Täällä Ruotsissa asuessani vastaani on tullut monia asioita, joita olen ihmetellyt. Ajattelin tässä listata teille kymmen asiaa Ruotsista/ruotsalaisista, jotka ovat ihmetyttäneet minua.
1. Jouluvalot toukokuussa – Täällä on siis edelleen tosi monilla jouluvalot parvekkeilla ja ne palavat iltaisin. Minusta tämä on hyvin outoa, koska joulu meni jo ajat sitten.
2. Kävelijöiden on AINA päästävä ohi oikealta – Olen huomannut, että jos ruotsalainen kävelee
vastaan pyörätiellä niin hän ei väistä, mutta hänen on päästävä AINA kulkemaan ohi
oikealta puolelta. Tämä on toisinaan aivan naurettavaa. Muutamia kertoja kun
olen kävellyt aivan pyörätien oikeaa reunaa (koska olen ollut taittumassa siitä pois)
niin olen saanut pahoja mulkaisuja ja jopa solvauksia, koska ohitseni ei ole
päässyt oikealta puoleltani.Tätä en vain ymmärrä.
3. Koskaan ei haluta myöntää jos ei osaa tai tiedä jotain – ruotsalainen ei koskaan halua vaikuttaa tietämättömältä tai osaamattomalta. Tämä näyttäytyy toisinaan jopa siten, että ruotsalainen käyttäytyy ennemmin töykeästi kuin paljastaa tietämättömyytensä. Toisaalta kun sain tietää tämän aloin ymmärtää ruotsalaisia paremmin.
4. Kaikki haluavat pukeutua samalla tavalla – Täällä tuntuu, että kaikki pukeutuvat todella neutraaleihin väreihin ja todella samalla tyylillä. On hyvin harvinaista, että täällä näkee kellään päällä mitään kirkkaan väristä tai valtavirrasta poikkeavaa.
5. Ei haluta noudattaa sääntöjä – Tämän olen huomannut varsinkin koronaan liittyvissä asioissa.
6. Passi ei käy henkilötodistuksena juurikaan missään – Ilman ruotsalaista ID-korttia/tunnusta (joka on
täällä se kaikkein ”pyhin”) en saanut esimerkiksi avattua pankkitiliä, pystynyt
liittymään kauppojen kanta-asiakkaaksi, käyttämään tiettyjä appeja yms. Vitsailin työkavreillenikin alussa, että täällä ei taida saada käydä edes vessassa ilman ID-tunnusta =D . Elämä täällä helpottuu kummasti kun saa ID-kortin/tunnuksen.
7. Asioiden hoito on toooodella hidasta – minulla esimerkiksi kesti yli 4kk saada ID-kortti/tunnus. Kun tilasin sohvan, minkä toimitusaika oli 6-8viikkoa, niin siihen meni viisi kuukautta. Pankkitilin avaamiseen meni reilut puoli vuotta. Täällä kannattaa siis varautua siihen, että asiat hoituvat hitaasti. Myös posti kulkee täältä hitaasti Suomeen (toisinaan korttikin saattaa matkustaa täältä suomeen yli viikon).
8. Melkein kaikkea saa makkaran muodossa - täällä myydään kaupoissa ”makkarana” (vähän niin kuin lauantaimakkarapötkössä) mm. hilloa, keittoa ja puuroa. Tämä hämmästyttää minua edelleen kauppareissuilla.
9. Verhoja ei useinkaan käytetä – täällä harvoissa ikkunoissa näkee verhoja. Näen
omasta asunnostani varmaankin yli 50 muuhun asuntoon, mutta eipä monissakaan
ole verhoja. Myös sälekaihtimet pidetään usein auki tai jopa ylhäällä jolloin
koko asunto on kuin näyteikkuna.
10. Pannukakkuja/lettuja myydään pakastealtaissa – täällä on siis pakastealtaissa myynnissä monenlaisia pannukakkuja ja lettuja. En ole Suomessa koskaan törmännyt sellaisiin, enkä osaa itse kuvitella ostavani niitä pakastettuina.
Tässä oli nyt siis
kymmenen minun ihmetykseni aihetta täältä Ruotsista. Osa näistä oli toki
yleistyksiä, enkä missään nimessä halua pahoittaa niillä kenenkään mieltä. Ajattelin
vain, että teistäkin saattaisi olla mielenkiintoista tietään näistä hieman
erikoista asioista täällä. Olisi kiva tietää yllättikö näistä joku teidät? Täällä on myös monia muita asioita, jotka ihmetyttävät minua, joten saatan ehkä joskus tehdä uuden tällaisen listauksen.
Kommentit
Lähetä kommentti