaisella oma suosikkipaikkamme luonnossa,
joko salainen tai muidenkin tiedossa oleva. Niinpä ehdotankin sinulle ihana
lukijani, että meneppä joku päivä tuohon omaan luontopaikkaasi. Sulje hetkeksi
silmäsi ja haistele ja aisti luontoa ympärilläsi ja mieti millaisia tunteita se
sinussa herättää. Laske myös paljas kätesi maahan ja tunnustele miltä se
tuntuu. Lopuksi hymyile ja mieti viisi asiaa, joista olet juuri tuona hetkenä
kiitollinen. Olen varma, että tällaiset pienetkin hetket luonnossa tuovat
levollisemman olon. Kuten
J.H. Erkon aikanaan lauloi kansalaislaulussaan: Olet maamme, armahin Suomenmaa,
ihanuuksien ihmemaa.
Kommentit
Lähetä kommentti