Siirry pääsisältöön

Pieni pommini Nova

Mietin tässä, että en ole esitellyt teille lainkaan pientä koiraani. Koirani Nova on rodultaan Pomeranian eli Saksan kääpiöpystykorva. Ikää Novalla on jo yli kymmenen vuotta ja hän on ollut minulla pennusta asti, joten yhteinen matkamme on kestänyt jo yli vuosikymmenen. Väriltään Nova on black & tan, mutta iän myötä hän on alkanut harmaantua aikalailla. Koko Nimeltään Nova on puolestaan Ewejoy Nova Design.

Nova on luonteeltaan todella kiltti ja äärimmäisen hellyydenkipeä. Nova ei pahemmin turhia hauku eikä tee muitakaan tuhmuuksia. Nova rakastaa sylissä olemista ja viihtyy sylissä vaikka koko ajan. Nova ei onneksi paina kuin n. 2,8kg, joten häntä on onneksi kevyt kanniskella.

 Nova rakastaa pehmoleluja. Hänellä on iso korillinen erilaisia pehmoja. Novalla on pennusta asti ollut myös tapa imeä pehmoja kuin emon nisää. Uusin lisä Novan leluihin on Aroma dog ”uninalle” sekä pupu. Nämä aromatisoidut lelut ovat hänen mieleensä ja yleensä Nova nukkuu molempien kanssa. Usein miten uninalle on hänen allaan ja nenä on pupun uumenissa.

Nova on pennusta asti tottunut reissaamaan kanssani ympäriinsä. Autossa Nova matkustaa kevythäkissä tai kantolaukussa ja mukana on tietysti uninalle sekä pehmosorsa. Autossa Nova on kuin kotonaan eikä stressaa yhtään. Laivassa matkustamisesta Nova ei puolestaan pidä. Laivassa hytissä hän on hieman rennommin, mutta hytin ulkopuolella hän pelkää valtavasti. Nova ei myöskään uskalla käydä asioillaan tolpalla laivassa vaan pidättelee koko matkan. Onneksi näillä näkymin hänen ei tarvitse enää matkustaa laivalla kuin kerran.

Juusto on Novan suuri intohimo sekä ylipäätään ruoka. Vitsailen usein, että Nova elää syödäkseen. Hänellä on onneksi kestävä vatsa eikä hän missään tapauksessa ole nirso. Toisaalta, koska Nova on ahmatti niin pitää olla varuillaan, ettei hän syö liikaa tai mitään sopimatonta. Lisäksi häneltä on nykyään kielletty aidot luut, sillä hänen pikkuruiset hampaat eivät kestä niitä. Novalla on siksi nykyään jokseenkin harva hymy kun katkenneita hampaita on jouduttu poistamaan.

Vanhuus ei tule yksin ja valitettavasti ikä alkaa jo näkyä Novassa. Lenkit ovat lyhentyneet vuosien saatossa aikalailla ja syli kutsuu usein myös ulkona (veikkaan tosin, että toisinaan syy syliinpyrkimiselle on laiskuus). Novalla on myös ihosairaus nimeltä alonpecia, minkä vuoksi muutama vuosi sitten jouduimme hyvästelemään hänen kauniin, kiiltävän ja tuuhean turkkinsa. Novalta puuttuu aluskarva kokonaan ja turkki on hyvin ohut ja toisinaan hänessä on myös kaljuja kohtia. Onneksi Nova on pennusta asti tottunut vaatteisiin, joten hänellä ei mitään ongelmia paitojen ja takkien kanssa. Alonpecian vuoksi Nova tarvitsee siis suojaa sekä auringolta, että kylmältä. Turkkiongelmista huolimatta, Nova on voi hyvin eikä iho onneksi hilseile tms. Toivon, että meillä on Novan kanssa vielä monia yhteisiä vuosia edessä. Hän on oma pieni ”atomipommini” ja rakkauspakkaukseni, pieni kiltti pörrinkäiseni.

 

Kommentit

  1. Oi, miten suloinen <3 Ihana Nova <3 vai juustot maistuu - sama juttu minulla :D Meillä on siis sama maku :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 ! Täytyy kyllä myöntää, että juustot maistuvat myös minulle itsellenikin =D

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mandy Skin päivitys - toimiiko se oikeasti?

  Kerroin teille helmikuun alussa tilaamasta Mandy Skin IPL-karvanpoistolaitteesta. Olen käyttänyt laitetta siitä asti ja nyt ajattelin kertoa miten se on toiminut. Tämä postaus ei ole Mandy Skinin sponsoroima vaan oma aito mielipiteeni kyseisestä laitteesta. Täytyy myöntää, että vaikka olin toiveikas laitteen suhteen, olin myös hyvin skeptinen. Aloin käyttää laitetta kerran viikossa helmikuun alkupuolella. Mandy Skinin käyttö ei ole mitenkään kivuliasta tai vaikeaa. Tein niin, että sheivasin ensin halutut kohdat ja käsittelin alueet sen jälkeen Mandy Skinillä ja lopuksi laitoin kosteusvoidetta. Ensimmäiset neljä viikkoa käsittelin halutut alueet kolmostasolla ja sen jälkeen siirryin voimakkaimpaan eli viitostasoon. Noin neljän viikon kohdalla aloin huomata varsinkin kainaloissa, että karvan kasvu oli vähentynyt jo huomattavasti. Olin todella yllättynyt, että tuloksia alkoi näkyä niin nopeasti. Kuuden viikon kohdalla tuloksia alkoi näkyä hyvin jo muuallakin. Voin siis todet...

Mandy Skin päivitys - pitkä tauko

  Olen saanut paljon kyselyjä liityen Mandy Skin IPL-laitteeseen, josta olen aiemmin jo kirjoittanut kaksi postausta. Ajattelin nyt pitkästä aikaa kirjoittaa päivityksen Mandy skin:stä ja siitä mikä tilanne sen ja karvojen suhteen nyt on. Jos et ole lukenut aiempia postauksiani laitteesta niin kannattaa käydä lukemassa ne nyt. Kuten ehkä otsikosta jo saatoit päätellä, niin minulla on nyt ollut pitkä tauko Mandy Skin:n käytössä. Tauko on kestänyt jo noin neljä-viisi kuukautta. En mitenkään päättänyt, että nyt lopetan laitteen käytön vaan kävi niin, että se vain unohtui. Kun laitetta ei enää tarvinnut käyttää niin usein, niin se unohtui helposti. Karvat eivät myöskään tietenkään kasvaneet takaisin yhdessä yössä niin asiaa ei niin tullut ajateltua. Minun on pitänyt aloittaa Mandy Skin:n käyttö jo monta kertaa uudestaan, mutta en ole saanut sitä aikaiseksi kaiken kiireen keskellä. Nyt olen kuitenkin päättänyt aloittaa sen käytön uudestaan. Karvojen suhteen tilanne on nyt se, että...

Kansanparantajalla

  Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, niin menin viime perjantaina ensimmäistä kertaa elämässäni kansanparantajalle. Koska olen potenut jalkaani jo melkein 2,5 vuotta, niin ajattelin, että kokeillaan nyt tuotakin. Tuntuu, että olen valmis melkein mihin vain, jotta saisin jalkani ennalleen. Muistin kuulleeni entiseltä työkaveriltani, että Ihodessa, Pyhärannassa on hyvä kansanparantaja. Niinpä siis varasin ajan hänen vastaanotolleen. Täytyy tunnustaa, että minua jännitti ihan hirmuisesti, kun menin kansanparantajalle. Olin varannut itselleni tunnin ajan, joka piti sisällään kansanparantajan jäsenkorjausta sekä käsillä parantamista. En oikein tiennyt sen tarkemmin, että mitä siis oli luvassa. Kansanparantajan kanssa samoissa tiloissa toimii myös ekokosmetologi. Heidän yhteinen odotustilansa/myymälänsä oli mielenkiintoinen. Värejä ja kuoseja ei oltu säästelty, joten silmille riitti tutkailtavaa. Huomasin kuitenkin heti, että vaikka tilassa oli paljon tavaraa, niin se oli tode...