Siirry pääsisältöön

Voihan väsymys

Kuten otsikkokin jo kertoo niin olen tällä hetkellä hieman väsynyt. En siis tarkoita, että olisin henkisesti väsynyt vaan fyysisesti. Huomasin tässä taannoin, että en olekaan niin superihmien kuin olin kuvitellut. Olin haalinut itselleni todella tiiviin työputken ja sen perään vain yhden vapaapäivän ja ajattelin optimistisesti, että kyllähän se riittää minulle palautumiseen. Noh ei mennyt niin kuin Strömsössä. 

Työputkeni päättyi sunnuntaina ja maanantaina nautin ainoasta vapaastani. Olin ajatellut nukkua pitkään, mutta koirani herätti minut jo ennen kukonlaulua, joten se siitä pitkään nukkumisesta. Päivä sujui kuitenkin leppoisasti kotia järjestellen. Tässäkin kohtaa tein virheen, sillä en malttanut vain rentoutua, vaan häärin melkein koko ajan jotain. Tiistaina olin siis edelleen väsynyt.

 

Nyt on torstai ja olen edelleen uupunut. Huomaan haukottelevani usein ja työpäivän päätteeksi olen aivan tööt. Taas tuli opittua kantapään kautta, että ei näin. Itsestä ja omasta jaksamisesta on pidettävä huolta. Nyt onneksi minulla on tulossa vapaa viikonloppu, jonka aion pyhittää rentoutumiselle. Minulla on itseasiassa koko loppuvuosi töissä melko tiivis, joten täytyy jatkossa muistaa priorisoida kunnolla aikaa levolle. Elämä ei ole pelkkää suorittamista vaan siitä pitää myös nauttia. On hyvä muistaa, että välillä on ihan ok vain pötkötellä sohvalla ja tuijottaa televisiota tai lukea kirjaa hyvällä omalla tunnolla. Joten unohda stressi ja paineet and just relax, take it easy =)  

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mandy Skin päivitys - toimiiko se oikeasti?

  Kerroin teille helmikuun alussa tilaamasta Mandy Skin IPL-karvanpoistolaitteesta. Olen käyttänyt laitetta siitä asti ja nyt ajattelin kertoa miten se on toiminut. Tämä postaus ei ole Mandy Skinin sponsoroima vaan oma aito mielipiteeni kyseisestä laitteesta. Täytyy myöntää, että vaikka olin toiveikas laitteen suhteen, olin myös hyvin skeptinen. Aloin käyttää laitetta kerran viikossa helmikuun alkupuolella. Mandy Skinin käyttö ei ole mitenkään kivuliasta tai vaikeaa. Tein niin, että sheivasin ensin halutut kohdat ja käsittelin alueet sen jälkeen Mandy Skinillä ja lopuksi laitoin kosteusvoidetta. Ensimmäiset neljä viikkoa käsittelin halutut alueet kolmostasolla ja sen jälkeen siirryin voimakkaimpaan eli viitostasoon. Noin neljän viikon kohdalla aloin huomata varsinkin kainaloissa, että karvan kasvu oli vähentynyt jo huomattavasti. Olin todella yllättynyt, että tuloksia alkoi näkyä niin nopeasti. Kuuden viikon kohdalla tuloksia alkoi näkyä hyvin jo muuallakin. Voin siis todet...

Mandy Skin päivitys - pitkä tauko

  Olen saanut paljon kyselyjä liityen Mandy Skin IPL-laitteeseen, josta olen aiemmin jo kirjoittanut kaksi postausta. Ajattelin nyt pitkästä aikaa kirjoittaa päivityksen Mandy skin:stä ja siitä mikä tilanne sen ja karvojen suhteen nyt on. Jos et ole lukenut aiempia postauksiani laitteesta niin kannattaa käydä lukemassa ne nyt. Kuten ehkä otsikosta jo saatoit päätellä, niin minulla on nyt ollut pitkä tauko Mandy Skin:n käytössä. Tauko on kestänyt jo noin neljä-viisi kuukautta. En mitenkään päättänyt, että nyt lopetan laitteen käytön vaan kävi niin, että se vain unohtui. Kun laitetta ei enää tarvinnut käyttää niin usein, niin se unohtui helposti. Karvat eivät myöskään tietenkään kasvaneet takaisin yhdessä yössä niin asiaa ei niin tullut ajateltua. Minun on pitänyt aloittaa Mandy Skin:n käyttö jo monta kertaa uudestaan, mutta en ole saanut sitä aikaiseksi kaiken kiireen keskellä. Nyt olen kuitenkin päättänyt aloittaa sen käytön uudestaan. Karvojen suhteen tilanne on nyt se, että...

Kansanparantajalla

  Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, niin menin viime perjantaina ensimmäistä kertaa elämässäni kansanparantajalle. Koska olen potenut jalkaani jo melkein 2,5 vuotta, niin ajattelin, että kokeillaan nyt tuotakin. Tuntuu, että olen valmis melkein mihin vain, jotta saisin jalkani ennalleen. Muistin kuulleeni entiseltä työkaveriltani, että Ihodessa, Pyhärannassa on hyvä kansanparantaja. Niinpä siis varasin ajan hänen vastaanotolleen. Täytyy tunnustaa, että minua jännitti ihan hirmuisesti, kun menin kansanparantajalle. Olin varannut itselleni tunnin ajan, joka piti sisällään kansanparantajan jäsenkorjausta sekä käsillä parantamista. En oikein tiennyt sen tarkemmin, että mitä siis oli luvassa. Kansanparantajan kanssa samoissa tiloissa toimii myös ekokosmetologi. Heidän yhteinen odotustilansa/myymälänsä oli mielenkiintoinen. Värejä ja kuoseja ei oltu säästelty, joten silmille riitti tutkailtavaa. Huomasin kuitenkin heti, että vaikka tilassa oli paljon tavaraa, niin se oli tode...