Siirry pääsisältöön

Loppukesä vai alkusyksy?

Elokuun alussa minulle alkoi jo tulla jotenkin syksyinen olo. Tuntui, että kun kesäloma oli ohitse niin sitten alkaakin jo syksy. Kuitenkin oli vasta elokuun alku ja elokuuhan on vielä kesäkuukausi. Toisaalta säätkin muuttuivat viileämmiksi ja päivät olivat jokseenkin pilvisiä ja sateisia. Tuli jotenkin sellainen olo, että toisaalta haluaa nauttia vielä kesästä ja toisaalta ajatukset alkoivat jo kääntyä syksyyn. Olo oli tietyllä tavalla ristiriitainen. 

 

Viime viikonloppuna helteet tulivat takaisin ja syksyinen fiilis kaikkosi taivaan tuuliin. Ei ollut sään kannalta epäilystäkään siitä onko kesä vai syksy. Tällä viikolla helteet ovat jatkuneet ja jatkuvat kaiketi ainakin tämän viikon loppuun. Toisaalta on ihanaa, että on lämmintä ja aurinkoista, mutta minulle riittäisi mainiosti +30 asteen sijaan vaikka +25 astetta. Täytyy nyt kuitenkin nauttia ja ottaa kaikki ilo irti auringosta, sillä kohta kuitenkin on edessä sateinen syksy ja pimeä talvi. 

 


Helteistä ja kesästä huolimatta ajatukset hiipivät kohti syksyä. Esimerkiksi parista aiemmasta postauksestani olet varmasti jo huomannut, että olen alkanut varautua tulevaan syksyyn ja talveen keräämällä satoa talteen. Onneksi vuodenajat vaihtuvat hiljalleen, niin niihin ehtii valmistautua henkisesti. Omalla tavalla jo hieman odotankin syksyn pimeneviä iltoja, kutomista, kynttilöiden polttamista, luonnon väriloistoa. Olen kiitollinen siitä, että meillä on Suomessa kaikki neljä vuodenaikaa. Jokaisessa niissä on omat hyvät- ja huonot puolensa. Ilman vuodenaikojen vaihtelua niitä kaikkia ei ehkä osaisi arvostaa kunnolla. Joko sinä olet ajatuksissasi siirtynyt kohti syksyä vai oletko vielä täysin kesätunnelmissa? Ajattelit sitten kummin vain, niin haluan toivottaa sinulle ihana lukijani lämpöistä ja aurinkoista loppuviikkoa. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mandy Skin päivitys - toimiiko se oikeasti?

  Kerroin teille helmikuun alussa tilaamasta Mandy Skin IPL-karvanpoistolaitteesta. Olen käyttänyt laitetta siitä asti ja nyt ajattelin kertoa miten se on toiminut. Tämä postaus ei ole Mandy Skinin sponsoroima vaan oma aito mielipiteeni kyseisestä laitteesta. Täytyy myöntää, että vaikka olin toiveikas laitteen suhteen, olin myös hyvin skeptinen. Aloin käyttää laitetta kerran viikossa helmikuun alkupuolella. Mandy Skinin käyttö ei ole mitenkään kivuliasta tai vaikeaa. Tein niin, että sheivasin ensin halutut kohdat ja käsittelin alueet sen jälkeen Mandy Skinillä ja lopuksi laitoin kosteusvoidetta. Ensimmäiset neljä viikkoa käsittelin halutut alueet kolmostasolla ja sen jälkeen siirryin voimakkaimpaan eli viitostasoon. Noin neljän viikon kohdalla aloin huomata varsinkin kainaloissa, että karvan kasvu oli vähentynyt jo huomattavasti. Olin todella yllättynyt, että tuloksia alkoi näkyä niin nopeasti. Kuuden viikon kohdalla tuloksia alkoi näkyä hyvin jo muuallakin. Voin siis todet...

Mandy Skin päivitys - pitkä tauko

  Olen saanut paljon kyselyjä liityen Mandy Skin IPL-laitteeseen, josta olen aiemmin jo kirjoittanut kaksi postausta. Ajattelin nyt pitkästä aikaa kirjoittaa päivityksen Mandy skin:stä ja siitä mikä tilanne sen ja karvojen suhteen nyt on. Jos et ole lukenut aiempia postauksiani laitteesta niin kannattaa käydä lukemassa ne nyt. Kuten ehkä otsikosta jo saatoit päätellä, niin minulla on nyt ollut pitkä tauko Mandy Skin:n käytössä. Tauko on kestänyt jo noin neljä-viisi kuukautta. En mitenkään päättänyt, että nyt lopetan laitteen käytön vaan kävi niin, että se vain unohtui. Kun laitetta ei enää tarvinnut käyttää niin usein, niin se unohtui helposti. Karvat eivät myöskään tietenkään kasvaneet takaisin yhdessä yössä niin asiaa ei niin tullut ajateltua. Minun on pitänyt aloittaa Mandy Skin:n käyttö jo monta kertaa uudestaan, mutta en ole saanut sitä aikaiseksi kaiken kiireen keskellä. Nyt olen kuitenkin päättänyt aloittaa sen käytön uudestaan. Karvojen suhteen tilanne on nyt se, että...

Kansanparantajalla

  Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, niin menin viime perjantaina ensimmäistä kertaa elämässäni kansanparantajalle. Koska olen potenut jalkaani jo melkein 2,5 vuotta, niin ajattelin, että kokeillaan nyt tuotakin. Tuntuu, että olen valmis melkein mihin vain, jotta saisin jalkani ennalleen. Muistin kuulleeni entiseltä työkaveriltani, että Ihodessa, Pyhärannassa on hyvä kansanparantaja. Niinpä siis varasin ajan hänen vastaanotolleen. Täytyy tunnustaa, että minua jännitti ihan hirmuisesti, kun menin kansanparantajalle. Olin varannut itselleni tunnin ajan, joka piti sisällään kansanparantajan jäsenkorjausta sekä käsillä parantamista. En oikein tiennyt sen tarkemmin, että mitä siis oli luvassa. Kansanparantajan kanssa samoissa tiloissa toimii myös ekokosmetologi. Heidän yhteinen odotustilansa/myymälänsä oli mielenkiintoinen. Värejä ja kuoseja ei oltu säästelty, joten silmille riitti tutkailtavaa. Huomasin kuitenkin heti, että vaikka tilassa oli paljon tavaraa, niin se oli tode...