Siirry pääsisältöön

Aurinkoisessa Naantalissa


Kävimme taannoin pienellä kävelyllä Naantalissa. Naantali on erityisesti kaunis kesäkaupunki, mutta ei myöskään hassumpi paikka vierailla myös talvella. Huomasimme nopeasti Naantaliin saavuttuamme, että kaunis aurinkoinen sää oli houkutellut runsaasti muitakin ulkoilijoita paikalle. Päätimme kävellä Kailon saarelle eli muumimaailmaan. Olen viimeksi käynyt muumimaailmassa lähes kolmekymmentä vuotta sitten, joten muistikuvat siitä olivat melko hatarat.



Kävelin itse saareen siltaa pitkin ja sitä kulkiessa katselin kauhulla miten monet kävelivät jäällä. Jää näkyi paikoitellen olevan jo sulamassa, joten mietin, että toivottavasti kukaan uhkarohkea jäällä kulkija ei vajoaisi jäihin. Olen itse ehkä hieman ylivarovainen jäälläliikkuja. Onneksi en myöskään nähnyt kenenkään putoavan jäihin. 



Muumimaailma näytti aika erilaiselta kuin millaisena sen muistin. Toki asiaan vaikutti varmasti sekin, että nyt on talvi ja kaikki rakennukset siellä olivat tietysti suljettu. Oli kuitenkin kiva kuljeskella saaressa ja ihailla maisemia auringon helliessä. Saaren kierrettyämme kävimme vielä rannassa ravintola Trapin terassilla juomassa kahvin ja kaakaon. Täytyy kyllä sanoa, että mikään ei piristä niin paljon kuin ulkoilu aurinkoisessa ilmassa, suosittelen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mandy Skin päivitys - toimiiko se oikeasti?

  Kerroin teille helmikuun alussa tilaamasta Mandy Skin IPL-karvanpoistolaitteesta. Olen käyttänyt laitetta siitä asti ja nyt ajattelin kertoa miten se on toiminut. Tämä postaus ei ole Mandy Skinin sponsoroima vaan oma aito mielipiteeni kyseisestä laitteesta. Täytyy myöntää, että vaikka olin toiveikas laitteen suhteen, olin myös hyvin skeptinen. Aloin käyttää laitetta kerran viikossa helmikuun alkupuolella. Mandy Skinin käyttö ei ole mitenkään kivuliasta tai vaikeaa. Tein niin, että sheivasin ensin halutut kohdat ja käsittelin alueet sen jälkeen Mandy Skinillä ja lopuksi laitoin kosteusvoidetta. Ensimmäiset neljä viikkoa käsittelin halutut alueet kolmostasolla ja sen jälkeen siirryin voimakkaimpaan eli viitostasoon. Noin neljän viikon kohdalla aloin huomata varsinkin kainaloissa, että karvan kasvu oli vähentynyt jo huomattavasti. Olin todella yllättynyt, että tuloksia alkoi näkyä niin nopeasti. Kuuden viikon kohdalla tuloksia alkoi näkyä hyvin jo muuallakin. Voin siis todet...

Mandy Skin päivitys - pitkä tauko

  Olen saanut paljon kyselyjä liityen Mandy Skin IPL-laitteeseen, josta olen aiemmin jo kirjoittanut kaksi postausta. Ajattelin nyt pitkästä aikaa kirjoittaa päivityksen Mandy skin:stä ja siitä mikä tilanne sen ja karvojen suhteen nyt on. Jos et ole lukenut aiempia postauksiani laitteesta niin kannattaa käydä lukemassa ne nyt. Kuten ehkä otsikosta jo saatoit päätellä, niin minulla on nyt ollut pitkä tauko Mandy Skin:n käytössä. Tauko on kestänyt jo noin neljä-viisi kuukautta. En mitenkään päättänyt, että nyt lopetan laitteen käytön vaan kävi niin, että se vain unohtui. Kun laitetta ei enää tarvinnut käyttää niin usein, niin se unohtui helposti. Karvat eivät myöskään tietenkään kasvaneet takaisin yhdessä yössä niin asiaa ei niin tullut ajateltua. Minun on pitänyt aloittaa Mandy Skin:n käyttö jo monta kertaa uudestaan, mutta en ole saanut sitä aikaiseksi kaiken kiireen keskellä. Nyt olen kuitenkin päättänyt aloittaa sen käytön uudestaan. Karvojen suhteen tilanne on nyt se, että...

Kansanparantajalla

  Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, niin menin viime perjantaina ensimmäistä kertaa elämässäni kansanparantajalle. Koska olen potenut jalkaani jo melkein 2,5 vuotta, niin ajattelin, että kokeillaan nyt tuotakin. Tuntuu, että olen valmis melkein mihin vain, jotta saisin jalkani ennalleen. Muistin kuulleeni entiseltä työkaveriltani, että Ihodessa, Pyhärannassa on hyvä kansanparantaja. Niinpä siis varasin ajan hänen vastaanotolleen. Täytyy tunnustaa, että minua jännitti ihan hirmuisesti, kun menin kansanparantajalle. Olin varannut itselleni tunnin ajan, joka piti sisällään kansanparantajan jäsenkorjausta sekä käsillä parantamista. En oikein tiennyt sen tarkemmin, että mitä siis oli luvassa. Kansanparantajan kanssa samoissa tiloissa toimii myös ekokosmetologi. Heidän yhteinen odotustilansa/myymälänsä oli mielenkiintoinen. Värejä ja kuoseja ei oltu säästelty, joten silmille riitti tutkailtavaa. Huomasin kuitenkin heti, että vaikka tilassa oli paljon tavaraa, niin se oli tode...