Aika hidastaa jälleen

 

Huh heijaa. Viimeiset pari viikkoa ovat olleet taas niin hektisiä, että ihan heikottaa. Minulla on tänään ensimmäinen vapaapäivä kahden viikon työputken päätteeksi ja huomenna työt kutsuvat jälleen. Lisäksi viime maanantaina oikeasta kantapäästäni poistettiin hemangiooma, joten siitä lähtien olen kulkenut jalka tikattuna. Tämän kahden viikon sisällä olen myös suhannut kaupungista toiseen, joten nyt on aika jälleen koittaa vähän hidastaa.

Olin alun perin ajatellut, että nämä viikot eivät olisi niin hektisiä, eivätkä veisi niin paljon voimia. Yliarvioin kuitenkin taas jaksamiseni, En näköjään vaan opi etten ole mikään supernainen =D . Puolustuksekseni voin kuitenkin kertoa, että viime tiistain ja keskiviikon tein töitä etänä, joten ne olivat aavistuksen kevyempiä päiviä ja sain onneksi silloin myös lepuutettua operoitua jalkaani. Torstaista lauantaihin olin Helsingissä oman alani ajankohtaispäivillä ja olin ajatellut, että nämä päivät ovat rennot ja leppoisat.

Ajankohtaispäivät olivatkin todella hektiset. Muun muassa torstaina heräsin jo viideltä ja kuuden jälkeen suuntasin kohti bussia, siitä junaan ja kohti Helsinkiä. Sänkyyn pääsin torstaina hieman yhdentoista jälkeen illalla eikä päivän aikana ollut ollut hetkenkään hengähdystaukoa. Perjantai meni lähes samalla tavalla ja lauantai oli lyhyempi ohjelmaltaan, mutta siinä kohtaa oli veto jo niin pois, että tuntui, että istuin horroksessa ja kuuntelin puheita puoliunessa. Toisaalta olo alkoi olla myös oudosti levoton. Puhuimme työkaverini kanssa, että koska tässä on painettu töitä non stop pari viikkoa niin tuntuu, ettei enää osaa edes rauhoittua. Tänään kotonakin minulla on ollut koko ajan olo, että vaikka väsyttää niin on pakko hääriä kaikenlaista koko ajan. Vauhti jää vähän niin kuin päälle.

Onneksi vihdoin pitkästä aikaa ensiviikko on ns. normaali eli töitä viisi päivää ja viikonloppu on vapaa. Uskon myös, että saan taas rauhoituttua normaaliin rytmiin pikkuhiljaa. Tulevalla viikolla ehdin myös olla taas pitkästä aikaa kotonakin. Oloni on myös tosi inspiroitunut ja iloinen, joten suuntaan hyvillä mielin huomiseen.

 Huomenna menen myös tikinpoistoon, joten toivottavasti pystyn sitten taas kävelemään normaalisti. Olen siis tässä tämän viikon astunut koko ajan oikealla jalalla vain päkiällä, koska kantapääni on ollut niin kipeä. Olen siis näyttänyt kävellessäni varmaankin aika koomiselta. Mietin mielessäni, että olen kuin Tuhkimon ilkeä sisarpuoli, joka on silponut kantapäätään, jotta saisi lasikengän jalkaansa. Ainoastaan tuo kyseinen lasikenkä ja sitä tarjoava prinssi puuttuu. Siitä huolimatta huumori on onneksi auttanut jaksamaan vaikka onkin ollut kipuja ja särkyjä. Positiinen asenne auttaa aina, vai mitä?