Siirry pääsisältöön

Viikkosiivoussuunnitelma


Pidän siivoamisesta ja siitä, että koti on puhdas ja siisti. Jotta kiinnostukseni siivoamiseen säilyy, niin tykkään tehdä itselleni aina välillä uusia siivoussuunnitelmia. On huomattavasti helpompaa siivota vähän joka päivä kuin yrittää yhtenä päivänä selvitä kaikesta. Suunnitelman tekeminen on siinä mielessä hyvä, että sitten ei mene turhaa aikaa siihen, että miettii mitä milloinkin pitäisi siivota tai milloin mistäkin on siivottu. Tietysti kaikki näkyvä lika ja roskat kannattaa siivota heti pois kun sotku ilmaantuu.

Yksi mottoni on ho pitkään ollut ”clean as you go” eli samalla kun liikuskelee kotona, niin siirtelee tavaroita oikeille paikoille ja siivoilee vähän. Siivoussuunnitelmaa tehdessä kannattaa miettiä myös muuta omaa aikataulua ja sovittaa sitten ne yhteen. Siivouksesta kannattaa tehdä myös mielekästä esim. kuuntelemalla sammalla vaikka podcastia tai äänikirjaa. Kannattaa myös tehdä ensin pois alta kaikista ikävimmät kotityöt etteivät ne kummittele tekemättöminä mielessä pitkään. Kun koti on siisti, niin siellä on miellyttävä olla, ja jos esimerkiksi työskentelee kotoa käsin, niin siistissä ympäristössä on helpompi keskittyä. Siivouksessa on tärkeä muistaa, että käyttää mahdollisimman ympäristöystävällisiä tuotteita ja rikkinäiset ja likaiset siivousvälineet kannattaa vaihtaa uusiin. Laitan tähän alle teille oman viikkosiivoussuunnitelmani ja olen tarkoituksella nyt jättänyt lauantain ja sunnuntain siivousvapaiksi toki perusjutut ja akuutit siivoukset kannattaa tehdä silloinkin.




Toivottavasti sait tästä postauksesta edes hieman siivousintoa. Jos sinulla on hyviä siivousvinkkejä niin jaa ne kommenteissa minun ja muiden iloksi. Kohta alkaa olla myös kevätsiivouksen aika, joten saattaa olla, että kirjoitan myös siitä sitten teille. Kannattaa myös muistaa, ettei kenenkään kodin tarvitse aina olla kuin jostakin lehdestä. On myös ok välillä oikaista joissakin siivousrutiineissa jos elämä on muuten hetkistä ja tuntuu etteivät voimat riitä kaikkeen. Siivoaminen kannattaa pitää kivana ja mielekkäänä puuhana, joten siivousintoa sinulle ihana lukijani.



Kommentit

  1. Kiitos tästä inspiroivasta postauksesta, ja erityisesti oman suunnitelmasi jakamisesta. Minua kiinnostaisi tietää, kuinka paljon aikaa tämän suunnitelman noudattamiseen menee päivittäin? Minunkin pitäisi ehdottomasti jonkinlainen suunnitelma tehdä, mutta pienten lasten kanssa aikaa on minimaalisesti käytettävissä, ja tähän mennessä en ole uskaltanut edes yrittää mitään suunnitelmaa kun kuvittelen että sen noudattaminen olisi mahdotonta kuitenkin 😊

    VastaaPoista
  2. Tämä olikin kiva. Tuosta saa itsellekin hieman ideaa. Olen suunnitellut, että kotisiivouksen tilaisi myös silloin tällöin. On sitten ehkä myös helpompi pitää puhtautta yllä. Siivousinto ainakin tuli tänne ruudun toiselle puolelle, kiitos inspiroivasta kirjoituksesta!

    VastaaPoista
  3. Täytyykin ottaa tästä oppia! Meillä on siivouspalvelu myös mietinnässä. Pitäisi semmoinen saada. Olisi kiva helpotus arkeen. Ainakin välillä. Toki itsekin siivoaa sitten väliaikoina.
    https://www.gr-siivous.fi/

    VastaaPoista
  4. Kiitos vinkeistä kodinsiivouksen viikkosuunnitelmaan! Toimistosiivous on sellainen asia, johon täytyy tehdä aikataulut, mutta miksipä ei voisi tehdä myös kodinsiivoukselle aikataulutusta. Nämä ohjeethan voisi oikein tulostaa ja laittaa koko perheelle näkyville.
    https://www.mtb.fi/toimistosiivous/

    VastaaPoista
  5. Ihan mainioita siivousvinkkejä jokaiselle. Siivoaminen on tänä päivänä tärkeä osa niin yksityiskotien kuin toimistojenkin arkea. Muuttoliikkeen ja ilmaston lämpenemisen myötä esimerkiksi paperitoukat kuuluvat leviävän nopeasti paikasta toiseen. Mikähän mahtaa olla tältä osin tilanne esimerkiksi vanhoissa kvitaloissa, joissa on sekä yksityisasuntoja että toimistoja? https://normisiivous.fi/siivouspalvelut/toimistosiivous

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mandy Skin päivitys - toimiiko se oikeasti?

  Kerroin teille helmikuun alussa tilaamasta Mandy Skin IPL-karvanpoistolaitteesta. Olen käyttänyt laitetta siitä asti ja nyt ajattelin kertoa miten se on toiminut. Tämä postaus ei ole Mandy Skinin sponsoroima vaan oma aito mielipiteeni kyseisestä laitteesta. Täytyy myöntää, että vaikka olin toiveikas laitteen suhteen, olin myös hyvin skeptinen. Aloin käyttää laitetta kerran viikossa helmikuun alkupuolella. Mandy Skinin käyttö ei ole mitenkään kivuliasta tai vaikeaa. Tein niin, että sheivasin ensin halutut kohdat ja käsittelin alueet sen jälkeen Mandy Skinillä ja lopuksi laitoin kosteusvoidetta. Ensimmäiset neljä viikkoa käsittelin halutut alueet kolmostasolla ja sen jälkeen siirryin voimakkaimpaan eli viitostasoon. Noin neljän viikon kohdalla aloin huomata varsinkin kainaloissa, että karvan kasvu oli vähentynyt jo huomattavasti. Olin todella yllättynyt, että tuloksia alkoi näkyä niin nopeasti. Kuuden viikon kohdalla tuloksia alkoi näkyä hyvin jo muuallakin. Voin siis todet...

Kansanparantajalla

  Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, niin menin viime perjantaina ensimmäistä kertaa elämässäni kansanparantajalle. Koska olen potenut jalkaani jo melkein 2,5 vuotta, niin ajattelin, että kokeillaan nyt tuotakin. Tuntuu, että olen valmis melkein mihin vain, jotta saisin jalkani ennalleen. Muistin kuulleeni entiseltä työkaveriltani, että Ihodessa, Pyhärannassa on hyvä kansanparantaja. Niinpä siis varasin ajan hänen vastaanotolleen. Täytyy tunnustaa, että minua jännitti ihan hirmuisesti, kun menin kansanparantajalle. Olin varannut itselleni tunnin ajan, joka piti sisällään kansanparantajan jäsenkorjausta sekä käsillä parantamista. En oikein tiennyt sen tarkemmin, että mitä siis oli luvassa. Kansanparantajan kanssa samoissa tiloissa toimii myös ekokosmetologi. Heidän yhteinen odotustilansa/myymälänsä oli mielenkiintoinen. Värejä ja kuoseja ei oltu säästelty, joten silmille riitti tutkailtavaa. Huomasin kuitenkin heti, että vaikka tilassa oli paljon tavaraa, niin se oli tode...

Kipeän jalan kuulumiset osa 6

  Olen jo monen monituista kertaa kirjoittanut teille kipeästä jalastani. Ajattelin, että päivittelen sen tilannetta taas teille. Valitettavasti edelleenkään ei ole tapahtunut muutosta parempaan. Päinvastoin jalkani on ollut koko tämän vuoden huonommassa kunnossa kuin ennen Kävin alkuvuodesta jälleen TYKS:n kipupolilla. Ikävä kyllä lääkäri ei tuntunut millään ymmärtävän, että kipeässä jalassani luu on se, joka särkee. Jostain syystä lääkäri oli vakaasti sitä mieltä, että kipu on ihossa/lihaksissa. Lopulta hän antoi minulle puuduttavaa voidetta kotiin, En tosin päässyt ymmärrykseen siitä, että mikä sen pointti oli, sillä voiteen vaikutusaika oli vain n. vartin. Lääkäri määräsi minulle myös kapsaisiini hoidon maaliskuulle.   Kapsaisiini hoidossa kipukohtaan laitetaan todella vahvaa chiliä (kapsaisiinia). Kapsaisiini lamaannuttaa kipukohdasta hermopäätteet noin 2-3 kuukauden ajaksi, jolloin kipuaistimus ei kulkeudu aivoihin. Kapsaisiini on niin voimakasta, että kun sitä laite...