Siirry pääsisältöön

Kaivoksia katsomassa

Koska olemme eläneet tätä poikkeuksellista aikaa jo hyvin pitkään, niin olen tykästynyt vierailemaan erilaisissa ulkoilmakohteissa. Täällä Ruotsissa olemme poikaystäväni kanssa tehneet jo ainakin viisi retkeä eri kaupunkeihin ja kohteisiin. Viimeisin retkemme oli viime tiistaina 2.3. jolloin kävimme Salassa ja Taalainmaalla Falunissa.

 

Pieni ja idyllinen Salan kunta sijaitsee täällä samassa Västmanlandin läänissä kuin Västeråskin. Sala on tunnettu siellä sijaitsevasta vanhasta hopeakaivoksesta. Kaivos on perustettu jo 1400-luvulla ja se on lopettanut toimintansa 1960-luvun alussa. Nykyään kaivos toimii pääasiassa matkailukohteena ja siellä järjestetään jopa juhlia. Alueella on myös kaivosmuseo.

 

Koronasta johtuen museo ja matkamuistomyymälä olivat suljettuja, mutta kiertelimme alueella ulkona katsomassa kaivauksia sekä rakennuksia. Jos liikuskelet Salan sunnalla niin kannattaa kyllä ehdottomasti käydä tutustumassa tähän historialliseen ja mielenkiintoiseen paikkaan.







Toinen kohteemme oli niin ikään kaivos. Kävimme siis myös tutustumassa Falunin kuparikaivokseen. Falun on kaunis kaupunki Taalainmaalla ja siellä sijaitsee vanha kuuluisa kuparikaivos. Kaivos on vielä vanhempi kuin Salan hopeakaivos. Kaivostoiminta on alkanut luultavasti jo 800jKr. ja toiminta loppui 1992. Nykyään kaivos on matkailukohde ja alueella on lisäksi museo ja kahvila. Falun kuparikaivos on kuuluisa myös tuottamastaan pigmentistä, jota käytetään punaisen maalin valmistukseen. Paikalliset kutsuvat kaivosta kuulemma Vanhaksi mummoksi (syytä siihen en kylläkään tiedä). Kaivos on myös Unescon maailmanperintökohde.

 

Myöskään Falunin kuparikaivoksella emme käyneet missään sisätiloissa, kiertelimme vain ulkona. Alue ja sen historia on kyllä todella mielenkiintoinen. Suosittelen kyllä ehdottomasti vierailemaan Falun kuparikaivoksella. Falunin kaupunki on myös hyvä matkakohde, sillä se on todella kaunis ja historiallisesti merkittävä. 

 







Päivä oli ihanan aurinkoinen ja lämmintäkin oli melkein kymmenen astetta. Kaivokset olivat todella mielenkiintoisia ja oli myös mukavaa ihailla matkalla Ruotsin kaunista luontoa. Tulipa myös bongattua Taalainmaan hevonenkin.

 

Seuraavaa retkeä odotellessa, mihinköhän silloin suunntaan?

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mandy Skin päivitys - toimiiko se oikeasti?

  Kerroin teille helmikuun alussa tilaamasta Mandy Skin IPL-karvanpoistolaitteesta. Olen käyttänyt laitetta siitä asti ja nyt ajattelin kertoa miten se on toiminut. Tämä postaus ei ole Mandy Skinin sponsoroima vaan oma aito mielipiteeni kyseisestä laitteesta. Täytyy myöntää, että vaikka olin toiveikas laitteen suhteen, olin myös hyvin skeptinen. Aloin käyttää laitetta kerran viikossa helmikuun alkupuolella. Mandy Skinin käyttö ei ole mitenkään kivuliasta tai vaikeaa. Tein niin, että sheivasin ensin halutut kohdat ja käsittelin alueet sen jälkeen Mandy Skinillä ja lopuksi laitoin kosteusvoidetta. Ensimmäiset neljä viikkoa käsittelin halutut alueet kolmostasolla ja sen jälkeen siirryin voimakkaimpaan eli viitostasoon. Noin neljän viikon kohdalla aloin huomata varsinkin kainaloissa, että karvan kasvu oli vähentynyt jo huomattavasti. Olin todella yllättynyt, että tuloksia alkoi näkyä niin nopeasti. Kuuden viikon kohdalla tuloksia alkoi näkyä hyvin jo muuallakin. Voin siis todet...

Mandy Skin päivitys - pitkä tauko

  Olen saanut paljon kyselyjä liityen Mandy Skin IPL-laitteeseen, josta olen aiemmin jo kirjoittanut kaksi postausta. Ajattelin nyt pitkästä aikaa kirjoittaa päivityksen Mandy skin:stä ja siitä mikä tilanne sen ja karvojen suhteen nyt on. Jos et ole lukenut aiempia postauksiani laitteesta niin kannattaa käydä lukemassa ne nyt. Kuten ehkä otsikosta jo saatoit päätellä, niin minulla on nyt ollut pitkä tauko Mandy Skin:n käytössä. Tauko on kestänyt jo noin neljä-viisi kuukautta. En mitenkään päättänyt, että nyt lopetan laitteen käytön vaan kävi niin, että se vain unohtui. Kun laitetta ei enää tarvinnut käyttää niin usein, niin se unohtui helposti. Karvat eivät myöskään tietenkään kasvaneet takaisin yhdessä yössä niin asiaa ei niin tullut ajateltua. Minun on pitänyt aloittaa Mandy Skin:n käyttö jo monta kertaa uudestaan, mutta en ole saanut sitä aikaiseksi kaiken kiireen keskellä. Nyt olen kuitenkin päättänyt aloittaa sen käytön uudestaan. Karvojen suhteen tilanne on nyt se, että...

Kansanparantajalla

  Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, niin menin viime perjantaina ensimmäistä kertaa elämässäni kansanparantajalle. Koska olen potenut jalkaani jo melkein 2,5 vuotta, niin ajattelin, että kokeillaan nyt tuotakin. Tuntuu, että olen valmis melkein mihin vain, jotta saisin jalkani ennalleen. Muistin kuulleeni entiseltä työkaveriltani, että Ihodessa, Pyhärannassa on hyvä kansanparantaja. Niinpä siis varasin ajan hänen vastaanotolleen. Täytyy tunnustaa, että minua jännitti ihan hirmuisesti, kun menin kansanparantajalle. Olin varannut itselleni tunnin ajan, joka piti sisällään kansanparantajan jäsenkorjausta sekä käsillä parantamista. En oikein tiennyt sen tarkemmin, että mitä siis oli luvassa. Kansanparantajan kanssa samoissa tiloissa toimii myös ekokosmetologi. Heidän yhteinen odotustilansa/myymälänsä oli mielenkiintoinen. Värejä ja kuoseja ei oltu säästelty, joten silmille riitti tutkailtavaa. Huomasin kuitenkin heti, että vaikka tilassa oli paljon tavaraa, niin se oli tode...