Siirry pääsisältöön

Puikot heilumaan

 Minulla into kutomiseen on ollut nyt monta kuukautta kadoksissa. Havahduin kuitenkin tässä yht’äkkiä siihen, että jouluun on enää vajaat kahdeksan viikkoa. Aloin siis äkkiä miettiä, että kuinka monet sukat esimerkiksi ehtisin vielä kutoa. Koko suvulle en millään ehdi kutoa, mutta muutan parin tässä ehtii onneksi saada aikaiseksi.

 Kun otin kutimet pitkästä aikaa käteen ja aloin luoda silmukoita niin tuli kyllä niin hyvä olo. Oikein tunsin miten olin kaivannut kutomista. Vaikka sukkia kudotaan puikoilla niin täytyy kyllä myöntää, että olen silti jäänyt koukkuun =D . Tuntuu, että kun on taas päässyt vauhtiin, niin kutimia ei millään haluaisi laskea pois käsistään.

Ensimmäiset sukat mitä nyt olen alkanut kutoa (toinen on valmis ja toinen puolessa välissä) ovat menossa pukinkonttiin. Olen melko huono kutomaan usealla värillä, mutta sen sijaan tykkään leikitellä kuvioilla. Onneksi erilaisia ohjeita on vaikka kuinka paljon, varsinkin naisten sukkiin. Sukissa tykkään käyttää lankana 7 veljestä- lankaa. 7 veljestä on mielestäni hyvän paksuista ja kestävää sekä värejä löytyy lukematon määrä. Minulla on nytkin useita erivärisiä keriä odottamassa. Toivon, että ehdin seuraavien parin päivän sisällä saada nämä nyt kesken olevat sukat valmiiksi, jotta pääsisin aloittamaan seuraavat. Ei siis muuta kuin puikot heilumaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mandy Skin päivitys - toimiiko se oikeasti?

  Kerroin teille helmikuun alussa tilaamasta Mandy Skin IPL-karvanpoistolaitteesta. Olen käyttänyt laitetta siitä asti ja nyt ajattelin kertoa miten se on toiminut. Tämä postaus ei ole Mandy Skinin sponsoroima vaan oma aito mielipiteeni kyseisestä laitteesta. Täytyy myöntää, että vaikka olin toiveikas laitteen suhteen, olin myös hyvin skeptinen. Aloin käyttää laitetta kerran viikossa helmikuun alkupuolella. Mandy Skinin käyttö ei ole mitenkään kivuliasta tai vaikeaa. Tein niin, että sheivasin ensin halutut kohdat ja käsittelin alueet sen jälkeen Mandy Skinillä ja lopuksi laitoin kosteusvoidetta. Ensimmäiset neljä viikkoa käsittelin halutut alueet kolmostasolla ja sen jälkeen siirryin voimakkaimpaan eli viitostasoon. Noin neljän viikon kohdalla aloin huomata varsinkin kainaloissa, että karvan kasvu oli vähentynyt jo huomattavasti. Olin todella yllättynyt, että tuloksia alkoi näkyä niin nopeasti. Kuuden viikon kohdalla tuloksia alkoi näkyä hyvin jo muuallakin. Voin siis todet...

Kansanparantajalla

  Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, niin menin viime perjantaina ensimmäistä kertaa elämässäni kansanparantajalle. Koska olen potenut jalkaani jo melkein 2,5 vuotta, niin ajattelin, että kokeillaan nyt tuotakin. Tuntuu, että olen valmis melkein mihin vain, jotta saisin jalkani ennalleen. Muistin kuulleeni entiseltä työkaveriltani, että Ihodessa, Pyhärannassa on hyvä kansanparantaja. Niinpä siis varasin ajan hänen vastaanotolleen. Täytyy tunnustaa, että minua jännitti ihan hirmuisesti, kun menin kansanparantajalle. Olin varannut itselleni tunnin ajan, joka piti sisällään kansanparantajan jäsenkorjausta sekä käsillä parantamista. En oikein tiennyt sen tarkemmin, että mitä siis oli luvassa. Kansanparantajan kanssa samoissa tiloissa toimii myös ekokosmetologi. Heidän yhteinen odotustilansa/myymälänsä oli mielenkiintoinen. Värejä ja kuoseja ei oltu säästelty, joten silmille riitti tutkailtavaa. Huomasin kuitenkin heti, että vaikka tilassa oli paljon tavaraa, niin se oli tode...

Kipeän jalan kuulumiset osa 6

  Olen jo monen monituista kertaa kirjoittanut teille kipeästä jalastani. Ajattelin, että päivittelen sen tilannetta taas teille. Valitettavasti edelleenkään ei ole tapahtunut muutosta parempaan. Päinvastoin jalkani on ollut koko tämän vuoden huonommassa kunnossa kuin ennen Kävin alkuvuodesta jälleen TYKS:n kipupolilla. Ikävä kyllä lääkäri ei tuntunut millään ymmärtävän, että kipeässä jalassani luu on se, joka särkee. Jostain syystä lääkäri oli vakaasti sitä mieltä, että kipu on ihossa/lihaksissa. Lopulta hän antoi minulle puuduttavaa voidetta kotiin, En tosin päässyt ymmärrykseen siitä, että mikä sen pointti oli, sillä voiteen vaikutusaika oli vain n. vartin. Lääkäri määräsi minulle myös kapsaisiini hoidon maaliskuulle.   Kapsaisiini hoidossa kipukohtaan laitetaan todella vahvaa chiliä (kapsaisiinia). Kapsaisiini lamaannuttaa kipukohdasta hermopäätteet noin 2-3 kuukauden ajaksi, jolloin kipuaistimus ei kulkeudu aivoihin. Kapsaisiini on niin voimakasta, että kun sitä laite...