Siirry pääsisältöön

10 000!!!

Äärettömän suuret kiitokset sinulle, joka luet tätä ja olet ehkä lukenut aiempiakin postauksiani. Nimittäin maanantaina meni rikki 10 000 lukukerran raja! Se oli minulle suuri saavutus ja olen äärettömän kiitollinen kaikista teistä, jotka luette blogiani. Tämän saavutuksen myötä ajattelin hiukan kertoa teille ajatuksistani siitä kun aloitin blogini ja myös juuri tämän hetken fiiliksiä.

Aloitin tämän blogini tänä vuonna 4. tammikuuta asuessani Ruotsissa. Olin jo todella pitkään pohtinut blogin aloittamista, mutta arastelin sitä. Olin jo kerran aiemmin aloittanut blogin, jota kirjoitin parisen kuukautta, mutta sitten lopetin. En tuolloin edes kertonut blogistani kuin ehkä viidelle ihmiselle. Mietin pitkään, että mitä kaikki ajattelevat jos alan julkisesti kertoa ajatuksiani omalla nimelläni. Ajattelin myös, että nauravatkohan kaikki minulle tai pidetäänkö minua tyhmänä amatöörinä. Lopulta päätin kuitenkin, että muiden mielipiteillä ei ole väliä, vaan haluan aloittaa blogin ihan omaksi ilokseni.

Päätettyäni nimen blogilleni (eli Susannan elämää) olin tyytyväinen, sillä mielestäni siinä kiteytyy oleellinen. Nimensä mukaisesti blogi kertoo elämästäni ja asioista mitkä kuuluvat siihen. Pidin ajatuksesta, että nimi ei sido minua mihinkään tiettyyn kategoriaan vaan voin kirjoittaa mistä vain haluan. Eniten olen varmaankin kirjoittanut retkistä miesystäväni kanssa sekä kertonut ostoksistani sekä kertonut perinteistäni ja ajatuksistani eri asioihin liittyen. Tiedän, että tekstini eivät ole ”ammattimaisia” ja niissä on varmasti kielioppivirheitä, mutta en anna sen vaikuttaa haluuni kirjoittaa. Ja eikös sitä sanota, että harjoitus tekee mestarin =) .

On ollut mielenkiintoista seurata miten lukukerrat ovat koko ajan kasvaneet. En asettanut itselleni mitään tavoitteita sen suhteen miten paljon lukijoita haluaisin vaan ajattelin, että ajan kuluessa lukijoita tulee varmasti lisää. Olin todella iloinen jo siinä kohtaa kun 100 lukukertaa ylittyi, puhumattakaan siitä kun koitti ensimmäinen kuukausi jolloin rikkoutui 1000 lukukerran raja. Nyt blogini on reilut 10kk vanha, ja 10 000 lukukerran raja on ylitetty reippaasti, niin olen todella, todella iloinen. Joillekin 10 000 lukukertaa 10 kuukaudessa saattaa kuulostaa vähältä tai on varmasti joillekin, jopa normaali määrä kuukaudessa, mutta minulle se on paljon. Joka ikinen lukukerta merkitsee minulle paljon ja on yhtä arvokas. Kiitos siis juuri sinulle!

Vielä on noin puolitoista kuukautta jäljellä tätä vuotta ja heti alkuvuodesta koittaakin sitten blogini 1-vuotispäivä. Odotan sitä innolla, ja jännä nähdä kuinka monta lukukertaa kertyy siihen mennessä. Täytyy myös sanoa äärettömän suuret kiitokset kaikesta ihanasta ja hyvästä palautteesta jota olen saanut! Ja pitää myös kertoa, että mietin ihan turhaan sitä, että voisin saada pilkkaa osakseni blogini vuoksi, sillä kukaan ei ole sanonut minulle mitään negatiivista tähän liittyen. Jos sinä olet siis vastaavassa tilanteessa ja pohdit, että uskaltaisitko aloittaa, niin aloita ihmeessä! Aina kannattaa olla oma itsensä ja tehdä asioita, jotka tekevät iloiseksi. Niinpä minäkin siis jatkan tämän blogi kirjoittamista ja vielä kerran lähetän teille jokaiselle lukijalle tuhannet, tuhannet kiitokset! Tästä on hyvä jatkaa =) .

 Muista seurata myös blogini istagramia @susannanelamaa

 

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mandy Skin päivitys - toimiiko se oikeasti?

  Kerroin teille helmikuun alussa tilaamasta Mandy Skin IPL-karvanpoistolaitteesta. Olen käyttänyt laitetta siitä asti ja nyt ajattelin kertoa miten se on toiminut. Tämä postaus ei ole Mandy Skinin sponsoroima vaan oma aito mielipiteeni kyseisestä laitteesta. Täytyy myöntää, että vaikka olin toiveikas laitteen suhteen, olin myös hyvin skeptinen. Aloin käyttää laitetta kerran viikossa helmikuun alkupuolella. Mandy Skinin käyttö ei ole mitenkään kivuliasta tai vaikeaa. Tein niin, että sheivasin ensin halutut kohdat ja käsittelin alueet sen jälkeen Mandy Skinillä ja lopuksi laitoin kosteusvoidetta. Ensimmäiset neljä viikkoa käsittelin halutut alueet kolmostasolla ja sen jälkeen siirryin voimakkaimpaan eli viitostasoon. Noin neljän viikon kohdalla aloin huomata varsinkin kainaloissa, että karvan kasvu oli vähentynyt jo huomattavasti. Olin todella yllättynyt, että tuloksia alkoi näkyä niin nopeasti. Kuuden viikon kohdalla tuloksia alkoi näkyä hyvin jo muuallakin. Voin siis todet...

Kansanparantajalla

  Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, niin menin viime perjantaina ensimmäistä kertaa elämässäni kansanparantajalle. Koska olen potenut jalkaani jo melkein 2,5 vuotta, niin ajattelin, että kokeillaan nyt tuotakin. Tuntuu, että olen valmis melkein mihin vain, jotta saisin jalkani ennalleen. Muistin kuulleeni entiseltä työkaveriltani, että Ihodessa, Pyhärannassa on hyvä kansanparantaja. Niinpä siis varasin ajan hänen vastaanotolleen. Täytyy tunnustaa, että minua jännitti ihan hirmuisesti, kun menin kansanparantajalle. Olin varannut itselleni tunnin ajan, joka piti sisällään kansanparantajan jäsenkorjausta sekä käsillä parantamista. En oikein tiennyt sen tarkemmin, että mitä siis oli luvassa. Kansanparantajan kanssa samoissa tiloissa toimii myös ekokosmetologi. Heidän yhteinen odotustilansa/myymälänsä oli mielenkiintoinen. Värejä ja kuoseja ei oltu säästelty, joten silmille riitti tutkailtavaa. Huomasin kuitenkin heti, että vaikka tilassa oli paljon tavaraa, niin se oli tode...

Kipeän jalan kuulumiset osa 6

  Olen jo monen monituista kertaa kirjoittanut teille kipeästä jalastani. Ajattelin, että päivittelen sen tilannetta taas teille. Valitettavasti edelleenkään ei ole tapahtunut muutosta parempaan. Päinvastoin jalkani on ollut koko tämän vuoden huonommassa kunnossa kuin ennen Kävin alkuvuodesta jälleen TYKS:n kipupolilla. Ikävä kyllä lääkäri ei tuntunut millään ymmärtävän, että kipeässä jalassani luu on se, joka särkee. Jostain syystä lääkäri oli vakaasti sitä mieltä, että kipu on ihossa/lihaksissa. Lopulta hän antoi minulle puuduttavaa voidetta kotiin, En tosin päässyt ymmärrykseen siitä, että mikä sen pointti oli, sillä voiteen vaikutusaika oli vain n. vartin. Lääkäri määräsi minulle myös kapsaisiini hoidon maaliskuulle.   Kapsaisiini hoidossa kipukohtaan laitetaan todella vahvaa chiliä (kapsaisiinia). Kapsaisiini lamaannuttaa kipukohdasta hermopäätteet noin 2-3 kuukauden ajaksi, jolloin kipuaistimus ei kulkeudu aivoihin. Kapsaisiini on niin voimakasta, että kun sitä laite...