Siirry pääsisältöön

Piristystä pääsiäiseen

 Minulla oli alun perin tarkoituksena lähteä pääsiäiseksi Suomeen, mutta toisin kävi. Ikävä kyllä koronatilanne sekä Suomessa että Ruotsissa on mennyt huonompaan. Jos lähtisin nyt Suomeen, niin joutuisin tekemään kolme koronatestiä eikä se kyllä houkuttele. Olenkin siis päättänyt siirtää matkan toukokuulle ja toivon, että tilanne olisi siihen mennessä mennyt parempaan.

Tänään on jo Palmusunnuntai. Ikäväkseni en ole löytänyt täältä mistään pajunoksia, joita olisin voinut tuoda sisälle maljakkoon. Toistaiseksi en siis ole koristellut kotiani pääsiäistä varten vielä mitenkään. Täällä Ruotsissa ei myöskään ole tapana kasvattaa rairuohoa niin kuin Suomessa. Vietän tämän pääsiäisen todennäköisesti todella riisutusti ilman suurempia koristeluja tai panostusta. 

Eräs asia mikä on aina kuulunut oleellisesti pääsiäiseeni on tietysti mämmi. Mämmi on mielestäni todella hyvää ja yleensä sitä tulee syötyä rove jos toinenkin. Ruotsalaiset eivät puolestaan yleensä syö mämmiä, joten sitä ikävä kyllä ole täällä joka kaupassa myynnissä. Onnekseni löysin kuitenkin mämmiä lähi-ICA:stani. Suomessa söin yleensä Saarioisten mämmiä, koska mielestäni se maistuu parhaimmalta. ICA.ssa oli puolestaan myynnissä vain Fazerin mämmiä, joten ostin sitä. Olin todella innoissani kävellessäni kaupasta kotiin mämmi kassissani. Ja ah sitä tunnetta kun kotona laitoin ensimmäisen lusikallisen mämmiä suuhununi mmmmmm oli niiiin hyvää. 

 

Tämä pääsiäinen eroaa aiemmista pääsiäisistäni todella paljon, sillä vietän sen yksin täällä Ruotsissa. Onneksi se, että löysin mämmiä toi pääsiäiseeni pientä piristystä ja tuttua perinnettä. Toinen perinteinen pääsiäisherkkuni on tietysti Pasha. Pashan ajattelin tehdä ensi viikon keskiviikkona, jotta voin sitten viedä sitä töihin, jotta työkaverinikin pääsevät maistamaan sitä. Ruotsissa Pasha ei nimittäin ole mitenkään tunnettu herkku. Nyt kuitenkin unohdan toistaiseksi Pashan, istun alas ja nautin kulhollisen mämmiä kerman kera.



 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mandy Skin päivitys - toimiiko se oikeasti?

  Kerroin teille helmikuun alussa tilaamasta Mandy Skin IPL-karvanpoistolaitteesta. Olen käyttänyt laitetta siitä asti ja nyt ajattelin kertoa miten se on toiminut. Tämä postaus ei ole Mandy Skinin sponsoroima vaan oma aito mielipiteeni kyseisestä laitteesta. Täytyy myöntää, että vaikka olin toiveikas laitteen suhteen, olin myös hyvin skeptinen. Aloin käyttää laitetta kerran viikossa helmikuun alkupuolella. Mandy Skinin käyttö ei ole mitenkään kivuliasta tai vaikeaa. Tein niin, että sheivasin ensin halutut kohdat ja käsittelin alueet sen jälkeen Mandy Skinillä ja lopuksi laitoin kosteusvoidetta. Ensimmäiset neljä viikkoa käsittelin halutut alueet kolmostasolla ja sen jälkeen siirryin voimakkaimpaan eli viitostasoon. Noin neljän viikon kohdalla aloin huomata varsinkin kainaloissa, että karvan kasvu oli vähentynyt jo huomattavasti. Olin todella yllättynyt, että tuloksia alkoi näkyä niin nopeasti. Kuuden viikon kohdalla tuloksia alkoi näkyä hyvin jo muuallakin. Voin siis todet...

Mandy Skin päivitys - pitkä tauko

  Olen saanut paljon kyselyjä liityen Mandy Skin IPL-laitteeseen, josta olen aiemmin jo kirjoittanut kaksi postausta. Ajattelin nyt pitkästä aikaa kirjoittaa päivityksen Mandy skin:stä ja siitä mikä tilanne sen ja karvojen suhteen nyt on. Jos et ole lukenut aiempia postauksiani laitteesta niin kannattaa käydä lukemassa ne nyt. Kuten ehkä otsikosta jo saatoit päätellä, niin minulla on nyt ollut pitkä tauko Mandy Skin:n käytössä. Tauko on kestänyt jo noin neljä-viisi kuukautta. En mitenkään päättänyt, että nyt lopetan laitteen käytön vaan kävi niin, että se vain unohtui. Kun laitetta ei enää tarvinnut käyttää niin usein, niin se unohtui helposti. Karvat eivät myöskään tietenkään kasvaneet takaisin yhdessä yössä niin asiaa ei niin tullut ajateltua. Minun on pitänyt aloittaa Mandy Skin:n käyttö jo monta kertaa uudestaan, mutta en ole saanut sitä aikaiseksi kaiken kiireen keskellä. Nyt olen kuitenkin päättänyt aloittaa sen käytön uudestaan. Karvojen suhteen tilanne on nyt se, että...

Kansanparantajalla

  Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, niin menin viime perjantaina ensimmäistä kertaa elämässäni kansanparantajalle. Koska olen potenut jalkaani jo melkein 2,5 vuotta, niin ajattelin, että kokeillaan nyt tuotakin. Tuntuu, että olen valmis melkein mihin vain, jotta saisin jalkani ennalleen. Muistin kuulleeni entiseltä työkaveriltani, että Ihodessa, Pyhärannassa on hyvä kansanparantaja. Niinpä siis varasin ajan hänen vastaanotolleen. Täytyy tunnustaa, että minua jännitti ihan hirmuisesti, kun menin kansanparantajalle. Olin varannut itselleni tunnin ajan, joka piti sisällään kansanparantajan jäsenkorjausta sekä käsillä parantamista. En oikein tiennyt sen tarkemmin, että mitä siis oli luvassa. Kansanparantajan kanssa samoissa tiloissa toimii myös ekokosmetologi. Heidän yhteinen odotustilansa/myymälänsä oli mielenkiintoinen. Värejä ja kuoseja ei oltu säästelty, joten silmille riitti tutkailtavaa. Huomasin kuitenkin heti, että vaikka tilassa oli paljon tavaraa, niin se oli tode...