Siirry pääsisältöön

Astetta onnistuneemmat piparit

Kuten ehkä aiemmasta postauksestani muistat, niin siirappipiparien leipominen ei mennyt tänä jouluna aivan nappiin. En kuitenkaan lannistunut siitä, vaan tänään päätin kokeilla onneani toisten piparien kanssa. Päätin leipoa tuttuja Hanna-tädin piparkakkuja. Tällä kertaa leivoin yksin, joten ehkä keskityin myös leipomiseen vähän paremmin. Samalla kun leivoin niin taustalla soivat tietysti joululaulut tuomassa tunnelmaa.

Lapsuudessani mummoni leipoi usein Hanna-tädin piparkakkuja, joita isäni kutsui ”limpuiksi”. Muistan edelleen kuinka herkullisia nuo piparit olivat. Olen itse tehnyt kyseisiä pipareita muutaman kerran ja päätin tehdä niitä myös tänä jouluna. Hanna-tädin piparkakut ovat helppoja tehdä ja niitä tulee usein yhdestä reseptistä monta pellillistä. Nyt kun minulla ei ollut tässä saatavilla mummoni reseptiä niin otin reseptin meillä kotona-sivustolta (linkki pipareihin: https://www.meillakotona.fi/reseptit/hanna-tadin-kakut ) . Muutin reseptiä sen verran, että vaihdoin venhäjauhot spelttijauhoihin. Speltin vuoksi pipareista tuli myös tummempia kuin jos olisin tehnyt ne vehnäjauhoista.

Olen todella iloinen, että piparit onnistuivat. Aattoon on enää neljä päivää ja vielä pitäisi ensi viikon keskiviikkona tehdä piimäjuusto. Alkaa käydä aika vähiin ja vielä on monta pakettiakin paketoimatta. Odotan kyllä innolla joulua ja sitä, että saa rentoutua rakkaiden ihmisten kanssa sekä syödä hyvin. Joulukiire on myös mielestäni kaikista kivoin kiire =D . Nyt maiskuttelen yhden piparin ja suuntaan sen jälkeen iltapuuhiin. Ihanaa 4. adventtia sinulle, joka luet tätä sekä iloista joulun odotusta.

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mandy Skin päivitys - toimiiko se oikeasti?

  Kerroin teille helmikuun alussa tilaamasta Mandy Skin IPL-karvanpoistolaitteesta. Olen käyttänyt laitetta siitä asti ja nyt ajattelin kertoa miten se on toiminut. Tämä postaus ei ole Mandy Skinin sponsoroima vaan oma aito mielipiteeni kyseisestä laitteesta. Täytyy myöntää, että vaikka olin toiveikas laitteen suhteen, olin myös hyvin skeptinen. Aloin käyttää laitetta kerran viikossa helmikuun alkupuolella. Mandy Skinin käyttö ei ole mitenkään kivuliasta tai vaikeaa. Tein niin, että sheivasin ensin halutut kohdat ja käsittelin alueet sen jälkeen Mandy Skinillä ja lopuksi laitoin kosteusvoidetta. Ensimmäiset neljä viikkoa käsittelin halutut alueet kolmostasolla ja sen jälkeen siirryin voimakkaimpaan eli viitostasoon. Noin neljän viikon kohdalla aloin huomata varsinkin kainaloissa, että karvan kasvu oli vähentynyt jo huomattavasti. Olin todella yllättynyt, että tuloksia alkoi näkyä niin nopeasti. Kuuden viikon kohdalla tuloksia alkoi näkyä hyvin jo muuallakin. Voin siis todet...

Mandy Skin päivitys - pitkä tauko

  Olen saanut paljon kyselyjä liityen Mandy Skin IPL-laitteeseen, josta olen aiemmin jo kirjoittanut kaksi postausta. Ajattelin nyt pitkästä aikaa kirjoittaa päivityksen Mandy skin:stä ja siitä mikä tilanne sen ja karvojen suhteen nyt on. Jos et ole lukenut aiempia postauksiani laitteesta niin kannattaa käydä lukemassa ne nyt. Kuten ehkä otsikosta jo saatoit päätellä, niin minulla on nyt ollut pitkä tauko Mandy Skin:n käytössä. Tauko on kestänyt jo noin neljä-viisi kuukautta. En mitenkään päättänyt, että nyt lopetan laitteen käytön vaan kävi niin, että se vain unohtui. Kun laitetta ei enää tarvinnut käyttää niin usein, niin se unohtui helposti. Karvat eivät myöskään tietenkään kasvaneet takaisin yhdessä yössä niin asiaa ei niin tullut ajateltua. Minun on pitänyt aloittaa Mandy Skin:n käyttö jo monta kertaa uudestaan, mutta en ole saanut sitä aikaiseksi kaiken kiireen keskellä. Nyt olen kuitenkin päättänyt aloittaa sen käytön uudestaan. Karvojen suhteen tilanne on nyt se, että...

Kansanparantajalla

  Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, niin menin viime perjantaina ensimmäistä kertaa elämässäni kansanparantajalle. Koska olen potenut jalkaani jo melkein 2,5 vuotta, niin ajattelin, että kokeillaan nyt tuotakin. Tuntuu, että olen valmis melkein mihin vain, jotta saisin jalkani ennalleen. Muistin kuulleeni entiseltä työkaveriltani, että Ihodessa, Pyhärannassa on hyvä kansanparantaja. Niinpä siis varasin ajan hänen vastaanotolleen. Täytyy tunnustaa, että minua jännitti ihan hirmuisesti, kun menin kansanparantajalle. Olin varannut itselleni tunnin ajan, joka piti sisällään kansanparantajan jäsenkorjausta sekä käsillä parantamista. En oikein tiennyt sen tarkemmin, että mitä siis oli luvassa. Kansanparantajan kanssa samoissa tiloissa toimii myös ekokosmetologi. Heidän yhteinen odotustilansa/myymälänsä oli mielenkiintoinen. Värejä ja kuoseja ei oltu säästelty, joten silmille riitti tutkailtavaa. Huomasin kuitenkin heti, että vaikka tilassa oli paljon tavaraa, niin se oli tode...