Siirry pääsisältöön

Mattojen pesua

Yksi lempipuuhistani joka kesä on mattojen pesu. Mikä on ihanampaa kuin lämmin ja aurinkoinen kesäpäivä, mäntysuovan tuoksu ja roiskuvat vesipisarat. Meidän perheessä matot on lähes aina pesty kotona painepesurilla, joten mattolaiturit eivät ole minulle tuttuja. Painepesurilla pesu on helppoa, nopeaa ja tehokasta. Ainoa oikea matonpesuaine mielestäni on puolestaan Havu mäntysuopa.

Meillä on matonpesualustoina ollut aiemmin vanhoja hetekoita sekä trukinlavoja. Tänä vuonna ne syrjäyttivät muoviset trukinlavat, jotka ovat kevyitä ja helppoja puhdistaa. Muoviset lavat on helppo asetella peräkkäin tai vierekkäin maton koosta ja muodosta riippuen. Yleensä minulla on monta mattoa pestävänä, mutta tänä kesänä pesin vain neljä mattoa. Yksi matoista, jonka pesin oli isomummoni tekemä perintömatto. Minusta on kiva, että meillä on edelleen tallessa monta mummoni ja isomummoni tekemää mattoa.




Toivon, että ensi vuonna minulla olisi enemmän mattoja pestävä kuin tänä vuonna. Olen kuitenkin iloinen, että matopesuperinne ei katkennut tänäkään kesänä, vaikka tämä kesä onkin ollut hyvin poikkeuksellinen. Nyt on muuten eristykseni loppunut ja saan vihdoin elää taas normaalia elämää. Ikävä puoli puolestaan on se, että lomani alkaa olla lopuillaan ja ehdin tehdä nyt vain murto-osan niistä asioista, joita olin ajatellut tekeväni lomalla. Onneksi minulla on vielä lomapäiviä säästössä ja muutakin kivaa odotettavaa kun syksy saapuu. Ja ennen kaikkea Mamban sanoin ”vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä…” .

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mandy Skin päivitys - toimiiko se oikeasti?

  Kerroin teille helmikuun alussa tilaamasta Mandy Skin IPL-karvanpoistolaitteesta. Olen käyttänyt laitetta siitä asti ja nyt ajattelin kertoa miten se on toiminut. Tämä postaus ei ole Mandy Skinin sponsoroima vaan oma aito mielipiteeni kyseisestä laitteesta. Täytyy myöntää, että vaikka olin toiveikas laitteen suhteen, olin myös hyvin skeptinen. Aloin käyttää laitetta kerran viikossa helmikuun alkupuolella. Mandy Skinin käyttö ei ole mitenkään kivuliasta tai vaikeaa. Tein niin, että sheivasin ensin halutut kohdat ja käsittelin alueet sen jälkeen Mandy Skinillä ja lopuksi laitoin kosteusvoidetta. Ensimmäiset neljä viikkoa käsittelin halutut alueet kolmostasolla ja sen jälkeen siirryin voimakkaimpaan eli viitostasoon. Noin neljän viikon kohdalla aloin huomata varsinkin kainaloissa, että karvan kasvu oli vähentynyt jo huomattavasti. Olin todella yllättynyt, että tuloksia alkoi näkyä niin nopeasti. Kuuden viikon kohdalla tuloksia alkoi näkyä hyvin jo muuallakin. Voin siis todeta, e

Magneettikuvauksia ja masentava puhelu

  Olen aiemminkin kirjoittanut teille kipeästä jalastani mm. seuraavissa postauksissa: Kipeän jalan kuulumiset Huonoja uutisia   ja  Sairaslomalla . Aikaa on siis kulunut reilut vuosi ja neljä kuukautta siitä kun satutin jalkani eikä se ole vieläkään kunnossa. En kerro tässä nyt koko tarinaa uudestaan vaan voit käydä lukemassa nuo aiemmat postaukset, niin saat kokonaisvaltaisemman kuvan siitä mikä jalkaani vaivaa.   Jalkakipu on siis edelleen jatkunut päivittäin. Pari viikkoa sitten olin sekä jalan, että selän magneettikuvauksessa. Täytyy sanoa, että se oli minulle neljäs kerta magneettikuvauksessa ja myös kamalin. Valitettavasti hoitajat olivat todella tympeitä ja siitä hämmästyneenä unohdin kysyä heiltä muutamia tärkeitä asioita. Lisäksi minulla on todella paha ahtaanpaikankammo, joten voit vain kuvitella miltä tuntui joutua putkeen (jossa magneettikuvat otetaan) pää edellä. Ensin kuvattiin siis selkäni. Kärsin myös kuivasilmäisyydestä enkä älynnyt, että putkessa on voimakas ilma

Kirpparilöytöjä

Rakastan historiaa kaikenlaisia vanhoja tavaroita ja astioita. Tykkään siksi käydä kirpputoreilla. Taannoisella kirpparireissulla tein kolme mahtavaa löytöä, joista ajattelin kertoa sinulle ihana lukijani. Kaksi löydöistäni on Humppilan lasin astioita ja kolmas hieman erilaisempi ”astia”. Löysin ja ostin kirpputorilta kaksi Humppilan lasin Kasvimaalla-sarjan astiaa. Toinen on Kasvimaalla sarjan maljakko. Maljakko on todella paksua lasia ja painaa siksi todella paljon. Maljakko on Pertti Santalahden Humppilan lasille suunnittelema ja sen mitat ovat korkeus 19cm ja leveys 24cm. Maljakko on todella hyväkuntoinen ja ostin sen lähes pilkkahinnalla. Toinen kirpputorilöytöni oli niin ikään Humppilan lasin kasvimaalla-sarjaa oleva kulho. Kulho on on myös Pertti Santalahden suunnittelema kuten maljakkokin. Kulhon korkeus on 12cm ja leveys 37cm. Humppilan lasi valmisti Kasvimaalla-sarjaa vuosina 1978-1985. Sarjaan kuuluu hankkimani maljakon ja kulhon lisäksi myös monia muita astioita sekä