Siirry pääsisältöön

Pikkuisen pellavaista

Vietin viime jouluni syntymäkaupungissani Laitilassa, Suomessa. Joulun pyhien jälkeen päätin käydä piipahtamassa paikallisessa Maammekaupassa, joka myy vain kotimaisia tuotteita. Toivoin löytäväni ruokapöydälleni kaksi kaitaliinaa. Onneksi myymälässä oli juuri toiveideni mukaiset Lapuan kankurien Koivu kaitaliinat. Liinat olivat sopivan kokoiset eli 35cm x 120cm ja ne ovat myös aitoa 100% pellavaa. Liinojen väritys sopii myös täydellisesti tuoleihini. 



Kaitaliinojen lisäksi ostin keittiöpyyhkeen, jollaisen olin bongannut jo aiemmin netistä. Täällä Ruotsissa asuessa olen huomannut olevani entistä ylpeämpi siitä, että olen Suomalainen. Siksi tämä kyseinen keittiöpyyhe tuntui juuri oikealta valinnalta keittiööni. Kyseessä oli siis tietenkin Lapuan kankurien My Finland keittiöpyyhe. Pyyhe on kooltaan 46cm x 70cm ja väritys on suomalaisittain sinivalkoinen. Materiaaliltaan pyyhe on 60% puuvillaa ja 40% pellavaa. 

Olin siis todella tyytyväinen löytöihini. Lisäksi tuntui hyvältä voida ostoksilla tukea paikallista yrittäjää sekä suomalaista työtä. Veikkaan, että käyn seuraavallakin kerralla suomessa ollessani Maammekaupassa, sillä sieltä löytyy vaikka mitä kotimaisia ihanuuksia. Seuraavaa kertaa odotellessa =) .

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mandy Skin päivitys - toimiiko se oikeasti?

  Kerroin teille helmikuun alussa tilaamasta Mandy Skin IPL-karvanpoistolaitteesta. Olen käyttänyt laitetta siitä asti ja nyt ajattelin kertoa miten se on toiminut. Tämä postaus ei ole Mandy Skinin sponsoroima vaan oma aito mielipiteeni kyseisestä laitteesta. Täytyy myöntää, että vaikka olin toiveikas laitteen suhteen, olin myös hyvin skeptinen. Aloin käyttää laitetta kerran viikossa helmikuun alkupuolella. Mandy Skinin käyttö ei ole mitenkään kivuliasta tai vaikeaa. Tein niin, että sheivasin ensin halutut kohdat ja käsittelin alueet sen jälkeen Mandy Skinillä ja lopuksi laitoin kosteusvoidetta. Ensimmäiset neljä viikkoa käsittelin halutut alueet kolmostasolla ja sen jälkeen siirryin voimakkaimpaan eli viitostasoon. Noin neljän viikon kohdalla aloin huomata varsinkin kainaloissa, että karvan kasvu oli vähentynyt jo huomattavasti. Olin todella yllättynyt, että tuloksia alkoi näkyä niin nopeasti. Kuuden viikon kohdalla tuloksia alkoi näkyä hyvin jo muuallakin. Voin siis todet...

Kansanparantajalla

  Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, niin menin viime perjantaina ensimmäistä kertaa elämässäni kansanparantajalle. Koska olen potenut jalkaani jo melkein 2,5 vuotta, niin ajattelin, että kokeillaan nyt tuotakin. Tuntuu, että olen valmis melkein mihin vain, jotta saisin jalkani ennalleen. Muistin kuulleeni entiseltä työkaveriltani, että Ihodessa, Pyhärannassa on hyvä kansanparantaja. Niinpä siis varasin ajan hänen vastaanotolleen. Täytyy tunnustaa, että minua jännitti ihan hirmuisesti, kun menin kansanparantajalle. Olin varannut itselleni tunnin ajan, joka piti sisällään kansanparantajan jäsenkorjausta sekä käsillä parantamista. En oikein tiennyt sen tarkemmin, että mitä siis oli luvassa. Kansanparantajan kanssa samoissa tiloissa toimii myös ekokosmetologi. Heidän yhteinen odotustilansa/myymälänsä oli mielenkiintoinen. Värejä ja kuoseja ei oltu säästelty, joten silmille riitti tutkailtavaa. Huomasin kuitenkin heti, että vaikka tilassa oli paljon tavaraa, niin se oli tode...

Kipeän jalan kuulumiset osa 6

  Olen jo monen monituista kertaa kirjoittanut teille kipeästä jalastani. Ajattelin, että päivittelen sen tilannetta taas teille. Valitettavasti edelleenkään ei ole tapahtunut muutosta parempaan. Päinvastoin jalkani on ollut koko tämän vuoden huonommassa kunnossa kuin ennen Kävin alkuvuodesta jälleen TYKS:n kipupolilla. Ikävä kyllä lääkäri ei tuntunut millään ymmärtävän, että kipeässä jalassani luu on se, joka särkee. Jostain syystä lääkäri oli vakaasti sitä mieltä, että kipu on ihossa/lihaksissa. Lopulta hän antoi minulle puuduttavaa voidetta kotiin, En tosin päässyt ymmärrykseen siitä, että mikä sen pointti oli, sillä voiteen vaikutusaika oli vain n. vartin. Lääkäri määräsi minulle myös kapsaisiini hoidon maaliskuulle.   Kapsaisiini hoidossa kipukohtaan laitetaan todella vahvaa chiliä (kapsaisiinia). Kapsaisiini lamaannuttaa kipukohdasta hermopäätteet noin 2-3 kuukauden ajaksi, jolloin kipuaistimus ei kulkeudu aivoihin. Kapsaisiini on niin voimakasta, että kun sitä laite...