Siirry pääsisältöön

Olen Halti(oitunut)

Olen jo pitkään miettinyt, että pitäisi ostaa uusi ulkoilupuku. Vanha ulkoilupukuni on jo kahdeksan vuotta vanha ja tosiaankin myös sen näköinen (mm. vanhasta takista on kaikki vetoketjut enemmän tai vähemmän rikki ja se ei enää pidä vettä). Olin kuitenkin ajatellut vain, että no ostan uudet sitten jossain kohtaa. En siis ollut mitenkään aktiivisesti etsiskellyt uutta ulkoilupukua, mutta sellainen tulikin vastaani yllättäen. 

Lähdimme viime sunnuntaina ostoksille miesystäväni kanssa. Tarkoitus oli siis vaan mennä ostamaan ruokaa, mutta päätimmekin käydä vielä ennen kahvilla. Kahvilla istuskellessamme miesystäväni huomasi, että Haltin liike on ihan vieressämme. Hän on varsin tietoinen siitä, että aina kun lähdemme ulkoilemaan, niin minä valitan, että minulla ei ole mitään sopivia vaatteita. Niinpä hän ehdotti, että jos kävisimme kyseissä liikkeessä kun saamme kahvit juotua. Olin vähän epäileväinen, mutta totesin lopulta, että käydään vaan. 

Kun kävelimme Haltin liikkeeseen aloin tahtomattanikin innostuneena katsella läpi rekkejä ja niissä olevia takkeja ja housuja. Kerroin, että haluaisin löytää takin ja housut, jotka olisivat kestävät ja sopisivat vähän joka säähän. Melko nopeasti iskin silmäni kivaan purppuranväriseen takkiin. Päätin kokeilla takkia ja sehän oli kuin tehty minulle. Takki on nimeltään Halti Hetta W Dx jacket ja väri on Cerise pink. Kokeilin kyllä muitakin takkeja, mutta päädyin valitsemaan tämän jota kokeilin ensimmäiseksi. Seuraavaksi piti löytää takkiin sopivat housut. Housujen suhteen kävi samoin kuin takin kanssa eli päädyin valitsemaan ensimmäiset housut, joita kokeilin. Housut ovat nimeltään Halti Koski W Dx shell värissä black.

Löydettyäni itselleni uuden ulkoilupuvun niin aloin miettiä, että myös lenkkarini ovat erittäin huonossa kunnossa, niinpä päätin siis katsoa itselleni myös lenkkareita. Lenkkareiden suhteen en ollut niin onnekas kuin takin ja housujen kanssa. Vasta kolmas lenkkaripari, jota kokeilin osoittautui sopivaksi. Lenkkarit joihin päädyin ovat Halti Ubbe low värissä Anthracite grey. Nyt minulla on siis uusi upea setti ulkoilua varten. En malta odottaa, että pääsen ulkoilemaan ja tekemään luontoretkiä uudessa Haltin ulkoiluasussani sekä lenkkareissani. Ei siis muuta kuin ylös, ulos ja lenkille.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mandy Skin päivitys - toimiiko se oikeasti?

  Kerroin teille helmikuun alussa tilaamasta Mandy Skin IPL-karvanpoistolaitteesta. Olen käyttänyt laitetta siitä asti ja nyt ajattelin kertoa miten se on toiminut. Tämä postaus ei ole Mandy Skinin sponsoroima vaan oma aito mielipiteeni kyseisestä laitteesta. Täytyy myöntää, että vaikka olin toiveikas laitteen suhteen, olin myös hyvin skeptinen. Aloin käyttää laitetta kerran viikossa helmikuun alkupuolella. Mandy Skinin käyttö ei ole mitenkään kivuliasta tai vaikeaa. Tein niin, että sheivasin ensin halutut kohdat ja käsittelin alueet sen jälkeen Mandy Skinillä ja lopuksi laitoin kosteusvoidetta. Ensimmäiset neljä viikkoa käsittelin halutut alueet kolmostasolla ja sen jälkeen siirryin voimakkaimpaan eli viitostasoon. Noin neljän viikon kohdalla aloin huomata varsinkin kainaloissa, että karvan kasvu oli vähentynyt jo huomattavasti. Olin todella yllättynyt, että tuloksia alkoi näkyä niin nopeasti. Kuuden viikon kohdalla tuloksia alkoi näkyä hyvin jo muuallakin. Voin siis todet...

Mandy Skin päivitys - pitkä tauko

  Olen saanut paljon kyselyjä liityen Mandy Skin IPL-laitteeseen, josta olen aiemmin jo kirjoittanut kaksi postausta. Ajattelin nyt pitkästä aikaa kirjoittaa päivityksen Mandy skin:stä ja siitä mikä tilanne sen ja karvojen suhteen nyt on. Jos et ole lukenut aiempia postauksiani laitteesta niin kannattaa käydä lukemassa ne nyt. Kuten ehkä otsikosta jo saatoit päätellä, niin minulla on nyt ollut pitkä tauko Mandy Skin:n käytössä. Tauko on kestänyt jo noin neljä-viisi kuukautta. En mitenkään päättänyt, että nyt lopetan laitteen käytön vaan kävi niin, että se vain unohtui. Kun laitetta ei enää tarvinnut käyttää niin usein, niin se unohtui helposti. Karvat eivät myöskään tietenkään kasvaneet takaisin yhdessä yössä niin asiaa ei niin tullut ajateltua. Minun on pitänyt aloittaa Mandy Skin:n käyttö jo monta kertaa uudestaan, mutta en ole saanut sitä aikaiseksi kaiken kiireen keskellä. Nyt olen kuitenkin päättänyt aloittaa sen käytön uudestaan. Karvojen suhteen tilanne on nyt se, että...

Kansanparantajalla

  Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, niin menin viime perjantaina ensimmäistä kertaa elämässäni kansanparantajalle. Koska olen potenut jalkaani jo melkein 2,5 vuotta, niin ajattelin, että kokeillaan nyt tuotakin. Tuntuu, että olen valmis melkein mihin vain, jotta saisin jalkani ennalleen. Muistin kuulleeni entiseltä työkaveriltani, että Ihodessa, Pyhärannassa on hyvä kansanparantaja. Niinpä siis varasin ajan hänen vastaanotolleen. Täytyy tunnustaa, että minua jännitti ihan hirmuisesti, kun menin kansanparantajalle. Olin varannut itselleni tunnin ajan, joka piti sisällään kansanparantajan jäsenkorjausta sekä käsillä parantamista. En oikein tiennyt sen tarkemmin, että mitä siis oli luvassa. Kansanparantajan kanssa samoissa tiloissa toimii myös ekokosmetologi. Heidän yhteinen odotustilansa/myymälänsä oli mielenkiintoinen. Värejä ja kuoseja ei oltu säästelty, joten silmille riitti tutkailtavaa. Huomasin kuitenkin heti, että vaikka tilassa oli paljon tavaraa, niin se oli tode...