Lupasin teille viime postauksessa palata taas normaaliin kirjoitusaikatauluuni, mutta toisin kävi. Minulla on kylläkin hyvä syy siihen, että tämä postaus tulee vasta tänään. Nimittäin läppärini meni rikki viime lauantaina. Olen pelännyt koko ajan sitä hetkeä kun se menee rikki ja nyt se sitten koitti yllättäen. Läppärini on tosin jo 11 vuotta vanha, joten oli vaan ajan kysymys milloin se hajoaa. Nyt sitten piti lisätä ostoslistalle myös uusi läppäri. Ajattelin etten kuitenkaan hätiköi asian kanssa vaan tutkailen tarjontaa ja mietin millainen läppäri parhaiten vastaisi tarpeitani.
Nyt tuli kirjoitettua vähän pitkä alustus, mutta nyt itse asiaan. Toteutin nimittäin pitkäaikaisen unelmani ja ostin toisen asunnon! Olin alun perin ajatellut kun päätin palata Suomeen, että ostan tuolloin uuden asunnon. Kaikki ei kuitenkaan silloin mennyt niin kuin piti. Kun tulin lomalle Suomeen viime kesänä ja olin ajatellut käydä katsomassa potentiaalisia asuntoja niin sairastuinkin koronaan ja lähes koko lomani meni eristyksissä. Ehdin tuolloin käydä katsomassa vain yhtä asuntoa. Lopulta, koska tarvitsin katon pääni päälle, niin päädyin vuokraamaan asunnon.
Olen jo pitkään selaillut myytäviä asuntoja ja vihdoin muutama viikko sitten silmiini asui toiveitani vastaava asunto. Matkaan tuli kuitenkin alussa mutka kun en päässyt voimakkaan vatsakivun vuoksi näyttöön. Onneksi uusi näyttöaika järjestyi nopeasti. Heti kun astuin asuntoon niin minulle tuli kotoisa olo. Asunto on reilut 80 vuotta vanha puutaloasunto, joka on täysin remontoitu. Asunto on todella kaunis ja kodikas. Olin myös todella iloinen siitä, että siinä ilmalämpöpumppu sekä takka. Asunnossa on vanhan talon tunnelmaa nykyajan mukavuuksilla sekä sijainti on hyvä. Asunto on unelma asuntoni.
Tein
asunnosta nähtyäni tarjouksen ja pienen väännön jälkeen pääsimme myyjän kanssa
sopimukseen hinnasta. Viime perjantaina sitten ostin asunnon. Tämä asunto ei
ole ensimmäinen asuntoni vaan minulla on myös yksi sijoitusasunto. Olen siksi
todella ylpeä itsestäni, että minulla on nyt kaksi omistusasuntoa. Toivottavasti
niitä tulee tulevaisuudessa vielä lisää 😉.
Nyt kuitenkin keskityn muuttamaan uuteen kotiini enkä malta odottaa sinne
asettumista. Toivon, että tämä postaus muistuttaa sinua siitä, että on tärkeää
unelmoida ja uskoa unelmiinsa, sillä silloin ne käyvät toteen.
Onpa upeaa, että sait hyvät kaupat tehtyä! Asuntosi kuulostaa unelmalta. Kiinteistöosto on niin iso asia, ettei sellainen kuitenkaan jokaisen kohdalle satu kuin kerran-pari elämässä. Siksi on tärkeää, että voi oston jälkeen olla varma kaupasta. https://www.kotikulma.net/
VastaaPoista