Siirry pääsisältöön

Köpings Musteri

Köpingissä, puolen tunnin matkan päässä Västeråsista sijaitsee Köpings Musteri, mehustamo. Mehustamossa tehdään todella monia erialisia omenamehuja, siidereitä ja viinejä. Mehustamon kaikki tuotteet tehdään luomu raaka-aineista ja ne on tuotettu KRAV-sertifikaatin vaatimalla tavalla. Sertifikaatti takaa myös sen, että tuotannossa on sitouduttu kestävään kehitykseen. Mehustamo sijaitsee aika syrjässä, mutkikkaan peltotien päässä ehkä vähän vaikeasti löydettävissä. Viimeisen tien pätkän päässä vasta oli kyltti, jossa luki Köpings Musteri. Myöskään tilapuodissa ei ollut mitään sen ihmeempää kylttiä. Sisällä kylläkin oli hienosti laitettu tuotteet esille.

Tilapuodista voi käydä ostamassa erilaisia mehuja sekä mennä opastetulle kierrokselle, jossa kerrotaan mehustamon toiminnasta ja maistellaan erilaisia mehuja. Valitettavasti Ruotsin laki kieltää myymästä alkoholipitoisia tuotteita suoraan tilalta, joten niitä ei voi ostaa suoraan tilapuodista vaan ne pitää käydä ostamassa Systembolagetista. Kaikkien juomien pääraaka-aine on tilan oma luomuomenamehu sekä joissain juomissa lisänä käytetään tilalla kasvatettuja hedelmiä ja marjoja. Juomissa ei myöskään käytetä lisä-aineita.

Köpings Musteri on perheyritys. Heidän tuotteidensa laadun takaa laaja ammattitaito (tietämys hedelmäpuiden kasvatuksesta ja hoidosta sekä tietämys juomienvalmistuksesta). Tilan hedelmäpuut kasvat kahdessa paikassa, Rasgärde Äppelgårdissa ja Bergsissä Äppelgård Hallstahammarissa.

Oli erittäin mielenkiintoista vierailla Köpings Musterissa. En ollut ennen vierailua edes osannut ajatella, että pelkästään 100% omenamehuja voi olla kymmeniä erilaisia. Emme käyneet virallisella maistelukierroksella, mutta saimme maistaa muutamia mehuja. Oli jännä huomata kuinka suuria makueroja mehuissa oli. Toiset olivat todella kirpeitä, toiset ihanan makeita. Ostimme toki kotiin viemisiksi muutamia eri makuja. Ostin myös omenamehuja, jotka oli ”maustettu” marjoilla. Köpings Musteri oli ehdottomasti vierailun arvoinen paikka ja mehut herkullisia.

 

 

 

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mandy Skin päivitys - toimiiko se oikeasti?

  Kerroin teille helmikuun alussa tilaamasta Mandy Skin IPL-karvanpoistolaitteesta. Olen käyttänyt laitetta siitä asti ja nyt ajattelin kertoa miten se on toiminut. Tämä postaus ei ole Mandy Skinin sponsoroima vaan oma aito mielipiteeni kyseisestä laitteesta. Täytyy myöntää, että vaikka olin toiveikas laitteen suhteen, olin myös hyvin skeptinen. Aloin käyttää laitetta kerran viikossa helmikuun alkupuolella. Mandy Skinin käyttö ei ole mitenkään kivuliasta tai vaikeaa. Tein niin, että sheivasin ensin halutut kohdat ja käsittelin alueet sen jälkeen Mandy Skinillä ja lopuksi laitoin kosteusvoidetta. Ensimmäiset neljä viikkoa käsittelin halutut alueet kolmostasolla ja sen jälkeen siirryin voimakkaimpaan eli viitostasoon. Noin neljän viikon kohdalla aloin huomata varsinkin kainaloissa, että karvan kasvu oli vähentynyt jo huomattavasti. Olin todella yllättynyt, että tuloksia alkoi näkyä niin nopeasti. Kuuden viikon kohdalla tuloksia alkoi näkyä hyvin jo muuallakin. Voin siis todet...

Kansanparantajalla

  Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, niin menin viime perjantaina ensimmäistä kertaa elämässäni kansanparantajalle. Koska olen potenut jalkaani jo melkein 2,5 vuotta, niin ajattelin, että kokeillaan nyt tuotakin. Tuntuu, että olen valmis melkein mihin vain, jotta saisin jalkani ennalleen. Muistin kuulleeni entiseltä työkaveriltani, että Ihodessa, Pyhärannassa on hyvä kansanparantaja. Niinpä siis varasin ajan hänen vastaanotolleen. Täytyy tunnustaa, että minua jännitti ihan hirmuisesti, kun menin kansanparantajalle. Olin varannut itselleni tunnin ajan, joka piti sisällään kansanparantajan jäsenkorjausta sekä käsillä parantamista. En oikein tiennyt sen tarkemmin, että mitä siis oli luvassa. Kansanparantajan kanssa samoissa tiloissa toimii myös ekokosmetologi. Heidän yhteinen odotustilansa/myymälänsä oli mielenkiintoinen. Värejä ja kuoseja ei oltu säästelty, joten silmille riitti tutkailtavaa. Huomasin kuitenkin heti, että vaikka tilassa oli paljon tavaraa, niin se oli tode...

Kipeän jalan kuulumiset osa 6

  Olen jo monen monituista kertaa kirjoittanut teille kipeästä jalastani. Ajattelin, että päivittelen sen tilannetta taas teille. Valitettavasti edelleenkään ei ole tapahtunut muutosta parempaan. Päinvastoin jalkani on ollut koko tämän vuoden huonommassa kunnossa kuin ennen Kävin alkuvuodesta jälleen TYKS:n kipupolilla. Ikävä kyllä lääkäri ei tuntunut millään ymmärtävän, että kipeässä jalassani luu on se, joka särkee. Jostain syystä lääkäri oli vakaasti sitä mieltä, että kipu on ihossa/lihaksissa. Lopulta hän antoi minulle puuduttavaa voidetta kotiin, En tosin päässyt ymmärrykseen siitä, että mikä sen pointti oli, sillä voiteen vaikutusaika oli vain n. vartin. Lääkäri määräsi minulle myös kapsaisiini hoidon maaliskuulle.   Kapsaisiini hoidossa kipukohtaan laitetaan todella vahvaa chiliä (kapsaisiinia). Kapsaisiini lamaannuttaa kipukohdasta hermopäätteet noin 2-3 kuukauden ajaksi, jolloin kipuaistimus ei kulkeudu aivoihin. Kapsaisiini on niin voimakasta, että kun sitä laite...