Siirry pääsisältöön

Kurkistus muinaiseen Turkuun ja nykytaiteeseen

Viime viikolla kerroin teille siitä, että minulla ja miesystävälläni on nyt museokortit ja, että olimme käyneet ensimmäisessä museossa, vakoilumuseossa Tampereella. Eilen kävimme jälleen museossa ja vuorossa oli Aboa Vetus Ars Nova Turussa. Kyseinen museo on mielestäni kiva, koska siinä on vähän niin kuin kaksi museota yhdessä. Samalla kertaa pääsee kurkistamaan Turun historiaan sekä näkemään nykytaidetta. Nykytaide puolella on myös kiva kun näyttely vaihtuu tasaisin väliajoin, niin on aina mukava käydä katsomassa kulloinkin voimassa oleva näyttely.




Mielestäni Aboa Vetus on huikea paikka, sillä siellä pääset kirjaimellisesti kulkemaan muinaisessa Turussa. On hienoa, että vanhat rauniot on kaivettu esiin ja että ne ovat museokävijöiden nähtävillä. Museossa on myös runsaasti tietoa raunioista ja niistä löydetyistä esineistä. Aboa Vetuksessa on myös mielenkiintoinen osio nimeltä luutarha. Luutarhassa on nähtävillä monia alueelta löytyneitä erilaisten eläinten luita. Jos olet kiinnostunut argeologiasta, etkä ole vielä käynyt Aboa Vetuksessa niin suosittelen ehdottomasti käymään siellä tekemässä aikamatkan menneisyyteen.



Tällä hetkellä Ars Novan puolella on puolestaan Osmo Rauhalan näyttely, Muista unohtaa kaikki. Näyttely on esillä molemmissa nykytaiteen kerroksissa. Näyttely koostuu taiteilijan 2010-luvun tuotannosta. Näyttelyn aiheena on DNA ja evoluutio. Näyttely on nähtävillä toukokuun loppupuolelle asti, joten kannattaa käydä katsomassa.

 

Tässä oli nyt lyhyesti toisesta museokäynnistämme. Missäköhän museossa käymme seuraavaksi? Onneksi potentiaalisia paikkoja on vaikka kuinka paljon. Museokortti on kyllä loistava juttu, joten se kannattaa kyllä hankkia jos sinulta ei sellaista vielä ole. Museotunnelmista tähän hetkeen. Ensi viikko onkin sitten jo tammikuun viimeinen viikko, joten hyvää alkavaa viikkoa juuri sinulle!

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mandy Skin päivitys - toimiiko se oikeasti?

  Kerroin teille helmikuun alussa tilaamasta Mandy Skin IPL-karvanpoistolaitteesta. Olen käyttänyt laitetta siitä asti ja nyt ajattelin kertoa miten se on toiminut. Tämä postaus ei ole Mandy Skinin sponsoroima vaan oma aito mielipiteeni kyseisestä laitteesta. Täytyy myöntää, että vaikka olin toiveikas laitteen suhteen, olin myös hyvin skeptinen. Aloin käyttää laitetta kerran viikossa helmikuun alkupuolella. Mandy Skinin käyttö ei ole mitenkään kivuliasta tai vaikeaa. Tein niin, että sheivasin ensin halutut kohdat ja käsittelin alueet sen jälkeen Mandy Skinillä ja lopuksi laitoin kosteusvoidetta. Ensimmäiset neljä viikkoa käsittelin halutut alueet kolmostasolla ja sen jälkeen siirryin voimakkaimpaan eli viitostasoon. Noin neljän viikon kohdalla aloin huomata varsinkin kainaloissa, että karvan kasvu oli vähentynyt jo huomattavasti. Olin todella yllättynyt, että tuloksia alkoi näkyä niin nopeasti. Kuuden viikon kohdalla tuloksia alkoi näkyä hyvin jo muuallakin. Voin siis todet...

Mandy Skin päivitys - pitkä tauko

  Olen saanut paljon kyselyjä liityen Mandy Skin IPL-laitteeseen, josta olen aiemmin jo kirjoittanut kaksi postausta. Ajattelin nyt pitkästä aikaa kirjoittaa päivityksen Mandy skin:stä ja siitä mikä tilanne sen ja karvojen suhteen nyt on. Jos et ole lukenut aiempia postauksiani laitteesta niin kannattaa käydä lukemassa ne nyt. Kuten ehkä otsikosta jo saatoit päätellä, niin minulla on nyt ollut pitkä tauko Mandy Skin:n käytössä. Tauko on kestänyt jo noin neljä-viisi kuukautta. En mitenkään päättänyt, että nyt lopetan laitteen käytön vaan kävi niin, että se vain unohtui. Kun laitetta ei enää tarvinnut käyttää niin usein, niin se unohtui helposti. Karvat eivät myöskään tietenkään kasvaneet takaisin yhdessä yössä niin asiaa ei niin tullut ajateltua. Minun on pitänyt aloittaa Mandy Skin:n käyttö jo monta kertaa uudestaan, mutta en ole saanut sitä aikaiseksi kaiken kiireen keskellä. Nyt olen kuitenkin päättänyt aloittaa sen käytön uudestaan. Karvojen suhteen tilanne on nyt se, että...

Kansanparantajalla

  Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, niin menin viime perjantaina ensimmäistä kertaa elämässäni kansanparantajalle. Koska olen potenut jalkaani jo melkein 2,5 vuotta, niin ajattelin, että kokeillaan nyt tuotakin. Tuntuu, että olen valmis melkein mihin vain, jotta saisin jalkani ennalleen. Muistin kuulleeni entiseltä työkaveriltani, että Ihodessa, Pyhärannassa on hyvä kansanparantaja. Niinpä siis varasin ajan hänen vastaanotolleen. Täytyy tunnustaa, että minua jännitti ihan hirmuisesti, kun menin kansanparantajalle. Olin varannut itselleni tunnin ajan, joka piti sisällään kansanparantajan jäsenkorjausta sekä käsillä parantamista. En oikein tiennyt sen tarkemmin, että mitä siis oli luvassa. Kansanparantajan kanssa samoissa tiloissa toimii myös ekokosmetologi. Heidän yhteinen odotustilansa/myymälänsä oli mielenkiintoinen. Värejä ja kuoseja ei oltu säästelty, joten silmille riitti tutkailtavaa. Huomasin kuitenkin heti, että vaikka tilassa oli paljon tavaraa, niin se oli tode...