Siirry pääsisältöön

Huh hellettä

Tänne Västeråsiin on nyt iskenyt oikein kunnon helleaalto. Lämpömittarin lukemat ovat viime päivinä nousseet +30 asteen paremmalle (vaiko sittenkin pahemmalle) puolelle. Toisaalta on kiva kun ei tarvitse palella, mutta minulle kyllä riittäisi mainiosti +25 astetta. Tosin sisällä sekin tuntuu paljolta. Tuntuu etten saa asuntoani viilennettyä millään. Olen koittanut pitää kaikki ikkunat sekä parvekkeen oven auki läpi yön, mutta sekään ei ole viilentänyt asuntoani vaikka yöllä olisi ollut +14 astetta. Olen myös ottanut käyttöön vanhat tutut kikat eli kaihtimet kiinni päivällä, samoin ikkunat ja lisäksi ostin myös tuulettimen. Toisaalta tuntuu, että ei saisi valittaa, koska yleensä noin 90% vuodesta palelen ja valitan kylmyydestä. Eikös vanha sanonta myös sano, että ei lämmin luita riko. Täytyy siis vaan koittaa nauttia helteistä niin kauan kuin niitä riittää.



 Täällä on kyllä kesällä todella kaunista, varsinkin tuon Mälaren järven rannat vetävät ihmisiä puoleensa. Itse asun onneksi lähellä rantaa niin voin poiketa sinne helposti aina halutessani. Mälarenin rannalla on myös paljon hyviä ravintoloita ja kahviloita. Kävimme esimerkiksi eilen poikaystäväni kanssa yhdessä lempibistroistani eli Brygganssilla, jossa on kiva ulkoterassi. Lisäksi tämän bistron lähellä on samaan ketjuun kuuluva ihana jäätelökioski. Uimarantojakin täällä olisi monia, mutta vielä en ole uskaltautunut veteen.

Toivottavasti siellä missä tätä luetkin, on myös ihana kesäinen ilma. Vaikka kesä täällä Västeråsissa onkin kaunis, niin täytyy silti myöntää, että en malta odottaa, että pääsen nauttimaan Suomen kesästä. Onneksi saan kohta lipua sinne Itämeren poikki nauttimaan lomastani. Iloa, lämpöä ja aurinkoa juuri sinulle

 

Kommentit

  1. Ihana kesä <3 Hellettä ja auringon paistetta on riittänyt. Mukavaa lomaa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Niinpä =). Toivotaan, että aurinkoiset kelit jatkuvat läpi kesän pienillä kesäsateilla höystettynä =). Kiitos =) toivottavasti sinäkin ehdit nauttia kesästä <3 !

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mandy Skin päivitys - toimiiko se oikeasti?

  Kerroin teille helmikuun alussa tilaamasta Mandy Skin IPL-karvanpoistolaitteesta. Olen käyttänyt laitetta siitä asti ja nyt ajattelin kertoa miten se on toiminut. Tämä postaus ei ole Mandy Skinin sponsoroima vaan oma aito mielipiteeni kyseisestä laitteesta. Täytyy myöntää, että vaikka olin toiveikas laitteen suhteen, olin myös hyvin skeptinen. Aloin käyttää laitetta kerran viikossa helmikuun alkupuolella. Mandy Skinin käyttö ei ole mitenkään kivuliasta tai vaikeaa. Tein niin, että sheivasin ensin halutut kohdat ja käsittelin alueet sen jälkeen Mandy Skinillä ja lopuksi laitoin kosteusvoidetta. Ensimmäiset neljä viikkoa käsittelin halutut alueet kolmostasolla ja sen jälkeen siirryin voimakkaimpaan eli viitostasoon. Noin neljän viikon kohdalla aloin huomata varsinkin kainaloissa, että karvan kasvu oli vähentynyt jo huomattavasti. Olin todella yllättynyt, että tuloksia alkoi näkyä niin nopeasti. Kuuden viikon kohdalla tuloksia alkoi näkyä hyvin jo muuallakin. Voin siis todet...

Mandy Skin päivitys - pitkä tauko

  Olen saanut paljon kyselyjä liityen Mandy Skin IPL-laitteeseen, josta olen aiemmin jo kirjoittanut kaksi postausta. Ajattelin nyt pitkästä aikaa kirjoittaa päivityksen Mandy skin:stä ja siitä mikä tilanne sen ja karvojen suhteen nyt on. Jos et ole lukenut aiempia postauksiani laitteesta niin kannattaa käydä lukemassa ne nyt. Kuten ehkä otsikosta jo saatoit päätellä, niin minulla on nyt ollut pitkä tauko Mandy Skin:n käytössä. Tauko on kestänyt jo noin neljä-viisi kuukautta. En mitenkään päättänyt, että nyt lopetan laitteen käytön vaan kävi niin, että se vain unohtui. Kun laitetta ei enää tarvinnut käyttää niin usein, niin se unohtui helposti. Karvat eivät myöskään tietenkään kasvaneet takaisin yhdessä yössä niin asiaa ei niin tullut ajateltua. Minun on pitänyt aloittaa Mandy Skin:n käyttö jo monta kertaa uudestaan, mutta en ole saanut sitä aikaiseksi kaiken kiireen keskellä. Nyt olen kuitenkin päättänyt aloittaa sen käytön uudestaan. Karvojen suhteen tilanne on nyt se, että...

Kansanparantajalla

  Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, niin menin viime perjantaina ensimmäistä kertaa elämässäni kansanparantajalle. Koska olen potenut jalkaani jo melkein 2,5 vuotta, niin ajattelin, että kokeillaan nyt tuotakin. Tuntuu, että olen valmis melkein mihin vain, jotta saisin jalkani ennalleen. Muistin kuulleeni entiseltä työkaveriltani, että Ihodessa, Pyhärannassa on hyvä kansanparantaja. Niinpä siis varasin ajan hänen vastaanotolleen. Täytyy tunnustaa, että minua jännitti ihan hirmuisesti, kun menin kansanparantajalle. Olin varannut itselleni tunnin ajan, joka piti sisällään kansanparantajan jäsenkorjausta sekä käsillä parantamista. En oikein tiennyt sen tarkemmin, että mitä siis oli luvassa. Kansanparantajan kanssa samoissa tiloissa toimii myös ekokosmetologi. Heidän yhteinen odotustilansa/myymälänsä oli mielenkiintoinen. Värejä ja kuoseja ei oltu säästelty, joten silmille riitti tutkailtavaa. Huomasin kuitenkin heti, että vaikka tilassa oli paljon tavaraa, niin se oli tode...