Siirry pääsisältöön

Loma on alkanut

Tänään on minun ensimmäinen virallinen kesälomapäiväni. Lomani on alkanut mitä mainioimmin. Lauantain vietin jo kaverieni kanssa mökillä syöden, saunoen ja pelaten. Heitin myös vihdoin talviturkkini. Eilen puolestaan pesin mattoja. Matonpesussa tosin kävi kaksi kertaa niin, että sadekuuro yllätti minut kesken kaiken. Sain kuitenkin onneksi neljä mattoa pestyä. Muutamia mattoja jäi myös pesemättä ja ajattelin, että pesen ne ehkä huomenna. Mattoja pestessä päätin, että laitan pesemäni matot myyntiin, sillä haluan hankkia vaaleammat matot.

Tänään ensimmäisen virallisen lomapäivän kunniaksi kävin isäni kanssa nauttimassa paikallisessa Tiihosen kahvilassa upeat valtavat jäätelöannokset. Jäätelö oli ihan älyttömän hyvää ja annos oli todella iso. Olen tänään myös tehnyt yhtä lempipuuhaani, nimittäin tonkinut maata. Tarkemmin sanoen kitkenyt pihanmaalta rikkaruohoja. Rakastan rikkaruohojen kitkemistä ja en olisi nytkään millään malttanut lopettaa, mutta sormenpäät alkoivat olla jo niin hellinä, että oli pakko keskeyttää kitkentä ja jatkaa sitten huomenna.

Saa nähdä mitä kaikkea ehdin loman aikana tehdä. En ole halunnut suunnitella liikaa, jotta loma ei mene suorittamiseksi. Olen siis päättänyt mennä enimmäkseen fiilispohjalta ja vaan nauttia ja rentoutua. Pelkästään se, että saan olla läheisten ihmisten seurassa sekä nauttia luonnosta, niin se tekee minut jo todella iloiseksi. Toivottavasti sinulla ihana lukijani on myös kiva ja rentouttava kesä olit sitten töissä tai lomalla!

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mandy Skin päivitys - toimiiko se oikeasti?

  Kerroin teille helmikuun alussa tilaamasta Mandy Skin IPL-karvanpoistolaitteesta. Olen käyttänyt laitetta siitä asti ja nyt ajattelin kertoa miten se on toiminut. Tämä postaus ei ole Mandy Skinin sponsoroima vaan oma aito mielipiteeni kyseisestä laitteesta. Täytyy myöntää, että vaikka olin toiveikas laitteen suhteen, olin myös hyvin skeptinen. Aloin käyttää laitetta kerran viikossa helmikuun alkupuolella. Mandy Skinin käyttö ei ole mitenkään kivuliasta tai vaikeaa. Tein niin, että sheivasin ensin halutut kohdat ja käsittelin alueet sen jälkeen Mandy Skinillä ja lopuksi laitoin kosteusvoidetta. Ensimmäiset neljä viikkoa käsittelin halutut alueet kolmostasolla ja sen jälkeen siirryin voimakkaimpaan eli viitostasoon. Noin neljän viikon kohdalla aloin huomata varsinkin kainaloissa, että karvan kasvu oli vähentynyt jo huomattavasti. Olin todella yllättynyt, että tuloksia alkoi näkyä niin nopeasti. Kuuden viikon kohdalla tuloksia alkoi näkyä hyvin jo muuallakin. Voin siis todet...

Mandy Skin päivitys - pitkä tauko

  Olen saanut paljon kyselyjä liityen Mandy Skin IPL-laitteeseen, josta olen aiemmin jo kirjoittanut kaksi postausta. Ajattelin nyt pitkästä aikaa kirjoittaa päivityksen Mandy skin:stä ja siitä mikä tilanne sen ja karvojen suhteen nyt on. Jos et ole lukenut aiempia postauksiani laitteesta niin kannattaa käydä lukemassa ne nyt. Kuten ehkä otsikosta jo saatoit päätellä, niin minulla on nyt ollut pitkä tauko Mandy Skin:n käytössä. Tauko on kestänyt jo noin neljä-viisi kuukautta. En mitenkään päättänyt, että nyt lopetan laitteen käytön vaan kävi niin, että se vain unohtui. Kun laitetta ei enää tarvinnut käyttää niin usein, niin se unohtui helposti. Karvat eivät myöskään tietenkään kasvaneet takaisin yhdessä yössä niin asiaa ei niin tullut ajateltua. Minun on pitänyt aloittaa Mandy Skin:n käyttö jo monta kertaa uudestaan, mutta en ole saanut sitä aikaiseksi kaiken kiireen keskellä. Nyt olen kuitenkin päättänyt aloittaa sen käytön uudestaan. Karvojen suhteen tilanne on nyt se, että...

Kansanparantajalla

  Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, niin menin viime perjantaina ensimmäistä kertaa elämässäni kansanparantajalle. Koska olen potenut jalkaani jo melkein 2,5 vuotta, niin ajattelin, että kokeillaan nyt tuotakin. Tuntuu, että olen valmis melkein mihin vain, jotta saisin jalkani ennalleen. Muistin kuulleeni entiseltä työkaveriltani, että Ihodessa, Pyhärannassa on hyvä kansanparantaja. Niinpä siis varasin ajan hänen vastaanotolleen. Täytyy tunnustaa, että minua jännitti ihan hirmuisesti, kun menin kansanparantajalle. Olin varannut itselleni tunnin ajan, joka piti sisällään kansanparantajan jäsenkorjausta sekä käsillä parantamista. En oikein tiennyt sen tarkemmin, että mitä siis oli luvassa. Kansanparantajan kanssa samoissa tiloissa toimii myös ekokosmetologi. Heidän yhteinen odotustilansa/myymälänsä oli mielenkiintoinen. Värejä ja kuoseja ei oltu säästelty, joten silmille riitti tutkailtavaa. Huomasin kuitenkin heti, että vaikka tilassa oli paljon tavaraa, niin se oli tode...