Siirry pääsisältöön

Kurkistus makuuhuoneeseen

Olen nyt sisustanut uutta kotiani syksyn sävyillä.  Keittiössäni ja olohuoneessani olen käyttänyt harmaan ja oranssin sävyjä, mutta makuuhuoneeseen halusin valita jotakin muuta. Päätin käyttää pääasiassa vanhan roosan, harmaan ja ruskean sävyjä. Hankin makuuhuoneeseeni vanhan roosan sävyisen päiväpeiton. Päiväpeiton kaveriksi laitoin kaksi tummanharmaata pitkää tyynyä sekä kolme neliön mallista, kaksi mustaa ja yhden vaaleanpunaisen. Laitoin sängylle myös harmaan nallen.


Verhoiksi valitsin Vallilan Vanha Turku verhot, beigen sävyssä. Mielestäni verhot luovat kivan tunnelman ja väritys on mielestäni todella kaunis. Verhot sopivat myös mielestäni hyvin päiväpeittoon.


 Samalla kun ostin verhot, ostin myös Vallilan vanha Turku lakanat samassa sävyssä kuin verhot. Olin jo pitkään kaivannut uusia lakanoita, sillä kaikki lakanani ovat jo aikalailla elämää nähneet. Olin yllättynyt siitä miten ihanan pehmeät lakanat ovat. On myös mielestäni kiva kun lakanat ja verhot ovat samaa kuosia (vaikkakin en voi käyttää tietystikään koko ajan vain näitä lakanoita).


Olen todella tyytyväinen makuuhuoneeseeni nyt. Tosin minulla on vielä hankintalistalla yöpöydät sillä ne puuttuvat. Sänkyni on todella korkea, joten on vaikea löytää siihen sopivia yöpöytiä, koska yöpöydät ovat usein suhteellisen matalia. No, mutta kaikki aikanaan. Nyt nautin makuuhuoneestani, jossa on vanha Turun tunnelmaan.

 

Kommentit

  1. Kauniit ja harmoniset värit tekstiileissä ♡ Yöpöytä on hyvä olla. Minulla tahtoo siihen kyllä kertyä pino kirjoja ja lehtiä :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mandy Skin päivitys - toimiiko se oikeasti?

  Kerroin teille helmikuun alussa tilaamasta Mandy Skin IPL-karvanpoistolaitteesta. Olen käyttänyt laitetta siitä asti ja nyt ajattelin kertoa miten se on toiminut. Tämä postaus ei ole Mandy Skinin sponsoroima vaan oma aito mielipiteeni kyseisestä laitteesta. Täytyy myöntää, että vaikka olin toiveikas laitteen suhteen, olin myös hyvin skeptinen. Aloin käyttää laitetta kerran viikossa helmikuun alkupuolella. Mandy Skinin käyttö ei ole mitenkään kivuliasta tai vaikeaa. Tein niin, että sheivasin ensin halutut kohdat ja käsittelin alueet sen jälkeen Mandy Skinillä ja lopuksi laitoin kosteusvoidetta. Ensimmäiset neljä viikkoa käsittelin halutut alueet kolmostasolla ja sen jälkeen siirryin voimakkaimpaan eli viitostasoon. Noin neljän viikon kohdalla aloin huomata varsinkin kainaloissa, että karvan kasvu oli vähentynyt jo huomattavasti. Olin todella yllättynyt, että tuloksia alkoi näkyä niin nopeasti. Kuuden viikon kohdalla tuloksia alkoi näkyä hyvin jo muuallakin. Voin siis todet...

Mandy Skin päivitys - pitkä tauko

  Olen saanut paljon kyselyjä liityen Mandy Skin IPL-laitteeseen, josta olen aiemmin jo kirjoittanut kaksi postausta. Ajattelin nyt pitkästä aikaa kirjoittaa päivityksen Mandy skin:stä ja siitä mikä tilanne sen ja karvojen suhteen nyt on. Jos et ole lukenut aiempia postauksiani laitteesta niin kannattaa käydä lukemassa ne nyt. Kuten ehkä otsikosta jo saatoit päätellä, niin minulla on nyt ollut pitkä tauko Mandy Skin:n käytössä. Tauko on kestänyt jo noin neljä-viisi kuukautta. En mitenkään päättänyt, että nyt lopetan laitteen käytön vaan kävi niin, että se vain unohtui. Kun laitetta ei enää tarvinnut käyttää niin usein, niin se unohtui helposti. Karvat eivät myöskään tietenkään kasvaneet takaisin yhdessä yössä niin asiaa ei niin tullut ajateltua. Minun on pitänyt aloittaa Mandy Skin:n käyttö jo monta kertaa uudestaan, mutta en ole saanut sitä aikaiseksi kaiken kiireen keskellä. Nyt olen kuitenkin päättänyt aloittaa sen käytön uudestaan. Karvojen suhteen tilanne on nyt se, että...

Kansanparantajalla

  Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, niin menin viime perjantaina ensimmäistä kertaa elämässäni kansanparantajalle. Koska olen potenut jalkaani jo melkein 2,5 vuotta, niin ajattelin, että kokeillaan nyt tuotakin. Tuntuu, että olen valmis melkein mihin vain, jotta saisin jalkani ennalleen. Muistin kuulleeni entiseltä työkaveriltani, että Ihodessa, Pyhärannassa on hyvä kansanparantaja. Niinpä siis varasin ajan hänen vastaanotolleen. Täytyy tunnustaa, että minua jännitti ihan hirmuisesti, kun menin kansanparantajalle. Olin varannut itselleni tunnin ajan, joka piti sisällään kansanparantajan jäsenkorjausta sekä käsillä parantamista. En oikein tiennyt sen tarkemmin, että mitä siis oli luvassa. Kansanparantajan kanssa samoissa tiloissa toimii myös ekokosmetologi. Heidän yhteinen odotustilansa/myymälänsä oli mielenkiintoinen. Värejä ja kuoseja ei oltu säästelty, joten silmille riitti tutkailtavaa. Huomasin kuitenkin heti, että vaikka tilassa oli paljon tavaraa, niin se oli tode...